Tuoretta tietoa Virosta

17.4.2018 | Henkilö

Turisti rysässä

Turisti rysässä

Mari Kosonen

Mari Kosonen osui turistirysään Tallinnan vanhankaupungin Harju-kadulla. Kaupunkiin hän oli tullut tuntia aiemmin. Kososella oli tiedossa hemmottelupäivä ystävättären kanssa.

”Tuohon nurkan taakse day spahan jalkahoitoon ollaan menossa”, Kosonen kertoi. Tallinnassa hän sanoi käyvänsä muutaman kerran vuodessa. Tartossa hän kävi ensimmäisen kerran viime kesänä.

”Siellä oli ihan toinen tunnelma”, Kosonen muisteli.

 

Tanja Linnonmaa

Helsingistä tullut Tanja Linnonmaa oli päiväristeilyllä Mari Kososen kanssa. Entiset työkaverit viettivät Tallinnassa aikuisten aikaa.

”Molemmilla on aika hektinen työ, niin on tosi mukavaa päästä rentoutumaan.”

Linnonmaa on käynyt Tallinnassa paljon, erityisesti lastensa kanssa erilaisilla urheilumatkoilla.

 

Ilkka Vanhanen

Neljän hengen seurueessa matkustanut Ilkka Vanhanen Espoosta oli tullut Tallinnaan parin päivän matkalle.

”Pyöritään kaupungilla, syödään ja käydään kahviloissa”, Vanhanen kertoi omista ja seurueensa suunnitelmista.

Ruokapaikkaa ei ollut vielä valittu, mutta mielessä oli ainakin ravintola Rataskaevu, jossa Vanhanen oli käynyt aiemminkin.

 

Christian Tauru

Kuluvan vuoden aikana jo viidettä kertaa oli Tallinnassa Christian Tauru, joka tavattiin Baltian asematorin (Balti Jaama Turg) edustalta.

”Suunnitelmissa on tehdä pieniä ostoksia, katsella kaupunkia ja tulla tutustumaan tähän Balti Jaama Turgiin, koska ei ole sitä vielä nähty”, Tauru kertoi.

Vakio-ostoksikseen mies kertoi edulliset tupakkatuotteet ja vähän alkoholinkin. 

 

Teksti Silja Hurskainen, kuvat Andrei Chertkov

14.11.2018 | Henkilö

Kielikoukeroita ja kulttuurieroja

Kielikoukeroita ja kulttuurieroja

Asko Salminen on media-alan yrittäjänä Virossa.   Yrittäjä Asko Salminen tuli Viroon vuonna 2014. Miehen edellinen työ loppui ja aukeni … Lue lisää

14.11.2018 | Henkilö

”Virossa innostutaan nopeasti uusista ideoista”

”Virossa innostutaan nopeasti uusista ideoista”

Kuukauden suomalainen: Niina-Anneli Kaarnamo   Satakunnasta kotoisin oleva Niina-Anneli Kaarnamo päätyi Viroon vuonna 2011, kun hän aloitti opiskelut Viron taideakatemiassa … Lue lisää

12.11.2018 | Henkilö

Turisti rysässä

Turisti rysässä

Tuusulalainen Amanda Karttunen oli tullut ystävineen Tallinnaan vain pari tuntia ennen turistirysään osumistaan. Nuori nainen oli kaupungissa toista kertaa.  Matkaan … Lue lisää

17.10.2018 | Henkilö

Portaiden ja kaiteiden tekijä Rinaldo Interior

Portaiden ja kaiteiden tekijä Rinaldo Interior

Tero Halosen johdossa syntyy vaativia rakennusratkaisuja.   Tero Halonen osti noin kolme vuotta sitten Rinaldo Interior -nimisen konepajan. Halosella on … Lue lisää

12.10.2018 | Henkilö

Suomalainen Virossa: ”Olen ylpeä maahanmuuttajuudestani”

Suomalainen Virossa: ”Olen ylpeä maahanmuuttajuudestani”

Kuukauden suomalainen: Aki Petteri Lehtinen   Aki Petteri Lehtinen on suomalainen freelance-toimittaja, joka asuttuaan Pariisissa ja Vietnamin Danangissa päätti muuttaa … Lue lisää

26.9.2018 | Henkilö

Suomalainen Virossa

Suomalainen Virossa

Janna Bastamow muutti Tallinnaan noin seitsemän vuotta sitten. Työura matkailualalla jäi taakse ja yhdessä koiransa ja kissansa kanssa elävä nainen … Lue lisää

19.9.2018 | Henkilö

Henkilöhaastattelussa yrittäjä Adama Sofia Jallow: Elämä on matka

Henkilöhaastattelussa yrittäjä Adama Sofia Jallow: Elämä on matka

Adama Sofia Jallow on nuori suomalaisyrittäjä Tallinnassa.   “En oikeastaan stressaa sitä, mikä minusta tulee isona, vaan teen joka päivä … Lue lisää

7.9.2018 | Henkilö

Turisti rysässä

Turisti rysässä

Pärnussa järjestettiin elokuussa jo neljännen kerran Weekend Festival Baltic. Baltian suurimmassa elektronisen tanssimusiikin tapahtumassa esiintyi yli 80 artistia, muun muassa … Lue lisää