Tuoretta tietoa Virosta
2.6.2014 | Historia

Tallinnan vihreä saari

Aegna yllättää koskemattomalla luonnolla ja hiljaisuudella.
Teksti Mikko Virta, kuvat Andrei Chertkov 

Tallinnan vihreä saari

Aegnan helmiä ovat ehdottomasti valkoiset, villiruusupensaiden reunustamat, hiekkarannat ja synkät havumetsät, joissa kasvaa siellä täällä myös tammia ja muita jalopuita. Metsän tuoksu valloittaa erityisen hyvin kaupungin pakokaasukatkun ja pölyn jälkeen.

Sotahistoriasta kiinnostuneille löytyy monenmoista ihmeteltävää entisestä upseerien kasinosta lähtien. Vanha hautausmaa ja hylätyt talot kertovat niin ikään tarinaa saaren pitkästä historiasta. Aegna oli aikoinaan niin Tsaarin Venäjän kuin Neuvostoliitonkin sotilasaluetta.

Saarta kiertää kolme eri reittiä, joiden varrelle jää esimerkiksi 270 metriä pitkä kivilabyrintti. Rannalta voi bongailla ohi seilaavia matkustajalaivoja ja Tallinnan pilvenpiirtäjien siluetteja.

Vaikka Aegnalla asustaakin ympärivuotisesti vain pari ihmistä, niin viikonloppuisin voi saaressa olla ihmisiä satamäärin. Kolmen hehtaarin kokoiselle saarelle mahtuu kuitenkin helposti suurempikin porukka.

Paine saarta kohtaan kuitenkin kasvaa. Tallinnan kaupunki päätti toukokuussa, että Aegnalle pääsevät jatkossa ilmaiseksi kaikki matkakortin omistajat eli käytännössä Tallinnassa virallisesti asuvat henkilöt. Moni rauhaa rakastava retkeläinen odottaakin pelon sekaisin tuntein mitä tuleman pitää. Pahin skenaario on, että saaresta muodostuu nuorison ryyppypaikka.

Aegnalle pääsee Linnahallin vieressä sijaitsevasta Kalasatamasta yhteysalus Vestalla. Vuoroja on tiistaita lukuun ottamatta päivittäin. Laivamatka kestää tunnin, edestakainen lippu maksaa 6 euroa.

Matka kannattaa varata netissä osoitteessa: www.veeteed.com.

 

Lue lisää samasta aiheesta

12.3.2024 | Historia

Museo Sinimäkien taistelun aseista ja esineistöstä

Museo Sinimäkien taistelun aseista ja esineistöstä

Vaivara Sinimägede muuseum (Vaivaran Sinimäkien museo) on Itä-Virumaalla Sinimäellä, sijaitseva museo, joka esittelee toisen maailmansodan aikana käytyyn Sinimäen taisteluun … Lue lisää

10.3.2024 | Historia

Taikaa ilmassa – Esseitä vanhasta ja nykyisestä Virosta

Taikaa ilmassa – Esseitä vanhasta ja nykyisestä Virosta

Viro on suomalaisille läheinen ja rakas maa, kaksonen, jossa vieraillaan ahkerasti. Maan kulttuuri ja historia kiinnostavat myös matkailijoita. Professori … Lue lisää

25.2.2024 | Historia

Tarton ylioppilaat, korporaatiot ja Viron lippu

Tarton ylioppilaat, korporaatiot ja Viron lippu

Tarton yliopiston perusti Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolf 1632 juuri ennen Lützenin taistelua, jossa hän kaatui. Suurvalta Ruotsi tarvitsi … Lue lisää

4.2.2024 | Historia

Koko perheen kynttiläpaja tänään Viron ulkoilmamuseossa

Koko perheen kynttiläpaja tänään Viron ulkoilmamuseossa

Tänään 4. helmikuuta Tallinnan ulkoilmamuseossa on mahdollista oppia erilaisia ​​kynttilänvalmistustekniikoita ja tutustua kristillisen kynttilänpäivän virolaisiin traditioihin. Kynttilänpäivä on kristillisessä … Lue lisää

27.1.2024 | Historia

”Tarton KGB:n talossa kuulusteltiin ja kidutettiin”

”Tarton KGB:n talossa kuulusteltiin ja kidutettiin”

Rakennuksen vaatimaton ulkokuori ei kiinnitä ohikulkijan huomiota. 1930-luvun kerrostalo keskustan ja rautatieaseman välissä kätkee sisäänsä kuitenkin synkän menneisyyden. Tässä … Lue lisää

10.1.2024 | Mainos | Historia

camera icon10
Viro on pieni merenkävijämaa, jolla on suuri historia

Mainos Viro on pieni merenkävijämaa, jolla on suuri historia

Viro on merenkävijämaa. Maa on pieni, mutta se on kamppaillut vakuuttavasti paikastaan ​​suurten merimaiden joukossa. Ja globaalissa mittakaavassa Virossa … Lue lisää

29.12.2023 | Historia

Muovikassi oli neuvostoaikana ylellisyystuote

Muovikassi oli neuvostoaikana ylellisyystuote

”Praktiline ilu. Käekotid, rahakotid, kandekotid ja lahttaskud ERMi kogudest” eli ”Käytännön kauneus. Käsilaukut, lompakot, kantolaukut ja avotaskut ERM:n kokoelmista” … Lue lisää

23.12.2023 | Historia

Weihnachten – Jōulud – Näärid

Weihnachten – Jōulud – Näärid

Virolaisten joulunvietto on todella muuttanut muotojaan aikojen saatossa. Nykyään se ei olennaisesti eroa skandinaavisesta jouluperinteestä, joulunpunainen on nykyään vain … Lue lisää