Tuoretta tietoa Virosta

18.9.2018 | Vapaa-aika

Tallinnan suomalaisten opiskelijoiden Top 3

Tallinnan suomalaisten opiskelijoiden Top 3

TSOJ ry antaa joka kuukausi vinkkejä vapaa-ajan viettoon

 

1.  Gelato Ladies

Toivomme lämpimien säiden jatkuvan vielä pitkälle syksyyn, jotta saamme hyvän syyn käydä jatkossakin Gelato Ladiesin ihanien jäätelöaltaiden äärellä. Toisaalta, mikäpä olisi parempi tapa hemmotella itseään harmaana sadepäivänä kuin jäätelö?

Gelato Ladiesin käsintehdyt herkkujäätelöt ovat syntisen hyviä ja tuovat palan Italiaa Tallinnan vanhaankaupunkiin. Tila itsessään on suhteellisen pieni ja mukava – mikä toki tarkoittaa myös sitä, että hyvällä kelillä ja jäätelönälän sattuessa paikalla saattaa olla muutama muukin.

Makujen valitseminen on hyvin pitkällistä puuhaa, sillä kaikkea tekisi mieli maistaa! Omia herkkujamme ovat esimerkiksi pavlova ja pistaasi. Annamme pisteitä myös iloisesta palvelusta!

 

2. Sveta Baar

Jäätelönsyönnin jälkeen saattaa maistua drinkki tai pari. Kun Vanhankaupungin baarit ja yökerhot on pikkuhiljaa koluttu läpi, löytyy muurien ulkopuolelta lisää mielenkiintoisia paikkoja.

Telliskiven vieressä sijaitseva yökerho ei ole koolla pilattu, mutta hauska paikka käydä silloin tällöin. Täällä myös käy enemmän paikallisia kuin Vanhankaupungin kuppiloissa, jonka laskemme ehdottomaksi eduksi.

Hyvällä säällä ulkona voi istuskella myös terassilla tai pelata pingistä. Sveta on myös usein auki niin myöhään, että tänne siirrytään siinä vaiheessa, kun muualta loppuvat bileet.

Kiinni ollessaan paikka ei ulkoa päin näytä juuri miltään, mutta juhlakansan saapuessa paikalle tunnelma muuttuu toiseksi.

 

3. Jägalan vesiputous

Juhlinnan jälkeisenä päivänä saattaa kaivata raitista ilmaa ja virkistäytymistä. Tähän olemme todenneet parhaaksi pienen ulkoilun.

Tallinnasta itään lähdettäessä löytyykin juuri tarpeeseen sopiva kohde: Jägalan vesiputous. Putoukselle pääsee parhaiten autolla. Jos itsellä tai ystävällä ei sellaista satu olemaan, saa Tallinnasta vuokra-auton halvimmillaan parilla kympillä päiväksi – ei paha hinta kaveriporukalla!

Putous on upean näköinen mihin aikaan vuodesta tahansa, mutta kesäkaudella siellä voi käydä myös uimassa. Mikään ei auta pieneen dagen efteriin niin kuin virtaava vesi! 

 

Mistä löytää?

Gelato Ladies, Uus 28/1, Tallinna. https://et-ee.facebook.com/gelatoladies

Sveta Baar, Telliskivi 62, Tallinna. https://sveta.ee/

Jägalan vesiputous, Ruun kylä, Jõelähtmen kunta.

10.12.2018 | Vapaa-aika

Tallinnan Piparkakkumania-näyttely on leivonnan mestariteos – katso kuvat huimista taidonnäytteistä

Verkkouutinen: Tallinnan Piparkakkumania-näyttely on leivonnan mestariteos – katso kuvat huimista taidonnäytteistä

Jokavuotinen Piparkakkumania-näyttely (Piparkoogimaania) avattiin viime viikolla Tallinnan ydinkeskustan Design- ja Arkkitehtuurigalleriassa. Tänä vuonna näyttelyn teemana on 100-vuotias Viro. Näyttelyssä voikin … Lue lisää

10.12.2018 | Vapaa-aika

Lottemaa muuttuu joulumaaksi

Lottemaa muuttuu joulumaaksi

Pärnun eteläpuolella sijaitseva Lottemaa avaa joulumaan lauantaina 15. joulukuuta. Lottemaan hullunkurisissa rakennuksissa on puuhaa niin pienille kuin suurillekin. Ohjelmassa on … Lue lisää

4.12.2018 | Vapaa-aika

Nyt meni pipariksi!

Nyt meni pipariksi!

Piparkakkumania-näyttely juhlistaa 100-vuotiasta Viroa piparkakkutaiteen voimin.   Jo 13. kertaa järjestettävä piparinäyttely on vuosien saatossa tuonut katsojien eteen niin tunnettuja … Lue lisää

4.12.2018 | Ravintolat

ILMOITUS: Rautaista ruokaa yleisessä saunassa

ILMOITUS: Rautaista ruokaa yleisessä saunassa

Raua (Rauta)-kadulla Tallinnan keskustan ja Kadriorgin väliltä löytyy mukavan kotoinen ruokapaikka kiinnostavassa miljöössä. Kahvila Fe on Rauan yleisen saunan yhteydessä … Lue lisää

3.12.2018 | Vapaa-aika

TBG suosittelee joulukuussa

TBG suosittelee joulukuussa

Luistelua Vanhassakaupungissa Tuskinpa on maailmassa montaa niin hienoa luistelupaikkaa kuin Tallinnan vanhankaupungin Harju-kadun luistelukenttä. Keskiaikaisten rakennusten kupeessa, Nigulisten kirkon vieressä … Lue lisää

30.11.2018 | Vapaa-aika

Tallinnan uudessa T1-ostoskeskuksessa avataan tänään suuri koko perheen vapaa-ajanviettoalue

Verkkouutinen: Tallinnan uudessa T1-ostoskeskuksessa avataan tänään suuri koko perheen vapaa-ajanviettoalue

Pari viikkoa sitten avatussa T1 Mall of Tallinn -ostoskeskuksessa avataan perjantaina 30.11. uusi, vapaa-ajanviettoon tarkoitettu osa. Ostarin 4. kerroksessa sijaitseva … Lue lisää

30.11.2018 | Vapaa-aika

Tallinnan luistelukentät avataan joulukuun ensimmäisenä viikonloppuna

Verkkouutinen: Tallinnan luistelukentät avataan joulukuun ensimmäisenä viikonloppuna

Tallinnan-matkaan voi 1. joulukuuta alkaen yhdistää mukavan ulkoiluhetken, kun Tallinnan vanhankaupungin sydämessä sijaitseva Harju-kadun luistelukenttä avataan. Luistelukenttä sijaitsee hienolla paikalla Nigulisten … Lue lisää

30.11.2018 | Vapaa-aika

Marraskuun ristikon ratkaisu

Marraskuun ristikon ratkaisu