Tuoretta tietoa Virosta
8.10.2012 | Kulttuuri

Vanhan musiikin säkenöivästä voimasta

Vanhan musiikin säkenöivästä voimasta

Vanhan musiikin säkenöivästä voimasta

Raidallisissa kapeissa housuissaan, verkkokankaisessa puvuntakissa ja pitkät hiukset nutturalla Andres Mustonen näyttää pikemminkin rocktähdeltä kuin klassisen musiikin tyypilliseltä edustajalta.

Ja samaan tapaan mies liikehtii myös lavalla, vetreästi ja kiihkeästi, viulu kevyesti leuan alla.

Mustonen tuntuu olleen aina aikaansa edellä. Vain 19-vuotiaana konservatorion opiskelijana hän perusti Hortus Musicus -yhtyeen, jonka synnystä tulee tänä syksynä kuluneeksi 40 vuotta.

Keskiajan ja renessanssin musiikkia avantgardistisella otteella esittänyt Hortus Musicus oli outolintu tuolloisessa Virossa, koko Neuvostoliitossa ja muuallakin maailmassa. Monet myöhemmin perustetut varhaisen musiikin orkesterit ovat syntyneet yhtyeen innoittamina.

”Emme esitä koinsyömää ja homeista musiikkia. Siinä mielessä emme ole koskaan esittäneet vanhaa musiikkia”, Mustonen torjuu varmemmaksi vakuudeksi. Konsertin kokeneet tietävät sen. Rytmit saavat yleisön tanssimaan ja elämään mukana.

Andres Mustonen puhuu antaumuksella uudesta estetiikasta, jonka keskiössä on tulkinta. Muusikko esittää säveltäjän luoman teoksen aina omalla tavallaan, improvisoi ja varioi. Se on myös selitys, miksi yhtye on yhä elossa. Hortus on aina nauttinut siitä mitä tekee, soittamisesta.

Alkuperäisestä kokoonpanosta on yhä mukana useita muusikkoja. Heitä pitää yhdessä moni asia.

”Ilo, positiivisuus, luovuus, improvisointi, valtaisa entusiasmi ja keskinäinen rakkaus. Se ei väsytä koskaan.”

Hortusta on edelleen yhtä vaikea lokeroida kuin syntyhetkillään. Repertoaarin yhtä linjaa edustaa eurooppalainen perinne, barokin ja renessanssin helmet polyfonisine ja harmonisine sointuineen.

Viime vuosina ohjelmaan on tunkenut maailmanmusiikki, mutta ei päälleliimattuna koreiluna, vaan vakavana syvenemisenä esimerkiksi Balkanin, Lähi-Idän tai Intian musiikkiin.

Kokeilija ja vapaa ihminen

Hortuksen koti on Lyhyen jalan porttitornissa Tallinnan vanhassakaupungissa. Keskiaikainen miljöö luo yhtyeen ympärille uskottavat kehykset. Paikka on yhtyeelle niin tärkeä, että soittajat kummittelevat siellä varmaan vuosisatojenkin päästä.

Mutta palataanpa vielä syksyyn 1972. Hortus Musicus ei syntynyt tyhjästä, jo sitä ennen Mustonen järjesti erilaisia kokeellisia konsertteja ja häppeninkejä. Hän tutustui tuolloin kuuluisiin nykysäveltäjiin, kuten Sofia Gubaidulinaan, Krzysztof Pendereckiin ja Gija Kantšeliin.

Syvällä neuvostokaudellakin Andres Mustonen koki olevansa vapaa ihminen.

”Taistelimme itsemme henkisesti vapaiksi, valtio tuli perässä vasta 20 vuotta myöhemmin,” Mustonen heittää hilpeästi.

”Vapaus ei ole vain sitä että pääsee vapaasti rajan yli. Nykyään on toisenlaisia rajoituksia.”

Neuvosto-Virossa Hortukseen suhtauduttiin kuitenkin alkuun varauksella, sen esittämää musiikkia pidettiin uskonnollisena. Pelastava tuki tuli vaikutusvaltaisilta musiikkipiireiltä Moskovasta, ja yhtye esiintyikin parhaimmissa saleissa pitkin laajaa neuvostomaata.

Muiden kokeilujensa ohella Andres Mustonen on pannut alulle useita festivaaleja. Helmikuinen MustonenFest on luojansa näköinen rikkomalla rajoja ja yhdistämällä 1700–1800-luvun musiikkiin rockia, poppia ja jazzia.

