Tuoretta tietoa Virosta

4.1.2019 | Viro

Tammikuun The Baltic Guide on ilmestynyt

Tammikuun The Baltic Guide on ilmestynyt

Vuosi alkaa huiman monipuolisella Viron matkakohteita esittelevällä paketilla. Tallinnan ulkopuolella riittää roppakaupalla nähtävää, joten esittelemme laajasti eri maakuntien kiinnostavimpia kohteita. Paikalliset ihmiset ympäri Viroa kertovat lukijoille omista suosikeistaan.

Tallinnassa on ällistyttävä määrä erilaisia kauppakeskuksia ja ostosalueita. Suuressa jutussamme esittelemme niistä lähes kaikki.

Virossa on kuusi kaunista kansallispuistoa, joihin pääset tutustumaan monipuolisen juttumme avulla. Vaellussaappat esiin ja tutustumaan!

Hyviä lukuhetkiä tammikuun lehden parissa!

  Lue The Baltic Guidea oman makusi mukaan: klikkaa alta joko Issuu– tai pdf-muotoiseen lehteen.  

15.6.2019 | Vapaa-aika

Saarenmaa on täynnä aurinkoa

Saarenmaa on täynnä aurinkoa

Kesällä 2018 Saarenmaa oli Viron ilmatieteen laitoksen mukaan maan aurinkoisin paikka. Vaikka yhtä paljon valoa ei tänä kesänä tulisikaan, Viron … Lue lisää

12.6.2019 | Vapaa-aika

Värikäs Tarton tapahtumakesä

Värikäs Tarton tapahtumakesä

Tarton maakunnan kesässä on tapahtumia sorateillä, vesillä ja ilmassa.   Tunnelmallinen Tartto ja koko Tarton maakunta antaa hienot puitteet erilaisille … Lue lisää

10.6.2019 | Vapaa-aika

Asu upeasti Tallinnan vanhassakaupungissa!

Asu upeasti Tallinnan vanhassakaupungissa!

OldHouse Apartmentsilla on tänä vuonna juhlavuosi: yritys on tarjonnut jo 20 vuoden ajan majoitusta Tallinnan keskiaikaisessa sydämessä. Aivan Raatihuoneentorin kupeessa … Lue lisää

7.6.2019 | Viro

Tallink avaa Vuosaari–Muuga-reitin automatkustajille – hinnat pysyvät edullisina ympäri vuoden

Verkkouutinen: Tallink avaa Vuosaari–Muuga-reitin automatkustajille – hinnat pysyvät edullisina ympäri vuoden

Tallink alkaa kuljettamaan Sea Wind -aluksella myös automatkustajia Vuosaari–Muuga-reitillä 12. kesäkuuta alkaen, kerrotaan Tallinkin tiedotteessa. Matka maksaa ajoneuvon koosta riippuen … Lue lisää

6.6.2019 | Ostokset

Fiksuin tapa tilata taksi Tallinnassa

Fiksuin tapa tilata taksi Tallinnassa

Advertoriaali   Valopilkku-sovellus takaa taatusti turvallisen taksin‭. ‬   Nyt voit lopettaa miettimisen, miten tilaat kätevimmin turvallisen taksin Tallinnassa.   … Lue lisää

4.6.2019 | Viro

Tietyö hankaloittaa automatkustajien pääsyä Tallinnan D-terminaaliin – varaa aikaa oikean reitin löytämiseen

Verkkouutinen: Tietyö hankaloittaa automatkustajien pääsyä Tallinnan D-terminaaliin – varaa aikaa oikean reitin löytämiseen

Maanantaina 3.6. Tallinnan sataman lähellä D-terminaalin kupeessa suljettiin osittain autoliikenteeltä Ahtri-, Lootsi-, Tuukri- ja Jõe-katujen risteys. D-terminaaliin ei pääse tällä … Lue lisää

4.6.2019 | Viro

Tänään vietetään Viron lipun päivää – sinimustavalkoinen täyttää 135 vuotta

Verkkouutinen: Tänään vietetään Viron lipun päivää – sinimustavalkoinen täyttää 135 vuotta

Kesäkuun 4. päivä Virossa vietetään Viron lipun päivää. Tänä vuonna on aihetta tavallista suurempaan juhlaan, sillä sinimustavalkoinen lippu täyttää 135 … Lue lisää

3.6.2019 | Viro

Kesäkuun The Baltic Guide on ilmestynyt

Kesäkuun The Baltic Guide on ilmestynyt

Hehkuvaan kesäkuuhun tuo valoa upea pärnulaislähtöinen joogaopettaja Kylli Kukk, jolla on jo vuosikausia ollut Helsingissä oma joogakoulu. Kukk kertoo lapsuudestaan … Lue lisää