Tuoretta tietoa Virosta
11.9.2017 | Henkilö

Vieraiden tarpeet huomioiden

Vieraiden tarpeet huomioidenKlaus Ekin johtamien hotellien katolta on hienot maisemat yli Tallinnan.

Klaus Ek on Viru-hotellin uusi johtaja.

 

Klaus Ek aloitti SOK-konsernin tytäryhtiön AS Sokotelin toimitusjohtajana kesäkuun lopussa. Hänen vastuulleen kuuluu Original Sokos Hotel Virun ja Solo Sokos Hotel Estorian toiminta.

Mikä sai hänet muuttamaan Viroon ja mitä voimme odottaa seuraavien kuukausien tai vuosien aikana? The Baltic Guide kävi selvittämässä hänen ajatuksiaan viiden viikon työskentelyn jälkeen.

 

Miten päätös Viroon muuttamisesta syntyi?

”Olimme perheen parissa joskus pohtineet ulkomaan komennuksen mahdollisuutta. Koska Suomi ja Viro ovat läheisiä ja yhteistyötä tehdään monella eri tasolla, niin otimme vastaan haasteen tutustua virolaiseen kulttuurin ja maahan tarkemmin.

Itselleni kyse on ammatillisesta kehittymisestä. Aloitin aikanaan fastfoodissa pihvinpaistossa ja takanani on 10 hotellin johtamiskokemus Suomessa. Nyt vastuuta tuli lisää. Käytössä on oma myynti- ja markkinointitiimi sekä talous-, IT- ja HR-osasto. Suomessa hotellinjohtajan työ oli enemmän operatiivista toimintaa, Virossa hotellinjohtaja pyörittää koko liiketoimintaa.”

 

Millaiset ensitunnelmat ovat Suomen tunnetuimmaksi hotelliksi sanotussa talossa?

”Pyrin perehtymään työhöni intensiivisesti. Viiden viikon ajan majoituin hotellissa erilaisiin huoneisiin tutustuen. Tallinnaan muutettuani tein siis työtä 24/5 ja kävin viikonloppuisin perheen luona Suomessa. Pääsin näin perusteellisesti perille asiakkaidemme maailmaan hotellissa ja myös laivoilla.

Nyt perheenikin on muuttanut Viroon. Asumme vihreällä omakotialueella Piritassa ja jokapäiväinen työmatkani kulkee pitkin kaunista rantatietä kohti Tallinnan tunnetuinta maamerkkiä – Viru-hotellia.

Hotellien yksi ehdoton vahvuus on keskeinen sijainti. Näkymät merelle ovat hienot, en ole kyllästynyt niihin.

Investoinnit ovat olleet merkittäviä viime vuosina. Original Sokos Hotel Virun sisustus on uusittu, kuten myös ravintola Merineitsin. Solo Sokos Hotel Estorian tarinat ja design sopii moneen asiakastarpeeseen, myös liikematkailijoille.

Johtotiimissämme on hyviä ammattilaisia, mutta aina uusi johtaja tuo uusia asioita.”

 

Mitä siis on tulossa?

”Kaikkea en voi vielä kertoa, mutta ravintolakonseptia kehitetään ja saunaosasto tullaan uudistamaan täysin. Varmasti muissa asioissa ollaan 3–6 kuukauden kuluessa päästy eteenpäin.

Pääpaino tulee olemaan palvelukulttuurin kehittämisessä. On lähdettävä asiakkaiden tarpeista. Päivästä riippuen – tai riippumatta – pitää varmistaa, että hymy tulee esiin. Alan periaate on edelleenkin vieraanvaraisuus ammattina.

Vierailla on hyvin erilaisia vaatimuksia. Sekä 200 hotelliyötä vuodessa viettävä liikematkailija että perhematkailija pitää huomioida. Palvelukulttuurin kehittäminen on tärkeää ja sen saavuttamiseksi pitää olla yhteinen ymmärrys sekä valmennus eteenpäin. Aamiaistarjoilijakin tietää, miten hänen työnsä liittyy kokonaisuuteen.

Ongelmamme on työvoimapula, joka tuntuu nyt kesäaikana. Työntekoa tehostamalla ja järkiperäistämällä voidaan työvoimapulaa jonkin verran lieventää.”

 

Millaisia vieraita teillä käy?

”Enemmistö vieraista on suomalaisia, heidän joukossaan ovat erittäin tärkeät asiakasomistajamme. Sokos Hotels on myös arvioitu Valittujen Palojen vuosittaisessa Luotetuin Merkki -kuluttajatutkimuksessa Suomen luotetuimmaksi hotelliketjuksi, jopa kuudetta kertaa peräkkäin.

