Tuoretta tietoa Virosta
5.10.2011 | Ravintolat

Tuhannen viinin kellariravintola

Tuhannen viinin kellariravintola

Tuhannen viinin kellariravintola

On siinä valinnanvaraa ja tuskaakin. Onneksi koulut käynyt ja kokenut sommelieri Kus auttaa mielellään löytämään sopivan viinin ruokaan kuin ruokaan.

Veinikelderissä toimii nimittäin myös viihtyisyydessään verraton ravintola ja lisäksi kellari palvelee myös ylemmän kerroksen legendaarista ravintola Gloriaa. Kusin mukaan tällä hetkellä Italia on viinimaana muodissa ”Vaikka onkin monipuolisuudessaan hankala.” No ei haittaa, Kus opastaa asiakkaat monien eri alueiden erikoisuuksien maailmaan.

Ravintolapuolen ruokalista on vastapainoksi lyhyt mutta ytimekäs. Lihoja, kalaa, kanaa, salaatteja, keittoja ja alkuruokia löytyy kutakin vain korkeintaan pari vaihtoehtoa. Caesarsalaatti sai monessa paikassa sitä syöneeltä arvion: ”ehkä paras ikinä”. Nerokkaasti aseteltu possun kylki kaalipedillä oli myös erittäin hyvä. Toisella käynnillä tilattu filee mignon oli täyttä tavaraa ja hernekeittokin ylsi gourmettasoon. Annokset eivät ole jättikokoa, mutta juuri sopivia pitkän kaavan ruokailuun sekä illallisiin, joissa viini on pääosassa.

Sisustukseltaan paikkaa voi kuvailla ainutlaatuiseksi. Yksityiskohtien määrä hengästyttää ja loputtomat pullorivit seinillä todistavat, ettei se juomalla lopu. Kellarin luontaisia muotoja ja sopukoita on hyödynnetty luontevasti. Kokonaisuutena siis lähes täydet pisteet.

TEKSTI JUKKA ARPONEN, KUVAT ANDREI CHERTKOV

 

Mistä löytää?

Gloria Veinikelder, Müürivahe 2, Tallinna

 

Lue koko juttu näköislehdestä

Lue lisää samasta aiheesta

20.3.2024 | Ravintolat

Saarenmaalla vietetään ravintolaviikkoa

Saarenmaalla vietetään ravintolaviikkoa

Maanantaina alkanut Saarenmaan ravintolaviikko esittelee saaren 13 huippuravintolaa. Erikoismenuita tarjoillaan koko tämän viikon ajan. Jos olet koskaan haaveillut kulinaarisesta … Lue lisää

17.3.2024 | Ravintolat

Gianni tarjoilee italialaista runsautta tyylikkäästi

Gianni tarjoilee italialaista runsautta tyylikkäästi

Ravintola Giannin pöydät ovat kahden aikaan melkein kaikki varattuja. Saamme kuitenkin kahden hengen pöydän ikkunan vierestä. Mustat, nahkaiset tuolit … Lue lisää

16.3.2024 | Ravintolat

Kahvila-konditorian palvelu ei yllä sen leivonnaisten tasolle

Kahvila-konditorian palvelu ei yllä sen leivonnaisten tasolle

Narva Kohvik on ollut avoinna vuodesta 1947 ja se on yksi Tallinnan vanhimmista kahviloista. Mikä on 76 vuotta pyörineen … Lue lisää

23.2.2024 | Ravintolat

Nauti paikallisista makuelämyksistä Täydenkuun syömingeissä

Nauti paikallisista makuelämyksistä Täydenkuun syömingeissä

Viron itsenäisyyspäivän iltana 24. helmikuuta avautuu neljäkymmentä kotikutoista ravintolaa 175 kilometrin pituisen Peipsijärven rantatien varrella. Tapahtuma kantaa nimeä Täydenkuun … Lue lisää

15.2.2024 | Ravintolat

Kulinaristien herkkutapahtumassa mukana jopa 62 ravintolaa

Kulinaristien herkkutapahtumassa mukana jopa 62 ravintolaa

Huomenna 16. helmikuuta alkava Foodlover -ravintolaviikko voi viedä varomattomalta kielen mennessään. Mutta onko sen väliä, kun on kysymys ruoasta. … Lue lisää

11.2.2024 | Ravintolat

Aamupalalle Tallinnan kahviloihin

Aamupalalle Tallinnan kahviloihin

Katharinenthalin idyllinen kahvila sijaitsee 1800-luvulta peräisin olevassa entisessä vahdin talossa Kadriorgin puistossa. Kesäisin iso terassi on viihtyisä lisä, josta … Lue lisää

10.2.2024 | Ravintolat

Ravintola luottaa tuleen ja hiilillä grillaamiseen

Ravintola luottaa tuleen ja hiilillä grillaamiseen

Tallinnan Maakri-kadulle vuonna 2018 valmistunut liikerakennuskokonaisuus on ainutlaatuinen. Yli sata metriä korkea tornitalo on sulautunut saumattomasti 1800-luvun historiallisten rakennusten … Lue lisää

4.2.2024 | Ravintolat

Tartossa käynnistyi ravintolakuukausi 

Tartossa käynnistyi ravintolakuukausi 

Vuotuinen Maukas Tartto (Maitsev Tartu) -ravintolakuukausi alkoi kuluneella viikolla. Yhteensä 24 ravintolaa eri puolilla kaupunkia tarjoavat toinen toistaan maistuvampia … Lue lisää