Tuoretta tietoa Virosta
18.11.2014 | Ostokset

Tattaria pöytään

Teksti ja kuva Mikko Virta

Tattaria pöytään

Tattari tarjoaa terveellisen vaihtoehdon arkiruokailuun.

 

Virossa tattari (tatar) kuuluu päivittäiseen ruokapöytään, useimmiten lihan tai kalan lisukkeena. Tattarin kerrotaan olevan lähtöisin Himalajan vuoristosta. Nykyään se on yleinen raaka-aine muun muassa Venäjällä ja Japanissa. Suomessa tattari on verraten harvinainen ruoka eikä sitä tiettävästi viljellä kaupallisesti.

Virolaisissa ruokakaupoissa on tarjolla suuri valikoima tattaria. Eniten myydään ruskeaa paahdettua tattaria, jonka alkuperämaa on Venäjä, Ukraina tai Liettua.

Viime vuosina suosiota on kasvattanut virolainen tuoretattari, jota ei ole kuumakäsitelty teollisesti. Tattaria kasvatetaan Virossa esimerkiksi Valgan seudulla ja Raplamaalla. Suurimpien tuottajien tuotteita on myynnissä muun muassa Rimeissä ja Prismoissa. Takuuvarmasti virolaista tattaria löytää luomukaupoista.

Puolen kilon luomutattaripakkaus maksaa noin 2,5 euroa. Suomessa luomutattarin hinta on jopa kolminkertainen, ja alkuperämaa useimmiten Kiina.

Tuoretattarin terveysominaisuudet ovat paahdettua paremmat: siinä vitamiinit, kivennäis- ja hivenaineet ovat säilyneet. Tattarissa on paljon myös karotiinia ja B-ryhmän vitamiineja sekä rasvahappoyhdiste lesitiiniä, joka pitää solut nuorina ja terveinä.

Tattarissa on myös paljon valkuaista, noin 10–18 grammaa sadassa grammassa. Valkuaisaineet ovat helposti imeytyviä, joten ruokailun jälkeen ei tule raskasta tunnetta.

Tattari on gluteenitonta, joten se sopii myös keliaakikoille. Monipuolisuutensa takia se on oivallinen lisä myös kasvissyöjien ruokavalioon.

 

Tattarin terveysvaikutusten lista on pitkä. Sen kerrotaan parantavan kolesterolia ja aineenvaihduntaa sekä auttavan painoongelmissa. Väitetäänpä sen parantavan myös potenssia ja unen laatua.

Kansanlääkinnässä käytetään yleensä tattarin kukinnoista valmistettuja rohtoja, joihin on lisätty yrttejä ja marjoja sekä hunajaa.

Tattarisuurimoita (tatratang) voi käyttää riisin tavoin, ne ovat terveellinen vaihtoehto vaikkapa liharuokien oheen. Yleisin tattarista valmistettu ruoka on tattaripuuro, johon voi lisätä kasviksia ja lihaa. Monissa virolaisravintoloissa voi lisukkeeksi valita myös tattaria. Tattaripuuron maku on hieman pähkinämäinen. Tattarijauho (tatrajahu) sopii mainiosti leivonnaisiin, ohukaisiin ja leipään.

Tattarinkuorista valmistetaan tyynyjä, joita voi käyttää niskan ja selän lihasjäykkyyden hoitamiseen. Tattarihunajaa pidetään yhtenä terveellisimmistä. Se on tummaa ja vahvan makuista.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta

15.3.2024 | Ostokset

camera icon5
Täyden palvelun lemmikkitarvikekaupat

Täyden palvelun lemmikkitarvikekaupat

Urr & Nurr on perheomisteinen life­style-myymälä, josta löytyy kaikille kodin lemmikeille jotakin. Tarjolla on myös eläinaiheisia tuotteita ihmisille, kuten … Lue lisää

29.2.2024 | Mainos | Ostokset

Prisman maaliskuun tarjoukset

Mainos Prisman maaliskuun tarjoukset

31.1.2024 | Ostokset

camera icon6
Kaksi sataa vuotta makeisia ja suklaata

Kaksi sataa vuotta makeisia ja suklaata

Viron makeisten ja suklaiden historian lyhyt oppimäärä Kalevin makeistehdas on Viron suurin ja vanhin makeisten valmistaja. Makeistehtaan ensimmäinen edelläkävijä … Lue lisää

6.1.2024 | Ostokset

Joulutorit avoinna vielä tämän viikonlopun

Joulutorit avoinna vielä tämän viikonlopun

Tallinnan joulutori on avoinna vielä Loppiaisviikonlopun (6.–7.1.). Keskiaikaisessa miljöössä on helppo hellittää arjen kiireestä ja nauttia talvisista Raatihuoneentorin maisemista, … Lue lisää

22.12.2023 | Ostokset

Narvan joulukylä tänä vuonna Raatihuoneentorilla

Narvan joulukylä tänä vuonna Raatihuoneentorilla

Narvan joulukylä avataan tänään 22.12. kello 17 juhlallisuuksineen Narvan raatihuoneentorilla. Tunnelmallinen joulukylä on avoinna aina Loppiaiseen 26.12. asti. Nelipäiväisen … Lue lisää

20.12.2023 | Ostokset

Viljandin kolmipäiväiset joulumarkkinat

Viljandin kolmipäiväiset joulumarkkinat

Huomenna alkaa kolmipäiväiset joulumarkkinat UKU Keskuksessa Viljandissa. Tapahtuman järjestää paikallinen käsityöläisten ryhmä nimeltään Bonifatiuksen Kilta. Viljandin joulumarkkinat juhlivat tänä … Lue lisää

18.12.2023 | Ostokset

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

1.12.–6.1.Rotermannin joulutori, Tallinna 1.12.–7.1.Tallinnan joulutori, Tallinna 3.12.–7.1.Tarton joulukaupunki, Tartto 5.12.–5.1. Väätsan joulunäyteikkunat, Väätsa 18.–22.12. MozartFest III -festivaali, Tallinna 19.–20.12. … Lue lisää

16.12.2023 | Ostokset

Varo Grinchiä viikonloppuna Pärnussa

Varo Grinchiä viikonloppuna Pärnussa

Tänä viikonloppuna 16.–17.12. Pärnun Itsenäisyyden aukio muuttuu maagiseksi joulukyläksi, joka on pullollaan jolulahjoja, ruokia ja reipasta joulumieltä. Tietysti myös … Lue lisää