Tuoretta tietoa Virosta
8.9.2018 | Kulttuuri

Verkkouutinen Tallinnan taidehallissa avattiin suomalaisten nuorten nykytaiteilijoiden näyttely

Tallinnan taidehallissa avattiin suomalaisten nuorten nykytaiteilijoiden näyttelyTallinnassa voi nähdä myös Lontoossa asuvan Riikka Hyvösen teoksen I Think I’ll Just Stand for a While.

Tallinnan taidehallissa (Tallinna Kunstihoone) avattiin syyskuun alussa suomalaisten nuorten nykytaiteilijoiden näyttely. Hive Mind -nimisessä näyttelyssä on esillä Anna Estarriolan, Pia Sirénin, Yassine Khaledin ja Riikka Hyvösen taidetta. Näyttelyn on kuratoinut Stacey Koosel.

Taiteilijoiden teokset käsittelevät muun muassa tietoisuutta, ihmisten välistä kanssakäymistä, tunteita ja niiden kokemista. Näyttely on kahdessa eri paikassa: taidehallin galleriassa (Kunstihoone galerii) sekä kaupungingalleriassa (Linnagalerii).

Näyttelyssä on nähtävänä muun muassa Pia Sirénin kaksi näyttelyyn tekemää uutta työtä, joista metsää kuvaava 70 neliömetrin laajuinen tila-installaatio on taidehallin galleriassa ja toinen, ikkunainstallaatio, on kaupungingalleriassa.

Riikka Hyvösen töissä (kuva) ihmisen pakaran kuvassa on mustelmia, jotka muistuttavat galakseja.

 

Mistä löytää?
Taidenäyttely Hive Mind, Tallinnan taidehalli, Vabaduse väljak 6 sekä Tallinnan kaupungingalleria, Harju 13. Näyttely on esillä 14.10.2018 saakka.

 

Teksti Silja Hurskainen, kuva Riikka Hyvönen / Tallinnan taidehalli

Lue lisää samasta aiheesta
anna estarriola kiasma nykytaide pia sirén riikka hyvönen suomalaista taidetta virossa tallinnan taidehalli yassine khaled

19.4.2024 | Kulttuuri

Modernin jazzin suurmiehen sävellykset soivat kahdessa konsertissa

Modernin jazzin suurmiehen sävellykset soivat kahdessa konsertissa

Viikon päätteeksi voi nauttia amerikkalaisen jazzpianistin ja -säveltäjän Thelonious Monkin ajattomista sävellyksistä kahden illan ajan Tallinnassa ja Pärnussa. Thelonious … Lue lisää

18.4.2024 | Kulttuuri

Jazzia ja Mozartia Mustapäiden talossa

Jazzia ja Mozartia Mustapäiden talossa

18. huhtikuuta konserttisarja ”Aavik Salzburgissa” jatkuu Mustapäiden talossa Tallinnan vanhassakaupungissa. Konsertissa kantaesitetään Kristjan Randalun uusi sävellys, jossa vaikutteita jazzista … Lue lisää

18.4.2024 | Kulttuuri

The Prodigy palaa Tallinnaan elokuussa

The Prodigy palaa Tallinnaan elokuussa

Legendaarinen brittiläinen elektropunk-yhtye The Prodigy esiintyy Tallinnan laululavalla 17. elokuuta. Konsertin liput ovat nyt myynnissä. The Prodigy on ollut … Lue lisää

17.4.2024 | Kulttuuri

camera icon10
Open House -tapahtuma ensimmäistä kertaa Tartossa

Open House -tapahtuma ensimmäistä kertaa Tartossa

Tulevana viikonloppuna (20.–21.4.) kulttuuripääkaupunki Tartossa järjestetään ensimmäistä kertaa Open House Tartto -tapahtuma. Tapahtumaviikonlopun aikana yleisöllä on mahdollisuus tutustua 30 … Lue lisää

16.4.2024 | Kulttuuri

Tommy Cash, nublu ja Bedwetters esiintyvät Eurooppa-päivänä Tallinnan Vapaudenaukiolla 

Tommy Cash, nublu ja Bedwetters esiintyvät Eurooppa-päivänä Tallinnan Vapaudenaukiolla 

Tallinnan Vapaudenaukiolla järjestetään 9. toukokuuta ilmainen konsertti Eurooppa-päivän kunniaksi. Konsertissa esiintyvät Viron huippuartistit Tommy Cash, nublu, Gameboy Tetris ja … Lue lisää

16.4.2024 | Kulttuuri

Circum Absurdum – Surrealistinen kabareesirkus kuljettaa katsojaa kohti uuden ja kauniimman maailman luomista

Circum Absurdum – Surrealistinen kabareesirkus kuljettaa katsojaa kohti uuden ja kauniimman maailman luomista

Tänä keväänä Circum Absurdum jatkaa surrealistisen kabareesirkuksenparissa. Esityksistä voi nauttia Noblessnerinvalimon Nobel-salissa 18.4., 19.4., 20.4. ja 26.4. Circum Absurdumin … Lue lisää

15.4.2024 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

5.4.–9.6.Giselle -baletti, Tallinna 11.–21.4.Otepään maut -ruokafestivaali, Otepää 16.4. ”Sakraaliminimalismi” -konsertti, Tartto 16.4. Steinway Gaala, Pärnu 16.4.–3.5. Kabaree Circum Absurdum, … Lue lisää

14.4.2024 | Kulttuuri

Balettia ja oopperaa lapsille

Balettia ja oopperaa lapsille

Narvassa järjestetään 15.–20. huhtikuuta jo kolmatta kertaa lasten ooppera- ja balettifestivaali. Tapahtuma on osa Narvan elokuisia oopperapäiviä(21.–25.8.) ja se … Lue lisää