Tuoretta tietoa Virosta

20.11.2018 | Kulttuuri

Tartto täyttyy joulusta

Tartto täyttyy joulustaJoulupukki ja joulumuori ehtivät joulun alla myös Tarton Raatihuoneentorille.

Tunnelmallinen Tartto antaa täydelliset puitteet jouluun virittäytymiseen. Pieni kaupunki ei vilku ja välky liikaa kaupallista joulua, mutta tarjoaa silti sopivasti monipuolisia pyhien ajan tapahtumia.

Tartto muuttuu joulukaupungiksi 2. joulukuuta, kun Raatihuoneentorin joulukuuseen sytytetään ensimmäinen adventtikynttilä, minkä myötä syttyvät kaikki muutkin Tarton jouluvalot.

Adventtikynttilän sytyttämisen jälkeen Raatihuoneentorilla on aina paljon jouluista ohjelmaa joka viikonloppu jouluun saakka. Ja eiköhän Joulupukkikin ehdi paikalle. Virossa kun ollaan, pukille täytyy muistaa esittää runo tai laulu.

 

Toisena adventtina 9.12. Raatihuoneentorilla vilkkuu silmissä entistäkin enemmän punavalkoista, kun torilla pidetään Viron Joulupukkien yhdistyksen Joulupukkien talvikisat. Pukit kamppailevat muun muassa erilaisissa urheilullisissa kilpailuissa.

Etelävirolaisia tuotteita pukinkonttiin löytää 1.–3.12. pidettäviltä joulumarkkinoilta Tarton messukeskuksesta. Viime vuosina markkinoilla on käynyt jopa yli 10 000 kävijää tutustumassa käsityö-, kosmetiikka-, ruoka-, juoma- ja vaatetarjontaan.

15.12. nostetaan joulutunnelmaa tanssimalla. Tarton talvisena tanssipäivänä Raatihuoneentorille kokoontuu satoja tanssijoita kansallispuvuissaan.

 

Teksti Silja Hurskainen, kuva Timo Arbeiter 

22.5.2019 | Kulttuuri

Kirjallisuusfestivaali HeadRead alkaa Tallinnassa – mukana myös tunnettuja kirjailijoita Suomesta

Verkkouutinen: Kirjallisuusfestivaali HeadRead alkaa Tallinnassa – mukana myös tunnettuja kirjailijoita Suomesta

Vuosittainen kansainvälinen kirjallisuusfestivaali HeadRead alkaa keskiviikkona 22.5.2019 Tallinnassa. Sunnuntaihin 26.5. kestävässä tapahtumassa on hyvä mahdollisuus kuulla ja tavata kymmeniä eri … Lue lisää

13.5.2019 | Kulttuuri

Tekstiili- ja kierrätystaidetta Pärnussa

Tekstiili- ja kierrätystaidetta Pärnussa

Pärnun nykytaiteen museossa on toukokuussa esillä kaksi näyttelyä. Huhtikuun lopussa avattu Viron tekstiilitaiteilijoiden vuosinäyttely Reegel ja rituaal (Sääntö ja rituaali) … Lue lisää

13.5.2019 | Historia

MÖÖ – tulossa on museoiden yö!

MÖÖ – tulossa on museoiden yö!

Virossa yli 200 museota avaa 18. toukokuuta ovensa iltakuudelta ja jatkaa puolille öin.   Muuseumiöö eli kotoisasti MÖÖ on paisunut … Lue lisää

8.5.2019 | Vapaa-aika

Rockia, markkinoita ja urbaania sykettä

Rockia, markkinoita ja urbaania sykettä

The Baltic Guide listasi toukokuun tapahtumia eri puolilta Viroa.    8–11.5. Tarton kirjallisuusfestivaali Prima Vista, Tartto. Kirjamarkkinoita, konsertteja ja kirjailijatapaamisia. … Lue lisää

7.5.2019 | Vapaa-aika

TBG suosittelee toukokuussa

TBG suosittelee toukokuussa

Katufestaria Kalamajassa Tallinnan Kalamajan alue on muutenkin värikästä elämää täynnä, mutta 18.–19.5. Kalamaja Päevad -kaupunginosatapahtumassa alue todella loistaa. Kadut ja … Lue lisää

16.4.2019 | Kulttuuri

Suomalainen haitarivirtuoosi Kimmo Pohjonen esiintyy lauantaina Pärnussa

Verkkouutinen: Suomalainen haitarivirtuoosi Kimmo Pohjonen esiintyy lauantaina Pärnussa

Suomalainen harmonikkataiteilija Kimmo Pohjonen esiintyy lauantaina 20. huhtikuuta Pärnussa. Pohjonen on Virossa suosittu artisti, joka on esiintynyt Pärnussakin aikaisemmin. Vuonna … Lue lisää

13.4.2019 | Kulttuuri

Viron kansallismuseo juhlii sunnuntaina 110-vuotisjuhliaan – tarjolla 110-kiloinen kakku

Verkkouutinen: Viron kansallismuseo juhlii sunnuntaina 110-vuotisjuhliaan – tarjolla 110-kiloinen kakku

Viron kansallismuseo, Tartossa sijaitseva Eesti Rahva Muuseum, juhlii sunnuntaina 110-vuotiasta olemassaoloaan. Museo on siis ollut olemassa jo paljon kauemmin kuin … Lue lisää

12.4.2019 | Kulttuuri

Juhlafestivaali tuo Tallinnaan jazzin huippunimiä

Juhlafestivaali tuo Tallinnaan jazzin huippunimiä

Legendaarinen Jazzkaar-festivaali järjestetään huhtikuussa jo 30. kerran.   ”Kyllä se oli Joe Zawinulin tuleminen Tallinnaan 1994 ja festivaalin onnistuminen muutenkin”, … Lue lisää