Kesäsesonkina meillä on paljon perheitä ja kansainvälisiä ryhmiä Virussa. Estoriassa taas laatuaikaa viettävät pariskunnat ja ystäväporukat.

Kansainvälistyminen asiakaskunnassa jatkuu. Asiakkaita on ympäri maailman. Kesäkautena etenkin espanjalaisten määrä on nousussa. Viron EU-puheenjohtajuus merkitsee sitä, että loppuvuodesta hotellitoiminnasta tulee ennätyksellinen. Olemme toki jättänet hotelliin tilaa myös muille pääkohderyhmille. Varaukset syksylle suositellaan tekemään hyvissä ajoin.”

Klaus Ek jatkaa perehtymistä uuteen ammattiin. Normaalielämä Tallinnassa on käynnistynyt ja lapset ovat aloittaneet koulunkäynnin Tallinnan suomalaisessa koulussa.

Screen Shot 2017-09-05 at 09.30.30 Screen Shot 2017-09-05 at 09.30.24

Teksti Mikko Savikko, kuva Sokos Hotels Tallinn

Lue lisää samasta aiheesta
Klaus Ek Viru-hotelli

1.2.2024 | Henkilö

Vuoden 2023 matkailuvaikuttaja tarjoaa elämyksiä lukijoilleen

Vuoden 2023 matkailuvaikuttaja tarjoaa elämyksiä lukijoilleen

Viime vuoden lopussa Suomen matkailuala kokoontui vuotuiseen Finnish Travel Galaan palkitsemaan matkailualan yrittäjiä, vaikuttajia ja matkakohteita. Äänestyksiin kesä-heinäkuussa osallistui … Lue lisää

28.1.2024 | Henkilö

Heidi Iivari: ”Tartossa kulttuuri on käsitetty laajasti”

Heidi Iivari: ”Tartossa kulttuuri on käsitetty laajasti”

Heidi Iivari on asunut Tartossa lähes 18 vuotta. Nyt hänen kotikaupunkinsa paistattelee Euroopan kulttuuripääkaupunkina ja kuulimme parhaat kulttuuritärpit kaupunkiin. … Lue lisää

14.1.2024 | Henkilö

Nuoren Viron innostus siivitti Ella Kannisen opintoja Tartossa

Nuoren Viron innostus siivitti Ella Kannisen opintoja Tartossa

Marraskuun lumisateisena sunnuntaina Helsingin Kaapelitehdas on täynnä ihmisiä. Käytävillä myydään virolaisia tuotteita ja maakunnat sekä kaupungit esittelevät omia kohteitaan … Lue lisää

17.11.2023 | Henkilö

Kirjailija inspiroituu Virosta

Kirjailija inspiroituu Virosta

Kirjailija ja toimittaja Eveliina Talvitie ei ollut ennen Viroon muuttoaan mikään tyypillinen Tallinnan kävijä, mutta niinä kertoina kun kirjailija … Lue lisää

14.11.2023 | Henkilö

”Tanssi auttoi Suomeen sopeutumisessa” 

”Tanssi auttoi Suomeen sopeutumisessa” 

KatriRiihilahti on uransa huipulla oleva tanssija ja koreografi, jonka lähes kaikki suomalaiset tuntevat supersuositusta ”Tanssii tähtien kanssa” -ohjelmasta sekä … Lue lisää

1.9.2023 | Henkilö

J. Karjalainen: ”On hienoa nähdäeturivissä isä ja tytär tai äiti ja poika”

J. Karjalainen: ”On hienoa nähdäeturivissä isä ja tytär tai äiti ja poika”

Kuulun siihen ikäpolveen, joka muistaa vielä Jukka Tapio Karjalaisen työskennelleennuorena miehenä SEK-mainostoimistossa. Harva nykyinen faniehkä tietää, ettäennen mahtavaa musiikkiuraansa … Lue lisää

27.8.2023 | Henkilö

Hulvaton humoristi

Hulvaton humoristi

Kirjailija, käsikirjoittaja ja koomikko Antto Terras on ihastuttanut, ärsyttänyt ja naurattanut huumorillaan molemmin puolin Suomenlahtea jo pari vuosikymmentä. Hän … Lue lisää

24.8.2023 | Henkilö

Minnan kyydissä Tallinnassa

Minnan kyydissä Tallinnassa

Kaksi vuotta sitten Minna Rytylä teki rohkean päätöksen ja otti vastaan alkuopetuksen opettajan sijaisuuden Tallinnan suomalaisesta koulusta. Edessä oli … Lue lisää