Tuoretta tietoa Virosta

21.9.2019 | Ostokset

Täyttä laukkaa hevostarvikeostoksille – tutustu Tallinnan hevostarvikeliikkeisiin

Täyttä laukkaa hevostarvikeostoksille – tutustu Tallinnan hevostarvikeliikkeisiinTallinnan Kristiinen kaupunginosassa sijaitseva Hoburiistade Varustuse ja Hulgimüügi OÜ -liike on pääkaupungin kenties lähimpänä keskustaa sijaitseva hevostarvikeliike.

Lokakuun alun ratsastuksen suurtapahtuma Tallinn International Horse Show tuo Tallinnaan paljon suomalaisia hevosharrastajia. Samalla matkalla voi piipahtaa Tallinnan ja toki myös muiden Viron kaupunkien hevostarvikemyymälöissä.

Virossa vuosia asunut hevosenomistaja Kirsi-Maarit Viinikka on asioinut useammassakin Tallinnan hevostarvikeliikkeessä. Vaikka nykytyyliin myös hevostarvikkeilla on paljon nettikauppaa, Viinikka vannoo fyysisen kaupassa käymisen nimeen.

”Suosin perinteistä kivijalkamyymälää, sillä haluan nähdä tuotteen, koskettaa sitä, sovittaa ja vasta sitten ostaa. Esimerkiksi kaikki hevosten loimetkaan eivät kokonsa puolesta pidä paikkaansa. Ja satula tulee aina sovittaa hevoselle!”, Viinikka sanoo.

 

Viinikka toteaa myös, että jos ei ole vartaloltaan aivan mallin mitoissa, niin ratsastushousut ja -saappaatkin vaativat sovittamista ennen ostoksen tekoa.

”Ellei ole ostanut saman valmistajan tiettyä merkkiä jo vuosikymmenet, en luottaisi osaavani kuvan perusteella valita oikein.”

Viinikan mukaan hevosharrastajat ostavat tarvikkeita ja varusteita paljon myös messuilta ja hevostapahtumista, kuten Tallinnan Horse Show’sta. Viron hevostarvikeliikkeistä Viinikalle on tuttu muun muassa Hoburiistade Varustuse Hulgimüügi OÜ.

”Heillä on pieni puoti ja jos jotain ei ole, niin tilaavat.”

Viinikka kiittelee myös Ratsavarustus24.ee:tä, jossa on hänen mukaansa hyviä tarjouksia, toimitus nopeaa ja palvelu ystävällistä. 

 

Valikoima hevostarvikeliikkeitä eri puolilla Viroa

• Hoburiistade Varustuse ja Hulgimüügi OÜ, Sõpruse pst. 145, Tallinna.

 Ratsavarustus24.ee, Mustamäe tee 29, Tallinna.

• Helketmar, Tammsaare tee 118b/Karjavälja 10, Tallinna.

 Kuldne Ratsu, Küti tee 25, Peetri.

• Ratsane, Pikk 14, Tartto.

• Dietz Hobuvarustus, Tallinna mnt 70, Pärnu.

 

Teksti Silja Hurskainen, kuva Andrei Chertkov

12.12.2019 | Ostokset

Parhaat virolaiset lahjat pukinkonttiin

Parhaat virolaiset lahjat pukinkonttiin

Virolaisilla tuotteilla joululahjaongelmat ratkeavat helposti. Lähellä tuotettuja, käsintehtyjä ja tyylikkäitä lahjoja on ilo antaa läheiselle.   Virossa paljon matkustavalle: Kerro … Lue lisää

10.12.2019 | Ostokset

Neukkunostalgiaa ja jouluantiikkia – Baltian asematorilla voi tehdä todellisia löytöjä joulukorteista kuusenkoristeisiin

Neukkunostalgiaa ja jouluantiikkia – Baltian asematorilla voi tehdä todellisia löytöjä joulukorteista kuusenkoristeisiin

Baltian asematorin (Balti Jaama Turg) toiseen kerrokseen kannattaa kavuta. Sieltä löytyy nimittäin jotain, mitä muualta Tallinnasta on turha hakea. Antiik … Lue lisää

10.12.2019 | Ostokset

Sekaisin Shishistä – Tallinnan häikäisevin joulumaailma löytyy Noblessnerin sisustusliikkeestä

Sekaisin Shishistä – Tallinnan häikäisevin joulumaailma löytyy Noblessnerin sisustusliikkeestä

Viron ellei koko pohjolan huikein joulukoristekauppa panee pasmat sekaisin kokeneemmallakin sisustusässällä.   Tiesin sen toki jo etukäteen. Shishin jouluinen puoti … Lue lisää

5.12.2019 | Ostokset

Joulun parhaat virolaiset ruoka- ja juomatuotteet valittu – katso, löydätkö listalta uusia suosikkeja

Verkkouutinen: Joulun parhaat virolaiset ruoka- ja juomatuotteet valittu – katso, löydätkö listalta uusia suosikkeja

Tallinnan ruokamessujen kävijät valitsivat taannoin Viron parhaat leipomo- ja lihatuoteryhmien joulutuotteet, glögin ja jouluoluen. Valinnat tehtiin sokkotestissä.   Joulun 2019 … Lue lisää

28.11.2019 | Ostokset

Baltian suurin hypermarket avattiin Rocca al Maren ostoskeskuksessa – katso kuvat uudistuneesta Prismasta!

Verkkouutinen: Baltian suurin hypermarket avattiin Rocca al Maren ostoskeskuksessa – katso kuvat uudistuneesta Prismasta!

Tänään avattiin Tallinnan Rocca al Mare -ostoskeskuksessa Prisma-hypermarket, jonka pinta-ala on peräti 12 500 neliömetriä. Uudistuksen myötä Prisma sai lisää … Lue lisää

21.11.2019 | Ostokset

Kirjamatka Viroon – tutustu uuteen virolaiseen kirjallisuuteen

Kirjamatka Viroon – tutustu uuteen virolaiseen kirjallisuuteen

Suomeksi käännettyä virolaista tai Viroa käsittelevää suomalaista kirjallisuutta on viime aikoina ilmestynyt ilahduttavan paljon. Martin markkinoilla on mahdollisuus tavata monia … Lue lisää

19.11.2019 | Ostokset

Seikkailu pre-orderin ihmemaassa – jos laivamatkalla ei halua kauppaan, voi ostokset tehdä ennakkoon

Seikkailu pre-orderin ihmemaassa – jos laivamatkalla ei halua kauppaan, voi ostokset tehdä ennakkoon

Shoppailu laivan myymälässä voi olla kivaa, mutta kannattaa myös kokeilla pre-order-tilausta suoraan autoon.    Kaikilla kolmella Suomenlahden yli seilaavalla laivayhtiöllä … Lue lisää

14.11.2019 | Ostokset

Tallinnan, Pärnun ja Tarton ostoskeskusten aukioloajat joulun ja uudenvuoden aikaan

Verkkouutinen: Tallinnan, Pärnun ja Tarton ostoskeskusten aukioloajat joulun ja uudenvuoden aikaan

Virossa joulunpyhät ja vuodenvaihde eivät juuri hiljennä kaupantekoa. Tyypillistä on, että kauppakeskus voi juhlapyhän aikaan olla kiinni, mutta sen sisällä … Lue lisää