Tuoretta tietoa Virosta

14.8.2019 | Vapaa-aika

Unohtumaton elämys luvassa – Andrea Bocelli esiintyy Tallinnassa 20.8.

Unohtumaton elämys luvassa – Andrea Bocelli esiintyy Tallinnassa 20.8.Tunnelma on varmasti kohdillaan, kun huipputenori Andrea Bocelli esittää elokuun illassa rakastettuja kappaleitaan Tallinnan Laulukentällä.

Viron uudelleen itsenäistymisen päivää voi viettää nauttimalla klassisen musiikin supertähden konsertista. Italialainen huipputenori Andrea Bocelli nimittäin konsertoi 20. elokuuta Tallinnan Laulukentällä.

Virossakin suurta suosiota nauttiva Bocelli esiintyi edellisen kerran Virossa vuonna 2014, silloinkin jättimäiselle yleisölle.

Tallinnan konsertin ohjelmistoon kuuluu niin Bocellin omia hittikappaleita kuin myös klassisen musiikin helmiä. Tallinnassa Bocellia säestää Viron kansallinen sinfoniaorkesteri ERSO.

Yli 80 miljoonaa levyä urallaan myynyt Bocelli julkaisi uuden Si-albuminsa viime lokakuussa, joten konsertissa kuullaan myös uutta materiaalia. Levyllä hän on tehnyt yhteistyötä muun muassa Ed Sheeranin kanssa.

Uuden levyn Fall on Me -kappaleessa hän laulaa yhdessä poikansa Matteo Bocellin kanssa. Kappaleen koskettava video on kerännyt Youtubessa kymmenessä kuukaudessa jo yli 50 miljoonaa katselukertaa. 

 

Andrea Bocelli, 20.8. Tallinnan Laulukenttä. Paikan päälle pääsee keskustasta esim. busseilla 1A, 8 ja 38. Pysäkin nimi on Lauluväljak.

 

Teksti Mikko Virta, kuva Mark Seliger

15.11.2019 | Vapaa-aika

Tallinnan joulutori on avattu – katso upeat kuvat ensimmäiseltä toripäivältä

Verkkouutinen: Tallinnan joulutori on avattu – katso upeat kuvat ensimmäiseltä toripäivältä

Joulunodotus sai virallisen aloituksen Tallinnassa, kun perinteinen Tallinnan Raatihuoneentorin joulutori avattiin tänään. Avajaispäivänä oli kuulaan kirkas ilma, joten paikan päälle … Lue lisää

15.11.2019 | Vapaa-aika

Viikonlopun menovinkit Tallinnaan – joulutorin avajaiset ja Harry Potter -tapahtuma

Verkkouutinen: Viikonlopun menovinkit Tallinnaan – joulutorin avajaiset ja Harry Potter -tapahtuma

Tallinnan Joulutori avataan perjantaina 15.11 Vanhankaupungin sydämeen Raatihuoneentorille. Perinteiseen tapaan ympäri toria on aseteltu erityyppisiä myyntikojuja ja kaiken keskellä kohoaa uhkea joulukuusi … Lue lisää

12.11.2019 | Vapaa-aika

Karaokepaikat nyt kartalla – avaa äänijänteet Tallinnan lukuisissa karaokeravintoloissa

Karaokepaikat nyt kartalla – avaa äänijänteet Tallinnan lukuisissa karaokeravintoloissa

Tallinnassa on runsas karaoketarjonta.   Karaoken suosio suomalaisten Tallinnan-kävijöiden keskuudessa ei osoita laantumisen merkkejä. Tallinna tarjoaakin laulunhimoisille moninaisia vaihtoehtoja. Useimpien … Lue lisää

11.11.2019 | Ostokset

Tallinnan Raatihuoneentorin joulutori avataan 15.11.

Tallinnan Raatihuoneentorin joulutori avataan 15.11.

Torikäynnin yhteydessä kannattaa piipahtaa myös Tallinnan museoissa.   Tästä lähtee joulun odotus: paahtomantelit ja hapankaali tuoksuvat, lapasten peittämissä käsissä lämmittää … Lue lisää

9.11.2019 | Vapaa-aika

Vinkkejä viikonloppuun – jättikirppari ja markkinahumua

Verkkouutinen: Vinkkejä viikonloppuun – jättikirppari ja markkinahumua

Tallinnassa riittää tekemistä tänäkin viikonloppuna. Torstaista sunnuntaihin järjestetään perinteiset Martin markkinat Saku Suurhallissa. Viron suurimmat käsityömessut on järjestyksessään jo 22. … Lue lisää

8.11.2019 | Vapaa-aika

Tallinnan kasvisruokamessut ovat Kulttuurikattilassa 9.–10.11.

Verkkouutinen: Tallinnan kasvisruokamessut ovat Kulttuurikattilassa 9.–10.11.

Tallinnassa järjestetään 9.–10. marraskuuta jälleen Baltian vanhimmat vegaaniset kasvisruokamessut. Paikallisten järjestöjen yhteistyönä syntyvät messut esittelevät tänä vuonna aktiivisia ihmisiä, jotka … Lue lisää

8.11.2019 | Mainos | Vapaa-aika

Pärnun uusin kylpylähotelli Wasa Resort tarjoaa nautintoja koko perheelle

Mainos Pärnun uusin kylpylähotelli Wasa Resort tarjoaa nautintoja koko perheelle

Kesäkuussa avattu Wasa Resort tarjoaa perinteisen hotellimajoituksen rinnalla viihtyisiä huoneistoja ja kylpylänautintoja.   ”Meillä on 18 lomahuoneistoa, joissa on omat … Lue lisää

7.11.2019 | Mainos | Vapaa-aika

Uusi ajanviettopaikka‭ ‬satamassa

Mainos Uusi ajanviettopaikka‭ ‬satamassa

Tallinnan KODA Parkista saa helposti lähtökahvit, tuliaiset ja kukat.   Laivan lähtöä Tallinnan sataman A-terminaalissa voi nyt odotella uudessa, persoonallisessa … Lue lisää