Mustonen on myös arvostettu kapellimestari, jonka tahtipuikko heiluu milloin missäkin päin maailmaa. Suomessa hän arvelee johtaneensa melkein kaikkia orkestereita RSO:sta alkaen.

Suhde Suomeen onkin läheinen. Hortuksen ensimmäinen ulkomaankeikka oli Helsingin juhlaviikoilla 1979, ja myöhemmät esiintymiset ja tapaamiset Kuhmossa, Naantalissa ja eri festivaaleilla avasivat oven muualle maailmaan. Kaksi Seppoa, Kimanen ja Heikinheimo, silasivat tietä.

”Suomi oli ikkuna, josta lähdimme lentoon, Eurooppaan, Israeliin, Yhdysvaltoihin”, Mustonen kuvaa kauniisti.

TEKSTI ARJA KORHONEN, KUVAT ANDREI CHERTKOV, HARRI ROSPU

Lue lisää samasta aiheesta

18.4.2024 | Kulttuuri

Jazzia ja Mozartia Mustapäiden talossa

Jazzia ja Mozartia Mustapäiden talossa

18. huhtikuuta konserttisarja ”Aavik Salzburgissa” jatkuu Mustapäiden talossa Tallinnan vanhassakaupungissa. Konsertissa kantaesitetään Kristjan Randalun uusi sävellys, jossa vaikutteita jazzista … Lue lisää

18.4.2024 | Kulttuuri

The Prodigy palaa Tallinnaan elokuussa

The Prodigy palaa Tallinnaan elokuussa

Legendaarinen brittiläinen elektropunk-yhtye The Prodigy esiintyy Tallinnan laululavalla 17. elokuuta. Konsertin liput ovat nyt myynnissä. The Prodigy on ollut … Lue lisää

17.4.2024 | Kulttuuri

camera icon10
Open House -tapahtuma ensimmäistä kertaa Tartossa

Open House -tapahtuma ensimmäistä kertaa Tartossa

Tulevana viikonloppuna (20.–21.4.) kulttuuripääkaupunki Tartossa järjestetään ensimmäistä kertaa Open House Tartto -tapahtuma. Tapahtumaviikonlopun aikana yleisöllä on mahdollisuus tutustua 30 … Lue lisää

16.4.2024 | Kulttuuri

Tommy Cash, nublu ja Bedwetters esiintyvät Eurooppa-päivänä Tallinnan Vapaudenaukiolla 

Tommy Cash, nublu ja Bedwetters esiintyvät Eurooppa-päivänä Tallinnan Vapaudenaukiolla 

Tallinnan Vapaudenaukiolla järjestetään 9. toukokuuta ilmainen konsertti Eurooppa-päivän kunniaksi. Konsertissa esiintyvät Viron huippuartistit Tommy Cash, nublu, Gameboy Tetris ja … Lue lisää

16.4.2024 | Kulttuuri

Circum Absurdum – Surrealistinen kabareesirkus kuljettaa katsojaa kohti uuden ja kauniimman maailman luomista

Circum Absurdum – Surrealistinen kabareesirkus kuljettaa katsojaa kohti uuden ja kauniimman maailman luomista

Tänä keväänä Circum Absurdum jatkaa surrealistisen kabareesirkuksenparissa. Esityksistä voi nauttia Noblessnerinvalimon Nobel-salissa 18.4., 19.4., 20.4. ja 26.4. Circum Absurdumin … Lue lisää

15.4.2024 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

5.4.–9.6.Giselle -baletti, Tallinna 11.–21.4.Otepään maut -ruokafestivaali, Otepää 16.4. ”Sakraaliminimalismi” -konsertti, Tartto 16.4. Steinway Gaala, Pärnu 16.4.–3.5. Kabaree Circum Absurdum, … Lue lisää

14.4.2024 | Kulttuuri

Balettia ja oopperaa lapsille

Balettia ja oopperaa lapsille

Narvassa järjestetään 15.–20. huhtikuuta jo kolmatta kertaa lasten ooppera- ja balettifestivaali. Tapahtuma on osa Narvan elokuisia oopperapäiviä(21.–25.8.) ja se … Lue lisää

13.4.2024 | Kulttuuri

Tänään Tallinnassa – tapahtumakalenteri lauantaille

Tänään Tallinnassa – tapahtumakalenteri lauantaille

Mustamäen Keskuksen kevätmarkkinat kello 11.00–19.00. Tallinnan episkopaalisen tuomiokirkon urkuhetki kello 12.00. Estonia oopperatalon englanninkielinen yleisökierros kello 17.30. Viru Varietee … Lue lisää