Tuoretta tietoa Virosta
28.10.2014 | Vapaa-aika

VANHANKAUPUNGIN ULKOPUOLELLA

VANHANKAUPUNGIN ULKOPUOLELLA

On taas syksy, minkä vuoksi kaikki mukavat terassit on suljettu. Elämä kuitenkin jatkuu, ja itse asiassa syksy on hyvä aika tsekata kaupungin yöelämää.

 

Kohvik Moon

Aloita ilta yhdessä Tallinnan viehättävimmistä kahviloista. Moon sijaitsee vanhassa kivitalossa Kalasadaman lähellä. Ravintolan ruuat on valmistettu rakkaudella. Menussa on vaihtelua, eivätkä hinnat ole liian korkeita.

Tämä on erinomainen paikka aloittaa ilta pikkupurtavalla. Tarjolla on hienoja ja täyttäviä annoksia niin pääruuissa kuin jälkiruokaherkuissakin. Leivos ja viini eivät ole koskaan maistuneet niin hyviltä kuin Moonissa. Jokainen tärkeä ilta kannattaa aloittaa täydellä vatsalla!

Tops

Tops on pieni kapakka, jossa on hevosenkengän muotoinen baaritiski. Baari sijaitsee keskellä Kalamajaa, joka on ollut coolia seutua jo pidemmän aikaa.

Tops on ollut avoinna vasta muutaman vuoden, mutta tunnelma on siellä kuin vanhassa baarissa. Tops vie aikamatkalle 60- ja 70-luvuille. Rehellisesti sanoen se näyttää vähän samalta kuin minun vanha krikettiklubini paviljonki – tilannekuva vanhoista hyvistä ajoista noin vuodelta 1973.

Jos edellä kerrottu ei kuulosta houkuttelevalta, niin hyviä syitä Topsiin menoon ovat myös hymyilevä baarin henkilökunta, laaja juomavalikoima, seuralliset paikalliset ja vinyylilevysoitin, johon voi itse valita musiikin. Tops on avoinna tiistaista lauantaihin ja ehdottomasti vierailun arvoinen.

Pudel Baar

Jos et ole käynyt Vanhankaupungin ulkopuolella, niin silloin et todennäköisesti ole vielä käynyt myöskään Pudel Baarissa. Kyseessä on yorkshirelaisen James Ramsdenin hengentuote. Samainen mies toi ensimmäisenä Viroon huolellisesti valittuja laatuoluita, joita on tarjolla Drink Barissa ja Drink Shopissa.

Telliskiven baarissa tarjotaan jotain aivan uutta ja skandinaavista. Pudel on asiallinen puupaneloitu baari vanhan tehdasrakennuksen kulmauksessa. Hyvin valaistu ja valkoisella sisustettu baari kohottaa syksyistä mielialaa takuuvarmasti.

Pudelin henkilökunta on parhaista parhain. He eivät vain ota oluita jääkaapista ja vie rahojasi, niin kuin Virossa on usein tapana, vaan he mielellään kertovat asiakkaille valtavasta käsityöolutvalikoimasta. Tarjolla on niin pienpanimoiden tuotteita kuin myös tuontioluita Englannista ja Belgiasta.

Pudelissa järjestetään joka kuukausi komedia- ja tietokilpailuiltoja, ja joskus myös legendaarisia drink and draw -taidetapahtumia.

F-hoone

F-hoone on Telliskiven sydän ja keskus. Se oli aikoinaan alueen ensimmäisiä yrityksiä. Ravintola on avoinna yömyöhään asti ja siellä järjestetään säännöllisesti bileitä, joista saa helpoiten tietoa Facebookista.

Ravintolan tila on pitkä, leveä ja siinä on kolme erillistä suurta huonetta. Niinpä samassa ravintolassa voi soittaa kaksi eri DJ:tä samaan aikaan: dancea toisessa huoneessa ja retromusiikkia tai hip hopia toisessa.

