Tuoretta tietoa Virosta
6.2.2013 | Historia

Vau mikä museo

Vau mikä museo

Merimuseo Lentosatama Tallinna.

Lentosataman museotila on sen verran vaikuttava, että sisään astuttaessa on ilmassa vahvasti vau-ilmiötä. Eikä vaikuttavuus jää ovelle, sillä museo tarjoaa alusta loppuun elämyksiä isolla kädellä. Paikasta löytyy varmasti jokaiselle jotakin ja kaiken ikäisille mielenkiinnon kohteita. Kahteen tasoon jaettu näyttelyratkaisu on kauttaaltaan onnistunut. Ylemmällä osalla kävellään kuin laiturilla, jolta voi muun muassa hypätä sisään ihan oikeaan sukellusveneeseen. Alemmalla tasolla kuljetaan vähän kuin meren pohjalla. Vaikutelmaa korostavat isot akvaariot, joissa uiskentelee kaloja.

Hienoja interaktiivisia näyttelyelementtejä on näyttelyssä jopa tuhlailevan paljon. Vierailijat voivat nousta lentosimulaattoriin tai uppoutua virtuaalisesti pinnan alle sukellusveneen kyydissä. Tallinnanlahden pienoismallissa voi ohjata laivan satamaan ja konekiväärillä saa pudottaa vihollisen helikoptereita. Ase on aito, mutta panokset korvaa äänetön valojuova edessä olevalla suurella näytöllä.

Perinteisempää museoesineistöä edustaa merenpohjasta nostettu hylky, vanhat veneet, merimiesten puvut ja alusten pienoismallit. Järeämpääkin kalustoa löytyy, muun muassa oikea panssarivaunu, ilmatorjuntatykki ja sota-alusten aseistusta. Katossa roikkuu vesitasolentokone, jollaisilla lentosatamasta joskus lähdettiin taivaalle.

Jos jollekin museosta tulee mieleen tylsä vitriininäyttely pölyttyneine esineineen, on aika muuttaa käsitystä. Lentosataman museota voisi hyvin nimittää teemapuistoksi tai huvikeskukseksi. Sen verran viihdearvoa paikassa on. Ja mikä parasta, paikka on takuulla myös lasten mieleen. Museo avattiin viime toukokuussa ja vuoden 2012 loppuun mennessä siellä oli vieraillut jo yli 250 000 kävijää.

Lentosatama sijaitsee meren rannassa, 1,5 kilometriä sataman A- ja B-matkustajaterminaaleista länteen. Linnahallin vierestä alkaa kulttuurikilometri, joka on kävelytie Lentosatamalle. Lähin raitiovaunupysäkki (linjat 1 ja 2) on Linnahall.

Mistä löytää?

Lentosatama (Lennusadam), Küti 17, Tallinna. Lehden kartassa nuoli ylhäällä vasemmalla.

Avoinna:

talvella ti–su 11–19, kesällä joka päivä 10–19. Liput 10/5 euroa

TEKSTI JUKKA ARPONEN, KUVAT ANDREI CHERTKOV

Lue lisää samasta aiheesta

12.3.2024 | Historia

Museo Sinimäkien taistelun aseista ja esineistöstä

Museo Sinimäkien taistelun aseista ja esineistöstä

Vaivara Sinimägede muuseum (Vaivaran Sinimäkien museo) on Itä-Virumaalla Sinimäellä, sijaitseva museo, joka esittelee toisen maailmansodan aikana käytyyn Sinimäen taisteluun … Lue lisää

10.3.2024 | Kulttuuri

Taikaa ilmassa – Esseitä vanhasta ja nykyisestä Virosta

Taikaa ilmassa – Esseitä vanhasta ja nykyisestä Virosta

Viro on suomalaisille läheinen ja rakas maa, kaksonen, jossa vieraillaan ahkerasti. Maan kulttuuri ja historia kiinnostavat myös matkailijoita. Professori … Lue lisää

25.2.2024 | Historia

Tarton ylioppilaat, korporaatiot ja Viron lippu

Tarton ylioppilaat, korporaatiot ja Viron lippu

Tarton yliopiston perusti Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolf 1632 juuri ennen Lützenin taistelua, jossa hän kaatui. Suurvalta Ruotsi tarvitsi … Lue lisää

4.2.2024 | Historia

Koko perheen kynttiläpaja tänään Viron ulkoilmamuseossa

Koko perheen kynttiläpaja tänään Viron ulkoilmamuseossa

Tänään 4. helmikuuta Tallinnan ulkoilmamuseossa on mahdollista oppia erilaisia ​​kynttilänvalmistustekniikoita ja tutustua kristillisen kynttilänpäivän virolaisiin traditioihin. Kynttilänpäivä on kristillisessä … Lue lisää

27.1.2024 | Historia

”Tarton KGB:n talossa kuulusteltiin ja kidutettiin”

”Tarton KGB:n talossa kuulusteltiin ja kidutettiin”

Rakennuksen vaatimaton ulkokuori ei kiinnitä ohikulkijan huomiota. 1930-luvun kerrostalo keskustan ja rautatieaseman välissä kätkee sisäänsä kuitenkin synkän menneisyyden. Tässä … Lue lisää

10.1.2024 | Mainos | Historia

camera icon10
Viro on pieni merenkävijämaa, jolla on suuri historia

Mainos Viro on pieni merenkävijämaa, jolla on suuri historia

Viro on merenkävijämaa. Maa on pieni, mutta se on kamppaillut vakuuttavasti paikastaan ​​suurten merimaiden joukossa. Ja globaalissa mittakaavassa Virossa … Lue lisää

29.12.2023 | Historia

Muovikassi oli neuvostoaikana ylellisyystuote

Muovikassi oli neuvostoaikana ylellisyystuote

”Praktiline ilu. Käekotid, rahakotid, kandekotid ja lahttaskud ERMi kogudest” eli ”Käytännön kauneus. Käsilaukut, lompakot, kantolaukut ja avotaskut ERM:n kokoelmista” … Lue lisää

23.12.2023 | Historia

Weihnachten – Jōulud – Näärid

Weihnachten – Jōulud – Näärid

Virolaisten joulunvietto on todella muuttanut muotojaan aikojen saatossa. Nykyään se ei olennaisesti eroa skandinaavisesta jouluperinteestä, joulunpunainen on nykyään vain … Lue lisää