Tuoretta tietoa Virosta

6.6.2019 | Vapaa-aika

Verkkouutinen: Uimavedet lämmenneet Virossa – merivesi paikoin jo 20-asteista!

Uimavedet lämmenneet Virossa – merivesi paikoin jo 20-asteista!Hellejakso on lämmittänyt uimavedet Virossa. Esimerkiksi Pärnussa mitattiin meriveden lämpötilaksi keskiviikkona 20 astetta.

Muutaman päivän kestänyt hellejakso on lämmittänyt uimarantojen vesiä. Keskiviikkona vesi oli monilla uimarannoilla jo 20 asteen paikkeilla.

Esimerkiksi Pärnun uimarannalla merivesi oli eilen kello 18 aikaan 20-asteista. Vesi oli mukavan lämpöistä myös Haapsalussa ja Kuressaaressa.

Tallinnan uimarannoilla vesi oli kuitenkin vielä vilpoista, muun muassa Pikakarissa vain 11-asteista.

Lämpimintä vesi oli Võrun Tamulajärvessä, jossa mitattiin veden lämpötilaksi 23 astetta.

Uimavedet lämpiävät entisestään, sillä hellesää jatkuu ainakin sunnuntaihin asti.

 

Tietoa uimarantojen säästä saa tästä.

 

Teksti ja kuva Mikko Virta

25.6.2019 | Vapaa-aika

Eckerö Linen Finbo Cargo aloittaa tänään liikennöinnin Vuosaaresta Muugaan

Verkkouutinen: Eckerö Linen Finbo Cargo aloittaa tänään liikennöinnin Vuosaaresta Muugaan

Helsingin ja Tallinnan välisen matkustajaliikenteen uusin tulokas, Eckerö Linen rahtialus Finbo Cargo, aloittaa liikennöinnin tänään. Aluksen lähtösatama Suomessa on Helsingin … Lue lisää

25.6.2019 | Vapaa-aika

Kaakonkulman lumoa

Kaakonkulman lumoa

Trad.Attack!-yhtyeen Sandra Vabarnan juuret ovat syvällä Setomaalla.    Viron musiikkimaailman supertähtiin kuuluva Sandra Vabarna kertoo Setomaalla olevan vankka paikka hänen … Lue lisää

24.6.2019 | Ravintolat

Herkutellen Haapsalussa

Herkutellen Haapsalussa

Haapsalu on täydellinen vaihtoehto viikonlopun mittaiseen herkuttelulomaan. Ruokapaikkojen valikoimassa on vaihtoehtoja fine dining -tasoisesta ruokailusta simppelimpään pubimeininkiin. Vanhankaupungin sydämessä on … Lue lisää

23.6.2019 | Vapaa-aika

Pikkukaupungin rauha ja idylli lumosivat

Pikkukaupungin rauha ja idylli lumosivat

Kirsi Vainio-Korhonen ja Mikael Korhonen löysivät Haapsalusta toisen kodin.   Ensimmäistä kertaa pariskunta saapui Haap­saluun vuoden 2016 joulukuussa, Kirsi kirjoittamaan … Lue lisää

22.6.2019 | Ravintolat

Viljandin viehätys on kahviloissa

Viljandin viehätys on kahviloissa

Tinkimätön rakkaus pitää Piret Ausin Viljandissa.   Piret Aus on Tarton yliopiston Viljandin kulttuuriakatemian opettaja. Hän on koulutukseltaan kansanmuusikko ja … Lue lisää

22.6.2019 | Vapaa-aika

Juhannuksenviettotärpit Tallinnaan – kokkoja, konsertteja ja kansanperinnettä

Verkkouutinen: Juhannuksenviettotärpit Tallinnaan – kokkoja, konsertteja ja kansanperinnettä

Tallinnan lähes jokaisessa kaupunginosassa on tarjolla monipuolista juhannusohjelmaa. Suomalaisen on hyvä muistaa, että juhannusaatto on sunnuntaina 23.6. ja juhannuspäivä 24.6. … Lue lisää

21.6.2019 | Vapaa-aika

Mikko Alatalo ja The Baltic Guide vieraineen avasivat juhannuksen etuajassa – legendaariset hitit soivat Tallinnassa

Verkkouutinen: Mikko Alatalo ja The Baltic Guide vieraineen avasivat juhannuksen etuajassa – legendaariset hitit soivat Tallinnassa

Mikko Alatalo ja säestäjänsä haitaristi Jammi Humalamäki laittoivat juhannusviikon hyvään vauhtiin keskiviikkona 19.6. Tallinnassa. The Baltic Guiden järjestämällä Muistellen Juicea … Lue lisää

21.6.2019 | Ravintolat

Kumpuilevat maastot ja kartanot hurmaavat Viljandin maakunnassa

Kumpuilevat maastot ja kartanot hurmaavat Viljandin maakunnassa

Kartanot ja kumpuilevat maastot hurmaavat. Viljandin maakunnan lisäksi virolaiset puhuvat usein Mulgimaa-nimisestä alueesta, joka ei ole hallinnollisesti maakunta. Mulgimaahan kuuluu … Lue lisää