Tuoretta tietoa Virosta

6.8.2014 | Ravintolat

Terveellistä ja lihaisaa makkaraa

Terveellistä ja lihaisaa makkaraa

Varttuneemmat meistä muistavat Suomessa vuosikymmeniä sitten olleen makkarakohun. Silloin paheksuttiin, että makkaroihin käytetään muun muassa utareita ja eläinten sydämiä. Vasta sen jälkeen alettiin ymmärtää, että ruokakosmetiikan nimellä lihajalosteisiin lisätty nitriitti ei ole ihmiselle sopivaa ravintoa.

Tuntuu melko käsittämättömältä, että tietyt piirit melskaavat edelleen natrium-glutamaatin vaarallisuudesta, vaikka sitä ei ole edes todettu. Toisin on natriumnitriitin suhteen. Sen käytöstä Elintarvikevirasto on antanut käyttörajoitussuositukset lapsille. E250 onkin käytännössä perussyy makkaroiden ja nakkien epäterveellisyyteen.

Virolaiset lihatuottajat ovat tässä suhteessa yllättävän edistyksellisiä. Etelävirolainen Oskar on luonut peräti oman melko laajan tuotesarjan nimeltä E-vaba. Oskar käyttää säilöntäaineena erittäin C-vitamiinipitoista kirsikkajauhetta (murelipulber). Lastennakit (lasteviinerid) sisältävät lihaa 77 prosenttia ja lihaviiner 83 prosenttia.

Atrian Maks&Moorits- tuoteperheessä on ilman keinotekoisia lisäaineita valmistettuja Jussi-tuotteita lapsille. Ne on helppo tunnistaa sinisestä jänishahmosta. Myös HKScanin omistama

Rakvere Lihakombinaat tuottaa Lihakas Doktorivorst -tuotetta ilman E250:tä.

Kyseessä on lauantaimakkaran tapainen valmiste, jossa lihaa on 75 prosenttia.

TEKSTI MIKKO SAVIKKO, KUVAT OSKAR, RAKVERE LIHAKOMBINAAT

20.9.2017 | Ravintolat

Olde Hansan keittiömestari Emmanuel Wille: Herkullinen ohrasuurimopuuro

Olde Hansan keittiömestari Emmanuel Wille: Herkullinen ohrasuurimopuuro

Nykyisin on muodikasta vähentää ruokavaliostaan gluteenia, mutta kokojyvätuotteiden poistaminen kaikesta ravinnostaan ei ole järkevää. On terveellistä syödä kokojyvätuotteita, jotka antavat … Lue lisää

19.9.2017 | Ravintolat

Viking Line satsaa buffettiin kaikilla laivoilla

Verkkouutinen: Viking Line satsaa buffettiin kaikilla laivoilla

15.9. lähtien Viking Linen laivoilla on saanut nauttia uudistuneen buffetin antimia. Uutta konseptia ovat olleet kehittelemässä Ruotsin kokkimaajoukkueen sekä juniorimaajoukkueen … Lue lisää

14.9.2017 | Ravintolat

Ravintolauutisia

Ravintolauutisia

Vaikka kesä lähenee loppuaan, ei Tallinnan ravintolasektorilla näy merkkejä tahdin hidastumisesta. Tässä katsaus uutuuksiin ja paikkoihin, jotka ovat juuri nyt … Lue lisää

8.9.2017 | Ravintolat

Yksinkertaisesti hyvää

Yksinkertaisesti hyvää

Ravintolabisneksessä kolme tärkeintä asiaa ovat ruoka, ruoka ja ruoka.   Ravintola Sesoon kannattaa löytää. Se sijaitsee viime vuosina kovasti kehittyneen … Lue lisää

8.9.2017 | Ravintolat

Satama-alueen uusi helmi

Satama-alueen uusi helmi

Tallinnan satama-alue kehittyy vauhdilla ja kehitys tuo mukanaan myös uusia ravintoloita. Möt on yksi niistä. Kohvik Möt puoliksi kahvila, puoliksi … Lue lisää

25.8.2017 | Ravintolat

Tallinnan Rotermannin korttelissa vietetään ensimmäistä ruokafestivaalia 100-metrisen pöydän kera

Verkkouutinen: Tallinnan Rotermannin korttelissa vietetään ensimmäistä ruokafestivaalia 100-metrisen pöydän kera

Perjantaina ja lauantaina 25.–26.8.2017 Tallinnan keskustassa Rotermannin korttelissa vietetään ensimmäistä kertaa ruokafestivaalia. Viron pian alkavien 100-vuotisjuhlien kunniaksi korttelin uudelle ruokakujalle … Lue lisää

16.8.2017 | Ravintolat

Viron huippuravintolat kutsuvat syömään – Nappaa ideoita ruokamatkaan ravintolaliitteestä

Verkkouutinen: Viron huippuravintolat kutsuvat syömään – Nappaa ideoita ruokamatkaan ravintolaliitteestä

Viro on täynnä kiinnostavia ravintoloita. Herkullista vatsantäytettä saa niin pienistä kyläkahviloista kuin huipputason fine dining -ravintoloistakin.  Aiemmin tänä vuonna ilmestynyt … Lue lisää

15.8.2017 | Ravintolat

Olde Hansan keittiömestari Emmanuel Wille: Suussasulava juustokakku

Olde Hansan keittiömestari Emmanuel Wille: Suussasulava juustokakku

Herkullista juustokakkua on osattu arvostaa jo muinaisessa Kreikassa. Kermaista jälkiruokaa arvosti aikanaan myös Englannin kuningas Richard II. Tämänkertainen resepti onkin … Lue lisää