Tuoretta tietoa Virosta

3.4.2014 | Vapaa-aika

”Tässä työssä oppii koko ajan lisää”

”Tässä työssä oppii koko ajan lisää”

Satama-alueen suurin ravintola Kochi Ait Trahter on Viron toinen panimoravintola. Oluen tuotannosta vastaa entinen Sakun pääpanimomestari Enn Kärblane, joten kokemusta löytyy.

 

Tapasimme Kärblasen työn keskellä ja vaatimattomaan tyyliinsä hän kertoi, miten hän oppii koko ajan lisää. Viime aikoina työtä on lisännyt yhtiön avaamat irto-olu- en myyntipisteet, joista voi ostaa mukaan tuotannossa olevia kuutta erilaista olutta. Myyntipisteitä on jo seitsemän eri puolilla Viroa.

”Suosituin oluemme on Vunk, joka on lager. Teen jatkuvasti tuotekehittelyä ja seuraava aivan uusi tuote on tulossa juhannukseksi”, kertoo panimomestari työstään. ”Suurin osa maltaistamme tulee Suomesta, humalat Saksasta ja hiiva Ranskasta. Suodatamme käyttämämme veden ja meillä on laitteisto myös muualle vietävien tankkienpesuunjatäyttöön.”Suuri osa tuotannosta menee suoraan panimoravintolaan, jossa tarjotaan kuuden perustuotteen lisäksi myös kausituotteita.

Viron kasvaneeseen pienpanimobuumiin Enne Kärblane suhtautuu positiivisesti. ”Kuluttajat oppivat, että oluita on monenlaisia. Olen itse ollut alalla niin kauan, että en edes pysty kertomaan, mikä on mieliolueni. Juon saunassa ollessa yhtä olutta, kesäisin juon mielelläni vehnäolutta ja talvisin tummaa olutta jonkin makean kanssa.”

Kärblasella piisaa töissä kiirettä. Tankit ovat aina täynnä valmistuvaa olutta ja hän tarvitseekin itselleen apulaisen aivan lähiaikoina.

TEKSTI MIKKO SAVIKKO, KUVAT ANDREI CHERTKOV

24.9.2017 | Vapaa-aika

Paksun Margareetan merimuseo uudistuu

Verkkouutinen: Paksun Margareetan merimuseo uudistuu

Tallinnan vanhankaupungin portilla olevan Paksun Margareetan (Paks Margareeta) tornissa toimiva Viron merimuseo (Eesti Meremuuseum) uudistuu kokonaan. Ideakilpailun voittajaksi valittiin työ … Lue lisää

22.9.2017 | Vapaa-aika

Viikonloppuna Virossa on urheilua, kulttuuria ja autoton päivä – Yksi Tallinnan pääkaduista suljetaan sunnuntaina

Verkkouutinen: Viikonloppuna Virossa on urheilua, kulttuuria ja autoton päivä – Yksi Tallinnan pääkaduista suljetaan sunnuntaina

Sunnuntaina 24.9. Tallinnassa vietetään ympäristöystävällisen liikkumisen kuukauden päätapahtumaa, autotonta päivää. Se sulkee sunnuntaina Tallinnan keskustassa Pärnu maanteen liikenteen aikavälillä 10–16. … Lue lisää

22.9.2017 | Vapaa-aika

Virun kabaree-illat  alkavat syyskuussa

Virun kabaree-illat alkavat syyskuussa

Viru-hotellin Merineitsi-ravintolan legendaariset kabaree-illat alkavat jälleen syyskuun lopussa. Ensimmäinen esitys on 29. syyskuuta. Kabareet toteutetaan show & dinner -hengessä, eli … Lue lisää

18.9.2017 | Vapaa-aika

Valot täyttävät syksyisen Kadriorgin keskiviikkona ja torstaina

Valot täyttävät syksyisen Kadriorgin keskiviikkona ja torstaina

Kaikkina vuodenaikoina kaunis Tallinnan Kadriorgin puisto loistaa erityisen lumoavana syyskuun loppupuolella pidettävällä Valo kävelee Kadriorgissa -festivaalilla (Valgus kõnnib Kadriorus). Festivaali … Lue lisää

15.9.2017 | Vapaa-aika

Tallinnan tyylikkäimmät viihdekeitaat kutsuvat yöelämään

Tallinnan tyylikkäimmät viihdekeitaat kutsuvat yöelämään

Parempaa päälle ja kohti Tallinnan yöelämän tyylikkäimpiä viihdekeitaita.   Jos bongailee elokuvauksellisia paikkoja, Tallinnalla on tarjolla upeita panoraamanäkymiä, kauniita ihmisiä … Lue lisää

15.9.2017 | Vapaa-aika

Sirkusta ja markkinahumua – viikonloppuna ympäri Viroa on kymmeniä syysmarkkinoita

Verkkouutinen: Sirkusta ja markkinahumua – viikonloppuna ympäri Viroa on kymmeniä syysmarkkinoita

Syksyn sato on valmistunut ja tulevana viikonloppuna on Virossa noin kahdetkymmenet markkinat. Lauantaina on perinteinen Paunveren näyttely ja markkinatapahtuma Palamusella … Lue lisää

14.9.2017 | Vapaa-aika

Miss Suomi -finalistit esiintyvät sunnuntaina Tallinnassa

Verkkouutinen: Miss Suomi -finalistit esiintyvät sunnuntaina Tallinnassa

Neitosista kaikkein kaunein valitaan Suomessa tänä vuonna jo 80. kertaa. Juhlavuoden kunniaksi Miss Suomi -finalistit saapuvat kiertueelle myös Tallinnaan. Sunnuntaina 17.9. … Lue lisää

12.9.2017 | Vapaa-aika

Tallinnan suomalaiset opiskelijat ry:n syyskuun Top 3 -listalla on pubeja ja pomppuja

Tallinnan suomalaiset opiskelijat ry:n syyskuun Top 3 -listalla on pubeja ja pomppuja

Tallinnan Suomalaiset Opiskelijat ry antaa vinkkejä vapaa-ajanviettopaikoista! TSOJ:n toiminnasta löytyy lisätietoja Facebookista.   1. Vana Villemi Pubi Vana Villemi Pubi … Lue lisää