Tuoretta tietoa Virosta

10.2.2018 | Henkilö

Turisti rysässä

Turisti rysässä

Inkeri Asikainen

Oulusta lähtöisin ollut Inkeri Asikainen tutkaili ystävänsä kanssa Tallinnan Olde Hansa -ravintolan ruokalistaa.

”Ensimmäinen kerta, kun tulen satamaa pidemmälle”, Asikainen kertoi. Hänen mukaansa Oulusta ei niin vain lähdetä Tallinnassa käymään. Suunnitelmissa oli kulkea kaupungissa ihan fiiliksen mukaan.

 

Lilly Niemi

Tallinnassa monta kertaa käynyt Lilly Niemi kertoo, että tämän matkan suunnitelmana oli tuoda kaveri ensimmäistä kertaa kaupunkiin.

”Lillumme kylpylässä, saunomme ja syömme hyvin”, sanoi Niemi suunnitelmistaan.

 

Reetta Lähteenmäki

Syntymäpäiväänsä viettänyt Reetta Lähteenmäki oli mukana rytmisen kilpavoimistelun Winter Princess -kilpailun huoltojoukoissa. Neljän päivän matkan suunnitelmissa oli lähinnä urheiluhallilla oloa.

”Mennään vähän takki auki, ei suuria suunnitelmia”, Lähteenmäki kertoi.

 

Pinja Kokkonen

Pinja Kokkonen oli Reetta Lähteemäen tavoin mukana voimistelijoiden huoltajana. Lajiin liittyen olivat myös matkailun shoppailusuunnitelmat.

”Aion käydä Karnaluks-ompelutarvikeliikkessä, vähän voimisteluteemaan ja kisapukuihin liittyen”, suunnitteli Kokkonen.

 

Teksti Silja Hurskainen, kuvat Andrei Chertkov

17.10.2018 | Henkilö

Portaiden ja kaiteiden tekijä Rinaldo Interior

Portaiden ja kaiteiden tekijä Rinaldo Interior

Tero Halosen johdossa syntyy vaativia rakennusratkaisuja.   Tero Halonen osti noin kolme vuotta sitten Rinaldo Interior -nimisen konepajan. Halosella on … Lue lisää

12.10.2018 | Henkilö

Suomalainen Virossa: ”Olen ylpeä maahanmuuttajuudestani”

Suomalainen Virossa: ”Olen ylpeä maahanmuuttajuudestani”

Kuukauden suomalainen: Aki Petteri Lehtinen   Aki Petteri Lehtinen on suomalainen freelance-toimittaja, joka asuttuaan Pariisissa ja Vietnamin Danangissa päätti muuttaa … Lue lisää

26.9.2018 | Henkilö

Suomalainen Virossa

Suomalainen Virossa

Janna Bastamow muutti Tallinnaan noin seitsemän vuotta sitten. Työura matkailualalla jäi taakse ja yhdessä koiransa ja kissansa kanssa elävä nainen … Lue lisää

19.9.2018 | Henkilö

Henkilöhaastattelussa yrittäjä Adama Sofia Jallow: Elämä on matka

Henkilöhaastattelussa yrittäjä Adama Sofia Jallow: Elämä on matka

Adama Sofia Jallow on nuori suomalaisyrittäjä Tallinnassa.   “En oikeastaan stressaa sitä, mikä minusta tulee isona, vaan teen joka päivä … Lue lisää

7.9.2018 | Henkilö

Turisti rysässä

Turisti rysässä

Pärnussa järjestettiin elokuussa jo neljännen kerran Weekend Festival Baltic. Baltian suurimmassa elektronisen tanssimusiikin tapahtumassa esiintyi yli 80 artistia, muun muassa … Lue lisää

26.8.2018 | Henkilö

Motoristi osti ravintolan

Motoristi osti ravintolan

Jukka Tenhunen kiersi maailmaa ja valitsi Viron.   Jukka Tenhunen on uusi ravintola-alan yrittäjä Virossa. Hän aloitti yrittäjätoiminnan kesäkuussa Tallinnassa … Lue lisää

15.8.2018 | Henkilö

Suomalainen Virossa

Suomalainen Virossa

Torniolainen, hotelli- ja ravintola-alalla 26 vuotta toiminut Ari Aho kävi ensimmäisiä kertoja Tallinnassa 1990-luvulla. Vuonna 1998 hän hankki asunnon Vanhastakaupungista. … Lue lisää

23.7.2018 | Henkilö

Suomalainen Virossa

Suomalainen Virossa

Heidi Uusitalo on hyvä esimerkki siitä, että suomalaisia asuu Virossa paljon muuallakin kuin Tallinnassa. Uusitalo muutti itävirolaiselle Kohtla-Järvelle vuonna 2004 … Lue lisää