Tuoretta tietoa Virosta

17.5.2017 | Henkilö

Turisti rysässä

Turisti rysässä

Susanna ja Topi olivat saapuneet Mikkelistä pääsiäismatkalle Tallinnaan. “Saavuimme vasta edellispäivänä, joten emme ole vielä ehtineet tehdä juuri mitään”, Susanna kertoo. “Viivymme täällä kuitenkin yhteensä kolme yötä, joten aikaa on!”

Pari on käynyt Tallinnassa useamman kerran. “Ensimmäisellä kerralla kävimme todella monessa museossa ja ostimme myös bussikortit. Ne ovat nyt mukana, joten kolmen päivän lippu oli helppo ladata. Sekä julkinen liikenne että museokäynnit ovat täällä sen verran edullisia, ettei tarvitse juurikaan miettiä, mennäkö vai ei”, he toteavat.

Haastattelun jälkeen Topin ja Susannan oli tarkoitus suunnata Kristiineen ostoskeskukseen. “Sen on mukavan pieni, ei ala ahdistamaan”, Topi toteaa. “Aiomme myös käydä Kiek in de Kökissä huomenna. Se on vielä näkemättä”, Susanna lisää.

Mitä nuoripari suosittelisi muille Tallinnan vierailijoille? “Vanhakaupunkihan on aina hieno. Jos hevosihminen sattuu tänne lauantaina, kannattaa käydä myös Hipodroomilla katsomassa raveja”, Susanna suosittelee.

 

TEKSTI JA KUVA VENLA RANTANEN

12.12.2017 | Henkilö

Meri Manninen Kahden maan yrittäjä

Meri Manninen Kahden maan yrittäjä

Meri Manninen luotsaa kahta yritystä Suomenlahden pohjois- ja eteläpuolella. Hän on toimitusjohtajana Suomessa toimivassa Tavako Oy:ssä ja virolaisessa Tavatex Reklaam … Lue lisää

12.12.2017 | Henkilö

Turisti rysässä

Turisti rysässä

The Baltic Guide tapasi Tallinnan vanhankaupungin joulutorilla hyväntuuliset Tuulikin ja Arjan, jotka ovat kotoisin Vantaan Martinlaaksosta. Miksi olette tulleet tänään … Lue lisää

11.12.2017 | Henkilö

Suomalainen Virossa

Suomalainen Virossa

Kaija Rytkönen päätyi Viroon 25 vuotta sitten, kun hän aloitti Tarton yliopistossa viron kielen opinnot. Sille tielle hän on jäänyt … Lue lisää

6.12.2017 | Henkilö

Tatuointeja ja Juhla Mokkaa

Tatuointeja ja Juhla Mokkaa

Inky Queen, Grazy Granny’s Cafe, Shit and Stuff - rakkaalla lapsella on monta nimeä. Nimien kirjo kuvaa hyvin paikkaa, jossa … Lue lisää

21.11.2017 | Henkilö

”Tervetuloa Viroon!” Palvelualan ammattilainen lähikuvassa

”Tervetuloa Viroon!” Palvelualan ammattilainen lähikuvassa

Juttusarjassa haastattelemme virolaisia, jotka kohtaavat työssään paljon matkailijoita.   Tarton sydämen, Raatihuoneentorin, nurkalla on matkailijoiden tietokeskus, jossa Kaire Savi, Ruth … Lue lisää

7.11.2017 | Henkilö

”Valtio suosii työntekoa ja yrittämistä”

”Valtio suosii työntekoa ja yrittämistä”

25 vuotta Virossa asunut Pentti Nokelin kehuu maan yrityskulttuuria.   ”Asiakas on kuningas” julisti 1992 mainos Viron ensimmäisessä todellisessa marketissa. … Lue lisää

6.11.2017 | Henkilö

”Värikäs, ihmisentasoinen tapahtuma”

”Värikäs, ihmisentasoinen tapahtuma”

Presidentti Tarja Halonen kehuu Martin markkinoiden tunnelmaa.   Presidentti Tarja Halonen tunnetaan Viron-ystävänä ja hän on myös tuttu näky marraskuisilla … Lue lisää

6.11.2017 | Henkilö

”Tunnemme toisemme jo hyvin”

”Tunnemme toisemme jo hyvin”

Matkailun edistämiskeskuksen johtajan Tarmo Mutson mukaan Viro ei kaipaa Suomessa enää perinteistä esittelyä.   Syksy on tuonut uutisia matkailun edistämiskeskuksen … Lue lisää