Tuoretta tietoa Virosta
15.1.2020 | Henkilö

Tarttolaisen matkailuvinkit Emajoen Ateenaan – Saile Mägi ei luopuisi Tarton nuorekkuudesta

Tarttolaisen matkailuvinkit Emajoen Ateenaan – Saile Mägi ei luopuisi Tarton nuorekkuudestaKaupunkipyörät tulivat Tarton kaduille kesällä 2019, ja ne sopivat hyvin kaupunkiin tutustumiseksi myös matkailijoille. “Kesällä voi vain ottaa pyörät ja ajella ystävien kanssa rantaan”, Saile Mägi sanoo.

Etelä-Viron Võrussa lapsuutensa viettänyt Saile Mägi teki kuten monet muutkin etelävirolaiset nuoret: muutti opiskelemaan lähimpään suurkaupunkiin, Tarttoon.

“Tallinnasta tuleville voi tuntua, että Tartossa ei tapahdu mitään, mutta minä koen, että Tartossa tapahtuu koko ajan”, Mägi kiittelee kotikaupunkiaan. Tiedekeskus Ahhaassa työskentelevä Mägi ehti asua useamman vuoden Tallinnassakin, mutta palasi työpaikan saatuaan Tarttoon.

“Tartossa kaikki on keskellä. On mahtavaa, että muutama vuosi sitten Tarton jokirantaa alettiin kehittää ja ravintoloille annettiin mahdollisuus tehdä jokirantaan pop up -baareja. Joen rannassa on mukava istuskella, vaikka ei olisi baarissakaan”, Mägi kiittelee.

Samoin muutaman vuoden on Tarton ydinkeskustassa Kvartal-ostoskeskuksessa ollut kylpylä V Spa ilahduttaa Mägiä.

“Me kaikki pidämme siitä! Ihanaa, että sellainen nyt on keskellä kaupunkia”, Mägi sanoo.

Kiitoksia saa myös Viron kansallismuseo ERM, johon Mägi on vienyt Võrussa asuvan äitinsä äitienpäivänä. Vaikka museossa vietettiin päivä, kaikkea ei ehtinyt nähdä.

“ERM:istä riittää useammaksikin äitienpäiväksi”, Mägi nauraa.

Tarton ruokapaikoista Mägi kiittää Aparaaditehas-korttelin Aparaat-ravintolaa. Korkeatasoista ruokailukokemusta etsivälle Mägi suosittelee ravintola Umbrohtia. Ja Kaubamaja-tavaratalon yhteydessä olevassa Gustav-kahvilassa on konditoriaherkkujen lisäksi hyviä lounastarjouksia.

Maaginen Tarton henki tarkoittaa Mägille sivistystä ja nuorekkuutta. Uusia matkailukohteitakin on tullut viime vuosina tasaiseen tahtiin. Mägi on siitä iloinen, sillä ne antavat yhä lisää syitä tulla Tarttoon.

“Tartossa on enemmän aikaa ja boheemiutta. Täällä on vain mukavaa.” 

 

Näistä en luovu Tartossa:           

Opiskelijat ja nuoret
“Tartto on ikuisesti nuori.”

Vihreys
“Tarton vihreys on vain niin mahtavaa.”

Tiedekeskus Ahhaa
“Olisi surullista, jos kaikki matkailukohteet olisivat Tallinnassa.”

 

Koe nämä Tarton seudulla:

Kansallismuseo

Viron kansallismuseota (Eesti Rahva Muuseum) ei pidä jättää väliin. Upeassa rakennuksessa ja sen hienoissa näyttelyissä vierähtää helposti monta tuntia.

 

Karlovan alue

Tarton puutaloalue Karlovan persoonalliset kahvilat ja hauskat puodit ovat hyvä kävelyretken kohde. Kokeile vaikka Tähe-kadun kahvipaikkoja, kuten kuvan Karlova Kohvia.

