Tuoretta tietoa Virosta

28.2.2020 | Vapaa-aika

Verkkouutinen: Viikonlopun menovinkkejä Tallinnaan: hyvää musiikkia ja jääkarhujen päivä

Viikonlopun menovinkkejä Tallinnaan: hyvää musiikkia ja jääkarhujen päiväSunnuntaina 1.3. Tallinnassa vietetään jääkarhupäivää.

Perjantaina 28.2. yökerho Amigossa Viru-keskuksen alakerrassa lavan ottaa haltuun virolainen hurmuri ja pitkää uraa luonut laulaja Koit Toome.

Perjantaina myös klubi Teaterissa on esiintymässä virolainen rap-yhtye 5miinust.

Hostelli Euphoriassa järjestään lauantaina 29.2. lautapeli-ilta, johon kaikki on kutsuttu.

Lauantai-illalla Club Hollywoodin lavan ottaa haltuun ruotsalais-norjalainen duo Tungevaag & Raaban. Keikka jää yhtyeen viimeiseksi Tallinnassa, koska se ilmoitti viime joulukuussa lopettavansa, joten tämä on ainutlaatuinen kerta nähdä kyseinen duo vielä kerran.

Sunnuntaina 1.3. kannattaa suunnata Tallinnan eläintarhaan, sillä silloin vietetään Jääkarhupäivää. Jääkarhuihin liittyviä keskusteluja ja ohjelmaa on tarjolla kello 12.00–15.00.

 

Teksti Johanna Heinonen, kuva Andrei Chertkov

30.3.2020 | Vapaa-aika

Maaliskuun ristikon ratkaisu

Maaliskuun ristikon ratkaisu

10.3.2020 | Vapaa-aika

Tallinnan ravintolaviikko tarjoaa ruokailuelämyksiä 11.–17. maaliskuuta

Verkkouutinen: Tallinnan ravintolaviikko tarjoaa ruokailuelämyksiä 11.–17. maaliskuuta

Viron ravintolaliiton ERL:n puuhaama Tallinnan ravintolaviikko tarjoaa taas kaupungin laadukkaimpia ravintolakokemuksia kahdessa hintakategoriassa. 11.–17. maaliskuuta 75 ravintolaa myy valitsemiaan lounas- … Lue lisää

6.3.2020 | Vapaa-aika

Viikonlopun menovinkkejä Tallinnaan – naistenpäivän juhlintaa ja ysärihittejä

Verkkouutinen: Viikonlopun menovinkkejä Tallinnaan – naistenpäivän juhlintaa ja ysärihittejä

Tänään perjantaina 6.3. Saku Suurhallissa lavan ottaa haltuun kanadalainen rockmuusikko Bryan Adams, joka on tunnettu esimerkiksi Summer of ’69 -hitistään. … Lue lisää

5.3.2020 | Vapaa-aika

Muotiviikot Viroon matkatessa M/S Finlandialla 6.–29.3.

Verkkouutinen: Muotiviikot Viroon matkatessa M/S Finlandialla 6.–29.3.

Helsingin ja Tallinnan väliä kulkevalla Eckerö Line -varustamon M/S Finlandia -aluksella on muodin hurmaa lähes koko maaliskuun ajan. Eckerö Linen … Lue lisää

3.3.2020 | Vapaa-aika

Bryan Adamsin konsertti ja valokuvanäyttely Tallinnassa

Verkkouutinen: Bryan Adamsin konsertti ja valokuvanäyttely Tallinnassa

Perjantaina 6.3. esiintyy Tallinnan Saku Suurhallissa kanadalainen rockin supertähti Bryan Adams. Jo seitsemättä kertaa Virossa vieraileva Adams tuo areenalle uuden … Lue lisää

3.3.2020 | Vapaa-aika

The Baltic Guiden suositukset Viroon maaliskuussa

The Baltic Guiden suositukset Viroon maaliskuussa

Kylpemistä ja kulttuuria Pärnussa Pärnun kylpyläviikko 8.–15.3. tarjoaa kaupungin kylpylöissä huipputarjouksia. Kylpemisen lomassa voi käydä Pärnun nykytaiteen museon kiinnostavassa kierrätystaidenäyttelyssä … Lue lisää

2.3.2020 | Vapaa-aika

Helsingin Länsiterminaalin raitiovaunuliikenteeseen muutoksia

Verkkouutinen: Helsingin Länsiterminaalin raitiovaunuliikenteeseen muutoksia

HSL:n raitiovaunut 6 ja 6T siirtyvät poikkeusreitille maanantaina 2. maaliskuuta. Länsiterminaaliin kulkeva linja 6T kulkee rautatieaseman ja Länsiterminaalin välisen osuuden … Lue lisää

28.2.2020 | Vapaa-aika

Helmikuun ristikon ratkaisu

Helmikuun ristikon ratkaisu

Suunnittele tulevia matkoja valtavan juttuarkistomme avulla.

Pidä Viro mielessä!

Mene juttuarkistoon PDF
Sulge