Vaikka jotkut alkuperäisen F-hoonen henkilökunnasta ovatkin siirtyneet muualle kuten Kohvik Sesooniin, niin F-hoone on säilyttänyt vanhan taikansa ja paikkansa Tallinnan yöelämässä.

Mistä löytää?

Kohvik Moon, Võrgu 3, Tallinna.

Katso kartalta

 

Tops, Soo 15, Tallinna.

Katso kartalta

Pudel Baar, Telliskivi 60A, Tallinna.

Katso kartalta

F-hoone, Telliskivi 60A, Tallinna.

Katso kartalta

TEKSTI STUART GARLICK, KUVAT ANDREI CHERTKOV JA STUART GARLICK

Lue lisää samasta aiheesta

19.3.2024 | Vapaa-aika

Tutustu Tarttoon pyörän selästä

Tutustu Tarttoon pyörän selästä

Tästä päivästä aina huhtikuun loppuun saakka joka tiistai klo 18.00 kaikenikäisiä pyöräilijöitä kutsutaan ilmaisille pyöräretkille. Reitit kulkevat pitkin poikin … Lue lisää

7.3.2024 | Vapaa-aika

Naistenpäivän hemmotteluhetkiä Virossa

Naistenpäivän hemmotteluhetkiä Virossa

Virossa naistenpäivää juhlitaan antamalla kukkia ja lahjoja naisille. Jos miehiä ei muulloin näe kukkakaupoissa, on heitä naistenpäivän aamuna kukkakauppojen … Lue lisää

5.3.2024 | Vapaa-aika

Talviuinnin MM-kisat käynnissä Tallinnassa

Talviuinnin MM-kisat käynnissä Tallinnassa

Eilen alkoivat viikon kestävät talviuinnin maailmanmestaruuskilpailut Tallinnassa. Tapahtuma on suurin maailmassa järjestettävä talviuintikilpailu, johon osallistujia saapuu ympäri maailmaa. Tämänpäiväisen … Lue lisää

4.3.2024 | Vapaa-aika

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

21.2.–30.3. Fotofest, Pärnu 4.–10.3. Talviuinnin maailmanmestaruuskilpailut, Tallinna 5.–9.3. TUJA 2024 -jazzfestivaali, Tallinna, Tartto, Viljandi, Pärnu 7.3.–23.4. Tribute to Queen … Lue lisää

2.3.2024 | Vapaa-aika

Heitä hyvästit talvelle Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien talvifestivaaleilla

Heitä hyvästit talvelle Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien talvifestivaaleilla

Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien Talvifestivaalilla(Kolkja Kelk ja Talveprääznik) saatetaan hyvinkin heittää hyvästit vuoden kylmimmälle vuodenajalle, jos säätiedotukset pitävät paikkansa. … Lue lisää

27.2.2024 | Vapaa-aika

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Tarton tähtitornissa järjestetään yleisölle 26.2.–3.3. välisenä aikana opastettuja iltoja, jolloin katsellaan ja opitaan lisää tähtitaivaasta. Iltoihin on vapaa pääsy … Lue lisää

26.2.2024 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

1.–29.2. Maukas Tartto -ravintolakuukausi, Tartto 23.2.–2.3. Nuorten ampumahiihdon MM-kisat, Otepää 25.–27.2. Dokumenttielokuvien sarja Ukraina. Murrosvuodet., Tartto 26.2. Elokuvan 20 … Lue lisää

23.2.2024 | Vapaa-aika

Otepää isännöi IBU:n nuorten ja juniorien ampumahiihdon MM-kisoja

Otepää isännöi IBU:n nuorten ja juniorien ampumahiihdon MM-kisoja

Viron talvipääkaupunki Otepää toivottaa tervetulleeksi 500 nuorta ampumahiihtäjää 38 maasta Kansainvälisen ampumahiihtoliiton (IBU) järjestämiin nuorten ja juniorien MM-kilpailuihin. Tehvandin … Lue lisää