 

Ihastu Sipulitiehen

Peipsijärven rannan pikkukylät ovat lumoavia. Sympaattiset ihmiset, herkullinen paikallinen ruoka ja valtava järvi luovat Sipulitien alueen tunnelman. Kuvassa Mesi Tare -majatalon emäntä Herling Mesi.

 

Teksti Silja Hurskainen, Kuvat Timo Arbeiter, tiedekeskus Ahhaa, Andrei Chertkov, Silja Hurskainen

Lue lisää samasta aiheesta
ahhaa keskus gustav kaupunkipyörä mitä nähdä tartossa saile mägi sipulitie tarton puistot v spa

1.2.2024 | Henkilö

Vuoden 2023 matkailuvaikuttaja tarjoaa elämyksiä lukijoilleen

Vuoden 2023 matkailuvaikuttaja tarjoaa elämyksiä lukijoilleen

Viime vuoden lopussa Suomen matkailuala kokoontui vuotuiseen Finnish Travel Galaan palkitsemaan matkailualan yrittäjiä, vaikuttajia ja matkakohteita. Äänestyksiin kesä-heinäkuussa osallistui … Lue lisää

28.1.2024 | Henkilö

Heidi Iivari: ”Tartossa kulttuuri on käsitetty laajasti”

Heidi Iivari: ”Tartossa kulttuuri on käsitetty laajasti”

Heidi Iivari on asunut Tartossa lähes 18 vuotta. Nyt hänen kotikaupunkinsa paistattelee Euroopan kulttuuripääkaupunkina ja kuulimme parhaat kulttuuritärpit kaupunkiin. … Lue lisää

14.1.2024 | Henkilö

Nuoren Viron innostus siivitti Ella Kannisen opintoja Tartossa

Nuoren Viron innostus siivitti Ella Kannisen opintoja Tartossa

Marraskuun lumisateisena sunnuntaina Helsingin Kaapelitehdas on täynnä ihmisiä. Käytävillä myydään virolaisia tuotteita ja maakunnat sekä kaupungit esittelevät omia kohteitaan … Lue lisää

17.11.2023 | Henkilö

Kirjailija inspiroituu Virosta

Kirjailija inspiroituu Virosta

Kirjailija ja toimittaja Eveliina Talvitie ei ollut ennen Viroon muuttoaan mikään tyypillinen Tallinnan kävijä, mutta niinä kertoina kun kirjailija … Lue lisää

14.11.2023 | Henkilö

”Tanssi auttoi Suomeen sopeutumisessa” 

”Tanssi auttoi Suomeen sopeutumisessa” 

KatriRiihilahti on uransa huipulla oleva tanssija ja koreografi, jonka lähes kaikki suomalaiset tuntevat supersuositusta ”Tanssii tähtien kanssa” -ohjelmasta sekä … Lue lisää

1.9.2023 | Henkilö

J. Karjalainen: ”On hienoa nähdäeturivissä isä ja tytär tai äiti ja poika”

J. Karjalainen: ”On hienoa nähdäeturivissä isä ja tytär tai äiti ja poika”

Kuulun siihen ikäpolveen, joka muistaa vielä Jukka Tapio Karjalaisen työskennelleennuorena miehenä SEK-mainostoimistossa. Harva nykyinen faniehkä tietää, ettäennen mahtavaa musiikkiuraansa … Lue lisää

27.8.2023 | Henkilö

Hulvaton humoristi

Hulvaton humoristi

Kirjailija, käsikirjoittaja ja koomikko Antto Terras on ihastuttanut, ärsyttänyt ja naurattanut huumorillaan molemmin puolin Suomenlahtea jo pari vuosikymmentä. Hän … Lue lisää

24.8.2023 | Henkilö

Minnan kyydissä Tallinnassa

Minnan kyydissä Tallinnassa

Kaksi vuotta sitten Minna Rytylä teki rohkean päätöksen ja otti vastaan alkuopetuksen opettajan sijaisuuden Tallinnan suomalaisesta koulusta. Edessä oli … Lue lisää