Tuoretta tietoa Virosta

3.6.2019 | Pääkirjoitus

Terveisiä Tallinnan Eiranrannasta!

Terveisiä Tallinnan Eiranrannasta!

Istun kirjoittamassa tätä Tallinnan Noblessnerin satamassa. Sininen ulappa kimmeltää horisontissa, haarapääskyt viilettävät vettä viistäen ja laulavat välillä iloisesti visertäen.

Miten täällä onkaan taas muuttunut niin paljon viime käynnistä? Uusia penkkejä, valaisimia ja istutuksia on ilmestynyt sinne tänne.

Tallinnan Eiranrannaksi kutsuttu alue muuttaa muotoaan ja kehittyy kiivaaseen tahtiin. Rantaan tulee taidekeskus ja entiseen valimoon virtuaalitodellisuuden elämyskeskus koko perheelle. Rantaan asti kurkottavat upeat, modernit talot.

Silti vanhaa on vielä jäljellä. Ränsistynyttä, kulunutta, pölyistä. Muistona neuvostoajoista, kauempaakin. Mutta ei enää kauaa.

Noblessner on hyvä esimerkki siitä, että uutta syntyy Tallinnassa koko ajan. Upea arkkitehtuuri kelpaa päiväkävelyn kohteeksi, mutta samalla voi käydä syömässä huipputason ravintolassa tai maistelemassa pienpanimo-oluita kuppilassa. Tai juoda kahvit taidegalleriassa, samalla teoksia ihmetellen.

Tallinnan uusinta rantabulevardia ja siellä käyskenteleviä ihmisiä on hauska katsella. Näyttää siltä, että paikalliset ovat löytäneet uuden merellisen keskustakohteen.

 

Keskustasta Noblessneriin käppäillessäni matkan varrelle jäi paljon uutta ja kiinnostavaa. Uuden Kommunismi on vankila -näyttelyn kyltit osoittivat Patarein linnoitukseen. Mielenkiintoinen näyttely avattiin toukokuun puolivälissä.

Patarein linnoitukseen on tulossa muutaman vuoden päästä myös kommunismin uhreille omistettu museo.

Jymyuutinen puolestaan on se, että Noblessnerista pienen kävelymatkan päässä avataan kesäkuussa valokuvataiteen museo Fotografiska. On käsittämättömän siistiä, että ruotsalainen huippumuseo päätti tulla juuri Tallinnaan.

Moni suomalainen tuttuni matkustaa Tukholmaan pelkästään Fotografiskan takia, joten kyseessä on todellinen onnenpotku Tallinnan kaupungille.

Iltakävelyni aikana vahvistuu tunne, että on silkkaa hölynpölyä väittää, että Tallinnassa ei ole suomalaisille mitään uutta tarjottavaa. Kyllä on, ja lisää on koko ajan tulossa.

 

Ja sama pätee koko Viroon. Uusia, mielenkiintoisia kohteita pulpahtaa pitkin kesää eri puolille maata. Esimerkiksi Haapsalun piispanlinna avataan kesäkuussa täysin uudistuneena.

Sama juttu Pärnussa. Kaupunki saa taas uuden kylpylän, kun Wasa Resort avataan kesäkuussa.

Kesällä kannattaa haahuilla pitkin Viroa ja ihmetellä näkemäänsä. Vau-elämyksiä voi saada esimerkiksi kaupunkien keskusaukioilla, joita uudistettiin Viron 100-vuotisjuhlien kunniaksi.

 

Kaupunkihaahuiluni päättyy Viron tunnetuimpaan ja suurimpaan pienpanimoon Põhjalaan.

Puheensorina on panimoravintolassa huumaava. Näyttää siltä, että täällä ovat nyt kaikki, ainakin trenditietoiset tallinnalaiset. Parinkymmenen hanaoluen joukosta silmään pistää ensimmäinen – Uus maailm nimeltään.

Ja sitä tämä tosiaankin on, Tallinnan uusi maailma.

Antoisia kesä-haahuilimisia!

 

Mikko Virta

Päätoimittaja

2.12.2019 | Pääkirjoitus

Joulukuun pääkirjoitus: Vettä kengässä Venetsiassa ja vähän Pärnussakin

Joulukuun pääkirjoitus: Vettä kengässä Venetsiassa ja vähän Pärnussakin

Kävipä niin, että vietin marraskuussa loman Venetsiassa juuri samaan aikaan, kun kaupunki joutui historian toiseksi pahimman tulvan valtaan. Pahimmillaan tulva … Lue lisää

7.11.2019 | Pääkirjoitus

Marraskuun pääkirjoitus: Sopivasti erilainen Viro

Marraskuun pääkirjoitus: Sopivasti erilainen Viro

Luonto, paikallisuus, rauhoittuminen ja lähiruoka ovat tärkeimpiä trendejä Suomen kotimaanmatkailussa, selviää Suoma ry:n tämänvuotisesta tutkimuksesta. Samat trendit jylläävät toki myös … Lue lisää

30.9.2019 | Pääkirjoitus

Lokakuun pääkirjoitus: Viro vetää taas suomalaisia – ilmastonmuutos tuo lähimatkailuun uuden kasvun alustan

Lokakuun pääkirjoitus: Viro vetää taas suomalaisia – ilmastonmuutos tuo lähimatkailuun uuden kasvun alustan

Kesän jälkeen saatiin hyviä matkailu-uutisia: suomalaisten matkailu Viroon kääntyi kasvuun. Heinäkuussa virolaisissa majoitusyrityksissä oli kolme prosenttia enemmän suomalaisia kuin viime … Lue lisää

2.9.2019 | Pääkirjoitus

Syyskuun pääkirjoitus – Miltä sinun Virosi maistuu?

Syyskuun pääkirjoitus – Miltä sinun Virosi maistuu?

Mitä ruokaa haluat joka kerta syödä Virossa käydessäsi? Onko se kenties seljanka tai muu keitto? Vai pubissa naposteltavat valkosipulileivät ja … Lue lisää

5.8.2019 | Pääkirjoitus

Elokuun pääkirjoitus: Omenan tuoksu tietää kesän huipennusta

Elokuun pääkirjoitus: Omenan tuoksu tietää kesän huipennusta

”Hei, enää kuukausi kesälomaa jäljellä”, parkaisi tuttavani lapsi heinäkuun lopussa. Niin, tosiaan enää ”pelkkä” elokuu aikaa nauttia kesän iloista. Niin … Lue lisää

1.7.2019 | Pääkirjoitus

Heinäkuun pääkirjoitus: Pulahda uuteen ja vieraaseen!

Heinäkuun pääkirjoitus: Pulahda uuteen ja vieraaseen!

Taisi olla vuosi 2006, kun ystäväni saapui Suomesta kylään ja vein hänet Viljandi Folk -festivaalille. Viljandissa rockhenkinen ystäväni katseli kulmiensa … Lue lisää

6.5.2019 | Pääkirjoitus

Kolme pientä sanaa

Kolme pientä sanaa

Kyllä lähtee! Apuuva! Selvä! Monet suomalaisten sketsiohjelmien hokemat ovat tuttuja myös Virossa. Virolainen ystäväni kertoi jopa oppineensa suomea katselemalla Kummeleita … Lue lisää

1.4.2019 | Pääkirjoitus

Löydä Viron luonto!

Löydä Viron luonto!

Mika Salolla, Sonja Lummella ja Viron matkailun edistämiskeskuksen johtajalla Margus Samelilla on yksi yhdistävä tekijä – virolainen luonto. Niin ex-formulakuski, … Lue lisää