Tuoretta tietoa Virosta
10.4.2014 | @fi

Terveellistä kevätmuotia

Terveellistä kevätmuotia

Tervisekaubad-myymälästä löytyy sopivat terveysjalkineet jokaiselle ja erikoistuotteita lähes kaikkiin jalkojen ongelmiin.

Jalkavaivojen kanssa ei kannata jäädä kotiin voivottelemaan, sillä moniin ongelmiin apu on yllättävän lähellä. Tallinnassa Norde Centrumissa viisi vuotta toiminut Tervisekaubad on oikea osoite, jos kärsii esimerkiksi vaivaisenluusta tai plantaarifaskiitista. Molempiin melko yleisiin ja moniin muihinkin vaivoihin on tarjolla paljon erilaisia helpottavia ja hoitavia tuotteita.

Näkyvimmin myymälässä esillä ovat jalkineet. Birkenstock ja Hartjes ovat varmasti suomalaisille tuttuja merkkejä. Molempia löytyy hyllyiltä kymmeniä malleja sandaaleista talvikenkiin. Kevään kynnyksellä ilahduttaa mallistojen värikkyys sekä monipuolisuus. Terveysjalkineiden ei todellakaan tarvitse olla tylsiä. Kevätmuoti näkyy etenkin sandaalien ja kävelykenkien valikoimissa.

Terveysjalkineet poikkeavat tavallisista siten, että niiden sisäpohja tukee poikittaista sekä pitkittäistä jalkaholvia. Ne myös joustavat sopivasti oikeista paikoista. Anatominen pohjan muotoilu vähentää jalkojen väsymistä ja ehkäisee ennalta jalkavaivoja. Erityisen suosittuja ne ovat olleet työjalkineina ammateissa, joissa joutuu olemaan paljon jaloillaan kuten hoitoalalla. Yhtä hyvin netoimivat myös vapaa-ajan käytössä ja vaikka keväisessä puutarhassa puuhaillessa. Kaikki jalkineet on tehty kestämään kovaa käyttöä. Ne on valmistettu laadukkaista materiaaleista kuten nahasta ja luonnonkorkista.

Jos ei laajasta valikoimasta löydy mieleistä mallia, voi kätevällä tukipohjallisella tehdä tavallisesta kengistä terveysjalkineen. Kenkään kuin kenkään menevä tukipojallinen korjaa tehokkaasti jalkaterän asentoa ja eron huomaa heti. Aluksi oikeanlainen tuki saat- taa tuntua lättäpohjiin tottuneesta oudolta, mutta pienen totuttelun jälkeen erittäin mukavalta. Jalkaterän asento vaikuttaa myös polviin ja selkään. Jos vaikka kevään ensimmäisillä golfkierroksilla jalat tuppaavat väsymään, niin tässä voi olla hyvä apu.

Terveysjalkineita ja muita hoitotuotteita hankittaessa kannattaa aina kysyä neuvoa asiantuntevilta myyjiltä. Näin löytyy varmasti oikea koko tai apuväline. Henkilökunnasta uhkuu halu auttaa ja löytää sopivat tuotteet kaikille asiakkaille, ja palvelua saa myös sujuvalla suomen kielellä. Tarjolla on myös niveltukia, verenpainemittareita ja inkontinenssituotteita.

Mistä löytää?

Tervisekaubad, Lootsi 7 (Norde Centrum). Tallinna.

Katso kartalta

TEKSTI JUKKA ARPONEN, KUVAT TERVISEKAUBAD JA ANDREI CHERTKOV

Lue lisää samasta aiheesta