Tuoretta tietoa Virosta
9.9.2018 | Kulttuuri

Teatterien ja oopperan kausi on tähtiä täynnä

Teatterien ja oopperan kausi on tähtiä täynnäMusikaali Mamma Mia! tarjoaa hersyvää viihdettä Tarton Vanemuine-teatterissa.

Tarton Vanemuine ottaa käyttöön henkilökohtaisen tekstitysjärjestelmän.

 

Syksyn myötä alkavat uudet esityskaudet Viron teattereissa, kansallisoopperassa ja orkestereilla.

Kansallisooppera Estonian kausi alkoi jo elokuussa jo aiemmin ohjelmistossa olleella Viulusoittaja katolla -musikaalilla. Kauden ensimmäinen uusi ohjaustyö tulee lavalle 21. syyskuuta.

Silloin ensi-iltansa saa Giacomo Puccinin ooppera Lännen tyttö, jonka ohjaa maailmankuulu tenori ja kapellimestari José Cura. Maestro itse tulee kapellimestariksi kahteen ensimmäiseen Lännen tytön esitykseen.

Baletin ystäville Estonia tarjoilee uutena ohjauksena Nikolai Rimski-Korsakovin Tsaarin morsiamen, joka tulee ensi-iltaan vuoden 2019 alussa. Baletin ohjaa Pietarin kamarioopperan johtaja Juri Aleksandrov.

Uudella kaudella Estonia juhlistaa säveltäjä Leonard Bernsteinin elämäntyötä. Bernstein olisi täyttänyt tänä vuonna 100 vuotta. Candide-operetista on kaksi konserttiversiota Tallinnassa ja Tartossa.

Musikaaliklassikko West Side Storyn ensi-ilta on ensi vuoden kesäkuussa. Estonia valmistelee esityksen sekä viroksi että englanniksi.

Maailmankuulun tenorin ja kapellimestarin José Curan voi nähdä johtamassa Estonia-teatterin Lännen tyttö -oopperaa.

Tarton Vanemuine-teatterin ohjelmistossa on paljon suosittuja musikaaleja. Edelliskaudesta jatkaa esimerkiksi suomalaisen Samuel Harjanteen ohjaama Kurjat. Mamma Mia!, Sweeney Todd sekä Kaunotar ja kulkuri ovat varmasti myös suomalaiseen makuun uppoavia esityksiä.

Suomalaista katsojaa helpottaa Vanemuisen tämän kauden uudistus, älylaitteissa toimiva esitysten henkilökohtainen tekstitysjärjestelmä. Omaan älypuhelimeen voi ladata sovelluksen, jonka kautta voi esityksen aikana seurata vieraskielisen esityksen suomenkielistä tekstiä.

Suomenkielinen tekstitys on saatavilla edellä mainituissa musikaaleissa sekä operetissa Wieniläisverta ja oopperassa Rehepapp.

Jos ei halua käyttää omaa älylaitettaan, teatterista saa esityksen ajaksi lainaksi tablettitietokoneen.

 

Viron kansallinen sinfoniaorkesteri ERSO starttaa uuden kautensa 5. syyskuuta Jean Sibeliuksen sävelin. Neeme Järvin johtamassa kauden avajaiskonsertissa soi Sibeliuksen 4. sinfonia. ERSO jatkaa pian konsertin jälkeen Suomeen, jossa se esiintyy 7. syyskuuta Lahden Sibelius-festivaalilla.

Suomalaista väriä on luvassa myös kauden lopulla ensi kesäkuussa. Leif Segerstam saapuu silloin johtamaan kaksi vuotta sitten kuolleen kapellimestarilegenda Eri Klasin 80-vuotissyntymäpäivän juhlakonserttia.

 

Teksti Silja Hurskainen, kuvat Vanemuine, Petr Dyrc

Lue lisää samasta aiheesta
eri klas estonia-teatteri jean sibelius kurjat leif segerstam lännen tyttö tekstitys tekstityslaite

29.3.2024 | Kulttuuri

Populaarimusiikin ikoni Zucchero konsertoi Tallinnassa

Populaarimusiikin ikoni Zucchero konsertoi Tallinnassa

Kuuluisa italialainen populaarimusiikin ikoni Zucchero saapuu esiintymään Tallinnaan 13. huhtikuuta. Maailmankiertue kantaa nimeä ”Overdose D’amore” ja yleisö saa nauttia … Lue lisää

28.3.2024 | Kulttuuri

Illalliskonsertteja 20-luvun hengessä ja italialaisittain

Illalliskonsertteja 20-luvun hengessä ja italialaisittain

Pitkänäperjantaina 29. maaliskuuta Funky Baarissa ja Gloria Boutique Clubissa järjestetään illalliskonsertit, joista toinen on täynnä italialaista tunnelmaa ja toinen … Lue lisää

28.3.2024 | Kulttuuri

Koe perinteinen virolainen pääsiäinen Viron ulkoilmamuseossa

Koe perinteinen virolainen pääsiäinen Viron ulkoilmamuseossa

Haluatko kokea perinteisen virolaisen pääsiäisen? Tänä vuonna sellainen järjestetään TallinnassaKoplin lahden rannassa sijaitsevassa Viron ulkoilmamuseossa. Museon alueella on taloja … Lue lisää

27.3.2024 | Kulttuuri

Pääsiäisenä esitettävä Mozartin Requiem on yksi maailman kuuluisimmista sävellyksistä

Pääsiäisenä esitettävä Mozartin Requiem on yksi maailman kuuluisimmista sävellyksistä

Tällä viikolla Mozartin koskettava suurteos Requiem esitetään Tartossa 28. maaliskuuta, Tallinnassa 29. maaliskuuta ja Pärnussa 30. maaliskuuta Viron filharmonisen … Lue lisää

27.3.2024 | Kulttuuri

Muusikko-kitaristi Dominic Miller esiintyy Tallinnassa

Muusikko-kitaristi Dominic Miller esiintyy Tallinnassa

Yhteistyöstään Stingin kanssa tunnettu kitaravirtuoosi Dominic Miller esiintyy Cathouse Concert Hallissa Tallinnassa huomenna 28. maaliskuuta. Kitaristi Miller vakiinnutti asemansa … Lue lisää

26.3.2024 | Kulttuuri

Valtava haikaranpesä ilmestynyt Noblessneriin

Valtava haikaranpesä ilmestynyt Noblessneriin

Noblessneriin on ilmestynyt valtava haikaranpesä vanhan maston nokkaan. Tämän valoinstallaation suunnitteli 5-vuotias Stina, kun häneltä oli kysytty mitä vanhan … Lue lisää

25.3.2024 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

23.3.–25.5. Musica Sacra -konserttisarja, Pärnu 25.3. Maaliskuun kyyditysten muistopäivä, Viro 26.3. Valofestivaali ja reivit, Tartto 27.3. Valle-Rasmus Rootsin sellokonsertti, … Lue lisää

24.3.2024 | Kulttuuri

Viron merkittävin musiikkitapahtuma on kasvanut yhdeksi Euroopan suurimmista

Viron merkittävin musiikkitapahtuma on kasvanut yhdeksi Euroopan suurimmista

Vajaan parin viikon kuluttua starttaa Viron tunnetuin musiikkitapahtuma – Tallinn Music Week. Festivaali järjestetään jo 19. kertaa ja siitä … Lue lisää