Tuoretta tietoa Virosta

7.9.2018 | Vapaa-aika

Verkkouutinen: Tallinnan maraton sekoittaa kaupungin liikennettä viikonloppuna – varaudu ruuhkiin erityisesti sunnuntaina

Tallinnan maraton sekoittaa kaupungin liikennettä viikonloppuna – varaudu ruuhkiin erityisesti sunnuntainaTallinnan maratonille osallistuu tänä vuonna yli 22 000 juoksijaa 60 maasta.

Tänä viikonloppuna 7.–9. syyskuuta Tallinna on täynnä pienempiä ja suurempia juoksutapahtumia, jotka vaikuttavat kaupungin keskustan liikennejärjestelyihin.

Suurin vaikutus liikenteeseen on sunnuntaina juostavalla Tallinnan maratonilla. Siihen osallistuu yli 22 000 kilpailijaa. Samaan aikaan juostaan myös puolimaraton.

Maraton starttaa sunnuntaina kello 9 ja puolimaraton kello 10.45. Kummankin juoksun lähtöpaikka on Vapaudenaukio. Maali sijaitsee Raatihuoneentorilla. Reitti kiertelee Vanhankaupungin, Kalamajan, Koplin ja Rocca al Maren alueella.

Autoliikenne satamaan kulkee sunnuntaina Narva maanteen sekä Petrooleumi-, Jõe- ja Ahtri-katujen kautta. Sunnuntaina raitiolinjat 1 ja 2 ovat kokonaan suljettu kello 8–16.

Perjantai-iltana keskustan alueella juostaan kello 19 alkaen viiden kilometrin nuorten juoksukilpailu. Lauantaina kello 17 on vuorossa 10 kilometrin syysjuoksu.

Kaikki tieto kilpailujen vaikutuksesta liikenteelle on luettavissa englanniksi tästä linkistä.

 

Teksti Silja Hurskainen, kuva Andrei Chertkov

22.9.2018 | Kauneus

Suosikkikylpylä juhlii 25-vuotista taivaltaan

Suosikkikylpylä juhlii 25-vuotista taivaltaan

Pärnun Viiking Spa Hotellista on vuosien saatossa tullut suomalaisten kestosuosikki.   Pitkän uran Viiking Spa Hotellissa tehnyt johtaja Kairi Lusik kertoo, … Lue lisää

21.9.2018 | Vapaa-aika

Autottomana päivänä 22.9. Tallinnan julkinen liikenne on ilmainen – yksi keskustan pääkaduista suljetaan autoliikenteeltä

Verkkouutinen: Autottomana päivänä 22.9. Tallinnan julkinen liikenne on ilmainen – yksi keskustan pääkaduista suljetaan autoliikenteeltä

Kuluva viikko on eurooppalainen liikkujan viikko (European Mobility Week), mikä näkyy erilaisina liikunnallisuuteen ja julkisen liikenteen käytön kannustamiseen liittyvinä tapahtumina … Lue lisää

18.9.2018 | Vapaa-aika

Tallinnan suomalaisten opiskelijoiden Top 3

Tallinnan suomalaisten opiskelijoiden Top 3

TSOJ ry antaa joka kuukausi vinkkejä vapaa-ajan viettoon   1.  Gelato Ladies Toivomme lämpimien säiden jatkuvan vielä pitkälle syksyyn, jotta … Lue lisää

17.9.2018 | Vapaa-aika

Valot, kynttilät, tulet ja soihdut valaisevat 19.–21.9. Tallinnan Kadriorgin ja Vanhankaupungin

Verkkouutinen: Valot, kynttilät, tulet ja soihdut valaisevat 19.–21.9. Tallinnan Kadriorgin ja Vanhankaupungin

Kolme päivää kestävä Valgus Kõnnib (Valo kävelee) -tapahtuma lopettaa valojen, videoiden, elävän tulen ja musiikikiesitysten myötä Tallinnan Kadriorgin kaupunginosan 300-vuotisjuhlallisuudet. Kaikille avoin ja … Lue lisää

16.9.2018 | Vapaa-aika

Päivä Viljandissa

Päivä Viljandissa

Viljandi on virolaisen perinnekulttuurin kehto. Erityisesti se tunnetaan kansanmusiikkifestivaalistaan, jota on järjestetty heinäkuisin jo 25 vuotta. Viljandista tulee mieleen myös … Lue lisää

15.9.2018 | Vapaa-aika

Viron ulkomuseossa Tallinnassa vietetään sunnuntaina virolaisen leivän päivää ja syysmarkkinoita

Verkkouutinen: Viron ulkomuseossa Tallinnassa vietetään sunnuntaina virolaisen leivän päivää ja syysmarkkinoita

Sunnuntaina 16.9.2018 perinteisestä virolaisesta ruuasta kiinnostuneiden kannattaa suunnata Viron ulkomuseoon Tallinnassa, jossa vietetään syysmarkkinoita ja virolaisen leivän päivää. Päivän tähti … Lue lisää

14.9.2018 | Vapaa-aika

Tallinnan Viru-keskuksen edustalla oleva Tammsaaren puisto avattiin remontin jälkeen – katso kuvat uudistuneesta kaupunkilaisten olohuoneesta

Verkkouutinen: Tallinnan Viru-keskuksen edustalla oleva Tammsaaren puisto avattiin remontin jälkeen – katso kuvat uudistuneesta kaupunkilaisten olohuoneesta

Tallinnan ydinkeskustassa Viru-keskuksen ja Estonia-teatterin välissä sijaitseva Tammsaaren puisto avattiin eilen remontoinnin jälkeen. Postimees-lehden uutisen mukaan puistoon istutettiin muun muassa … Lue lisää

11.9.2018 | Vapaa-aika

Tallinnassa pelataan ensi kesänä historian ensimmäinen miesten Superpesis-ottelu – lajin harrastamista halutaan taas herätellä Virossa

Verkkouutinen: Tallinnassa pelataan ensi kesänä historian ensimmäinen miesten Superpesis-ottelu – lajin harrastamista halutaan taas herätellä Virossa

Virossa pelataan 8. päivä kesäkuuta 2019 historian ensimmäinen miesten pääsarjan Superpesis-ottelu, kun isäntäjoukkue Imatran Pallo-Veikot (IPV) sekä Hyvinkään Tahko asettuvat vastakkain … Lue lisää