Tuoretta tietoa Virosta
21.1.2011 | Kulttuuri

Tapahtumien Tartto

Tapahtumien Tartto

Tapahtumia järjestetään pitkin vuotta, mutta tarjonta kasvaa erityisesti kevättä kohden. Urheilun ystäville on tarjolla maratonia niin hiihdon, juoksun kuin rullaluistelunkin muodossa. Extremeurheilullakin on oma kaksipäiväinen tapahtumansa elokuussa. Musiikkia Tartossa voi kuulla esimerkiksi elokuun alussa järjestettävällä PLINK-PLONK -festivaalilla, joka keskittyy vaihtoehtomusiikkiin. Toisenlaisesta musiikista pääsee nauttimaan Tarton kansainvälisellä puhallinsoitinfestivaalilla.

Elokuussa tARTuFF-festivaali tuo Tarttoon rakkautta – elokuvan muodossa. Rakkauselokuvafestivaali ei keskity vain perinteiseen rakkauteen ja sen idylliseen kuvaamiseen, vaan näyttää myös sen huonoja, hauskoja ja surullisiakin puolia.

Festivaali levittäytyy elokuvateatterien lisäksi myös Raatihuoneen torille, johon tarttolaiset kerääntyvät katsomaan ilmaisia ulkoilmanäytöksiä. Elokuvia tulee niin Virosta kuin muualtakin maailmasta.

Huhtikuun lopussa järjestettävät Tarton kevätpäivät on erityisesti opiskelijoille suunnattu viikko, jonka tapahtumia ovat esimerkiksi erilaiset urheilukilpailut, yölaulujuhlat ja kilpasoutu kumiveneillä Emajoella.

Tapahtumat ovat suurimmaksi osaksi maksuttomia. Jos pääsymaksu kuitenkin vaaditaan, se on yleensä kohtuullinen.

Tiedekeskus AHHAA avataan Tartossa uusissa tiloissa toukokuussa. AHHAA on Heurekan kaltainen tiedekeskus, joka kuvailee tavoitteekseen tehdä tiedettä tunnetuksi hauskalla tavalla mahdollisimman suurelle yleisölle.

Tavallisten näyttelyiden lisäksi lisämaustetta tuovat esimerkiksi tiedekeskuksen planetaario ja tiedeteatteri, joiden avulla oppimiskokemus laajenee ja muuttuu tavallista jännittävämmäksi. AHHAA-keskus avaa uudet tilansa yleisölle 7. toukokuuta 2011 osoitteessa Sadama tn. 1.

Heinäkuussa Tarton valtaavat kansanperinteet, kun Europeadefestivaali lähtee käyntiin. Kyseessä on Euroopan suurin kansanperinnefestivaali, joka järjestetään nyt 48. kertaa. Tarttoon kokoontuu lukuisa määrä tanssijoita, laulajia ja soittajia eri puolilta maailmaa.

Festivaalin ideana on tutustua muiden maiden kulttuureihin ja perinteisiin sekä tutustuttaa vierailijat vastavuoroisesti Viron kulttuuriin, tapoihin ja historiaan. Tietenkin festivaalin tarkoitus on myös nauttia tanssista, laulusta ja musiikista, perinteitä vaalien.

Lue lisää samasta aiheesta

20.4.2024 | Kulttuuri

Tänään Tallinnassa – lauantain menovinkit

Tänään Tallinnassa – lauantain menovinkit

Sisustus- ja designmessut jatkuvat Viron messukeskuksessa kello 10.00 J-TSOON5 Nuorten ja Aasian alakulttuurien festivaali jatkuu kello 10.00 Kulttuurikattilassa Tallinnan … Lue lisää

19.4.2024 | Kulttuuri

Modernin jazzin suurmiehen sävellykset soivat kahdessa konsertissa

Modernin jazzin suurmiehen sävellykset soivat kahdessa konsertissa

Viikon päätteeksi voi nauttia amerikkalaisen jazzpianistin ja -säveltäjän Thelonious Monkin ajattomista sävellyksistä kahden illan ajan Tallinnassa ja Pärnussa. Thelonious … Lue lisää

18.4.2024 | Kulttuuri

Jazzia ja Mozartia Mustapäiden talossa

Jazzia ja Mozartia Mustapäiden talossa

18. huhtikuuta konserttisarja ”Aavik Salzburgissa” jatkuu Mustapäiden talossa Tallinnan vanhassakaupungissa. Konsertissa kantaesitetään Kristjan Randalun uusi sävellys, jossa vaikutteita jazzista … Lue lisää

18.4.2024 | Kulttuuri

The Prodigy palaa Tallinnaan elokuussa

The Prodigy palaa Tallinnaan elokuussa

Legendaarinen brittiläinen elektropunk-yhtye The Prodigy esiintyy Tallinnan laululavalla 17. elokuuta. Konsertin liput ovat nyt myynnissä. The Prodigy on ollut … Lue lisää

17.4.2024 | Kulttuuri

camera icon10
Open House -tapahtuma ensimmäistä kertaa Tartossa

Open House -tapahtuma ensimmäistä kertaa Tartossa

Tulevana viikonloppuna (20.–21.4.) kulttuuripääkaupunki Tartossa järjestetään ensimmäistä kertaa Open House Tartto -tapahtuma. Tapahtumaviikonlopun aikana yleisöllä on mahdollisuus tutustua 30 … Lue lisää

16.4.2024 | Kulttuuri

Tommy Cash, nublu ja Bedwetters esiintyvät Eurooppa-päivänä Tallinnan Vapaudenaukiolla 

Tommy Cash, nublu ja Bedwetters esiintyvät Eurooppa-päivänä Tallinnan Vapaudenaukiolla 

Tallinnan Vapaudenaukiolla järjestetään 9. toukokuuta ilmainen konsertti Eurooppa-päivän kunniaksi. Konsertissa esiintyvät Viron huippuartistit Tommy Cash, nublu, Gameboy Tetris ja … Lue lisää

16.4.2024 | Kulttuuri

Circum Absurdum – Surrealistinen kabareesirkus kuljettaa katsojaa kohti uuden ja kauniimman maailman luomista

Circum Absurdum – Surrealistinen kabareesirkus kuljettaa katsojaa kohti uuden ja kauniimman maailman luomista

Tänä keväänä Circum Absurdum jatkaa surrealistisen kabareesirkuksenparissa. Esityksistä voi nauttia Noblessnerinvalimon Nobel-salissa 18.4., 19.4., 20.4. ja 26.4. Circum Absurdumin … Lue lisää

15.4.2024 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

5.4.–9.6.Giselle -baletti, Tallinna 11.–21.4.Otepään maut -ruokafestivaali, Otepää 16.4. ”Sakraaliminimalismi” -konsertti, Tartto 16.4. Steinway Gaala, Pärnu 16.4.–3.5. Kabaree Circum Absurdum, … Lue lisää