Tuoretta tietoa Virosta
12.11.2013 | Viro

Talvikivaa Tartossa

Talvikivaa Tartossa

Yliopistokaupungin talveen kuuluu shoppailua, livemusiikkia, vesileikkejä ja teatteria.

 

Tarton historia ulottuu 1200-luvulle, mutta kansainvälisesti tunnetun kaupungin siitä teki yliopiston perustaminen 1632. Siitä lähtien opiskelijoilla on ollut merkittävä rooli kaupunkikuvassa. Tarttoa kutsutaankin syystä opiskelijakaupungiksi – noin 20 000 kaikkiaan 100 000:sta asukkaasta on opiskelijoita.

Merkittäviä nähtävyyksiä ja kaupungin erikoisuuksia ovat muun muassa keskellä virtaava Emajoki, Toomemäki ja kaupungin museot, yliopiston päärakennus pylväikköineen sekä Raatihuoneentorilla Suutelevat opiskelijatpatsas.

Hotelleja koko perheelle

Tarton hotellitarjonta on laaja ja jokaiselle löytyy varmasti mieleinen majapaikka. Ylelliseen makuun sopii hotelli Antonius, joka sijaitsee Vanhankaupungin sydämessä, yliopiston päärakennusta vastapäätä. Hotellin tyyliin kuuluvat antiikkihuonekalut ja elegantit tapetit sekä seinämaalaukset. Antoniuksen ravintola ylsi juuri tulleella Viron 50 parasta ravintolaalistalla sijalle 26, joten hyvää on lupa odottaa. Hotellin aamubuffetissa on tarjolla kaiken muun hyvän lisäksi myös kuohuviiniä.

Dorpat-hotelli sijaitsee Tarton ydinkeskustassa, Emajoen rannalla. Monipuolisen hotellin palveluvalikoimista löytyy muun muassa hierontaja kauneushoitoja. Hotelli on kiinnittänyt erityistä huomiota lasten viihtyvyyteen. Joulunajan vieraille on räätälöity erikoispaketti. Valikoimissa myös pikkujoulupaketteja.

Elävää musiikkia

Tartossa on mukava nauttia elävästä musiikista vaikkapa shoppailupäivän päätteeksi. Viime vuonna avattu Tartu Jazz Club osoittautui toimivaksi konseptiksi ja tarjoaa monipuolista ohjelmaa pitkin talvea. Livemusasta voi nauttia myös Feel Good Cafessa ja Volga7:ssä. Suomalaisten kestosuosikkeihin kuuluvat myös Püssirohukelder ja kohvik Shakespeare.

Mistä löytää?

Tartu Jazz Club, Ülikooli 20, Tartto.

Katso kartalta

http://tartujazzclub.ee

Feel Good Café, Rüütli 12, Tartto.

Katso kartalta

www.feelgood.ee

Volga7, Küütri 1, Tartto.

Katso kartalta

 

http://volga7.ee

Dorpat, Soola 6.

Katso kartalta

 

www.dorpat.ee

Antonius, Ülikooli 15.

Katso kartalta

 

hotelantonius.ee

TEKSTI KRISTINA LUPP, KUVAT INDREK AIJA, DORPAT

Lue lisää samasta aiheesta

17.4.2024 | Viro

Ulkomaalaiset matkailijat valitsevat edelleen Tallinnan matkakohteekseen 

Ulkomaalaiset matkailijat valitsevat edelleen Tallinnan matkakohteekseen 

Viron tilastokeskuksen tietojen mukaan maan majoitusliikkeissä yöpyi helmikuussa 2024 lähes 225 000 matkailijaa, mikä oli prosentin enemmän kuin viime … Lue lisää

9.4.2024 | Viro

Inflaatio hidastui maaliskuussa

Inflaatio hidastui maaliskuussa

Viron tilastokeskuksen julkaisemien tietojen mukaan kuluttajahintaindeksi nousi tämän vuoden maaliskuussa 3,9 prosenttia vuoden 2023 maaliskuuhun verrattuna. Tavarat olivat 1,9 … Lue lisää

6.4.2024 | Viro

camera icon5
Liki 300 esiintyjää Viron kansallismuseon lavalla Tartossa

Liki 300 esiintyjää Viron kansallismuseon lavalla Tartossa

Tartossa juhlitaan euroviisujen hengessä 7.–8. huhtikuuta. Yleisö voi nauttia illan aikana euroviisukappaleista, joita lavalla esittävät nuoret tanssijat, lauluryhmä ja … Lue lisää

5.4.2024 | Viro

Talouden taantuma iskenyt voimakkaasti vähittäiskauppaan

Talouden taantuma iskenyt voimakkaasti vähittäiskauppaan

Viron tilastokeskuksen julkaisemien tietojen mukaan maan vähittäiskaupan yritysten liikevaihto oli 739 miljoonaa euroa helmikuussa 2024, mikä oli 3 prosenttia … Lue lisää

2.4.2024 | Viro

NATO esittelee yleisölle kalustoa ja varusteita 75-vuotisjuhlan kunniaksi

NATO esittelee yleisölle kalustoa ja varusteita 75-vuotisjuhlan kunniaksi

ERR kirjoittaa artikkelissaanNaton sotilaiden esittelevän joukkoja, kalustoa ja sotilasvarusteita yleisölle eri puolilla Viroa puolustusliiton 75-vuotisjuhlan kunniaksi. NATOperustettiin 4. huhtikuuta … Lue lisää

1.4.2024 | Viro

Virolaiset näyttelijät keskustelevat suomalaisten onnellisuudesta

Virolaiset näyttelijät keskustelevat suomalaisten onnellisuudesta

Viime kuussa julkistettiin jälleen vuosittainen Maailman onnellisuusraportti (World Happiness Report). Ykkössijalla keikkuivat taas suomalaiset ja Viro sijoittui listalla vasta … Lue lisää

28.3.2024 | Viro

Visit Tallinnan laatima lista Tallinnan suosituimpien kohteiden aukioloajoista pääsiäisenä 

Visit Tallinnan laatima lista Tallinnan suosituimpien kohteiden aukioloajoista pääsiäisenä 

Kun matkustat Viroon pääsiäisenä, kannattaa muistaa että pitkäperjantai 29. maaliskuuta ja pääsiäissunnuntai 31. maaliskuuta ovat myös Virossa pyhäpäiviä. Toinen … Lue lisää

26.3.2024 | Viro

Vähemmän ihmisiä liikkuu julkisilla kulkuvälineillä tai jalan Virossa

Vähemmän ihmisiä liikkuu julkisilla kulkuvälineillä tai jalan Virossa

Kävely ja julkisten kulkuvälineiden käyttö on vähentynyt työmatkaliikenteessä. Sen sijaan ihmiset matkaavat töihin mieluummin omilla autoillaan. Viimeisen 20 vuoden … Lue lisää