Tuoretta tietoa Virosta
9.6.2011 | Vapaa-aika

Terasseja jokaiseen makuun

Terasseja jokaiseen makuun

Tartossa on kesän tullen varaa valita mieleisensä terassi, koska kaupunki on niitä täynnä.

Useita terasseja löytyy esimerkiksi Raatihuoneentorilta ja sen lähiympäristöstä, mutta kannattaa myös uskaltautua hieman kauemmas. Raatihuoneentorilta kasvitieteelliselle puutarhalle päin lähtevällä Rüütli-kadulla on lukuisia ravintoloita. Mainittakoon esimerkiksi viime vuoden lopulla avattu Teine Maailm, jonka terassilla voi nauttia ruokaa ja juomaa sekä myöhemmin jatkaa sisätiloihin juhlimaan erilaisten teemailtojen tahtiin, joissa musiikki vaihtelee aina funkysta reggaehin.

Tsink Plekk Pang avaa kattoterassinsa yleensä huhtikuun loppupuolella. Ravintolalla on kattava ruokalista, joka keskittyy eri Aasian maiden keittiöihin.

Ravintola Noir sijaitsee Raatihuoneentorin tuntumassa. Ravintola kätkeytyy pienelle sisäpihalle, jossa lämpimillä säillä avautuu myös terassi. Noirin valikoimiin kuuluu hyvän ruoan lisäksi laaja lista laadukkaita viinejä. Tämä terassi sopii erityisesti rauhallisempaan illanviettoon.

Parin minuutin päässä ydinkeskustasta sijaitsee Krooks, jolla on kaksikin terassia: yksi kadun puolella auringossa ja toinen Toomemäen kupeessa, puiden varjossa. Terassin voi siis valita lämpötilan mukaan.

Tartossa kävijöiden vierailukohteisiin kuuluu tavallisesti Toomemägi, jossa voi vierailla esimerkiksi Tuomiokirkon raunioiden yläosaan rakennetulla näköalapaikalla. Mäenkin päällä pääsee halutessaan istahtamaan päiväsaikaan lasilliselle. Pieni kahvila Rotund sijaitsee aivan raunioiden vieressä.

Mistä löytää?
Teine Maailm, Rüütli 12.
Tsink Plekk Pang, Küütri 6.
Noir, Ülikooli 7/Raekoja plats 1.
Krooks, Jakobi 34.
Rotund, Toomemägi.

TEKSTI REETTA SAHLMAN, KUVA J-P MIKKONEN

Lue lisää samasta aiheesta

19.3.2024 | Vapaa-aika

Tutustu Tarttoon pyörän selästä

Tutustu Tarttoon pyörän selästä

Tästä päivästä aina huhtikuun loppuun saakka joka tiistai klo 18.00 kaikenikäisiä pyöräilijöitä kutsutaan ilmaisille pyöräretkille. Reitit kulkevat pitkin poikin … Lue lisää

7.3.2024 | Vapaa-aika

Naistenpäivän hemmotteluhetkiä Virossa

Naistenpäivän hemmotteluhetkiä Virossa

Virossa naistenpäivää juhlitaan antamalla kukkia ja lahjoja naisille. Jos miehiä ei muulloin näe kukkakaupoissa, on heitä naistenpäivän aamuna kukkakauppojen … Lue lisää

5.3.2024 | Vapaa-aika

Talviuinnin MM-kisat käynnissä Tallinnassa

Talviuinnin MM-kisat käynnissä Tallinnassa

Eilen alkoivat viikon kestävät talviuinnin maailmanmestaruuskilpailut Tallinnassa. Tapahtuma on suurin maailmassa järjestettävä talviuintikilpailu, johon osallistujia saapuu ympäri maailmaa. Tämänpäiväisen … Lue lisää

4.3.2024 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

21.2.–30.3. Fotofest, Pärnu 4.–10.3. Talviuinnin maailmanmestaruuskilpailut, Tallinna 5.–9.3. TUJA 2024 -jazzfestivaali, Tallinna, Tartto, Viljandi, Pärnu 7.3.–23.4. Tribute to Queen … Lue lisää

2.3.2024 | Kulttuuri

Heitä hyvästit talvelle Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien talvifestivaaleilla

Heitä hyvästit talvelle Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien talvifestivaaleilla

Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien Talvifestivaalilla(Kolkja Kelk ja Talveprääznik) saatetaan hyvinkin heittää hyvästit vuoden kylmimmälle vuodenajalle, jos säätiedotukset pitävät paikkansa. … Lue lisää

27.2.2024 | Vapaa-aika

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Tarton tähtitornissa järjestetään yleisölle 26.2.–3.3. välisenä aikana opastettuja iltoja, jolloin katsellaan ja opitaan lisää tähtitaivaasta. Iltoihin on vapaa pääsy … Lue lisää

26.2.2024 | Vapaa-aika

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

1.–29.2. Maukas Tartto -ravintolakuukausi, Tartto 23.2.–2.3. Nuorten ampumahiihdon MM-kisat, Otepää 25.–27.2. Dokumenttielokuvien sarja Ukraina. Murrosvuodet., Tartto 26.2. Elokuvan 20 … Lue lisää

23.2.2024 | Vapaa-aika

Otepää isännöi IBU:n nuorten ja juniorien ampumahiihdon MM-kisoja

Otepää isännöi IBU:n nuorten ja juniorien ampumahiihdon MM-kisoja

Viron talvipääkaupunki Otepää toivottaa tervetulleeksi 500 nuorta ampumahiihtäjää 38 maasta Kansainvälisen ampumahiihtoliiton (IBU) järjestämiin nuorten ja juniorien MM-kilpailuihin. Tehvandin … Lue lisää