Tuoretta tietoa Virosta

13.6.2019 | Ostokset

Tallinnan eläintarha, ulkomuseo ja Rocca al Mare -keskus ovat kätevä kolmikko perhematkakohteeksi

Tallinnan eläintarha, ulkomuseo ja Rocca al Mare -keskus ovat kätevä kolmikko perhematkakohteeksiViron ulkomuseossa lapsetkin voivat kokea perinteistä virolaista juhannustunnelmaa.

Tallinnan länsiosassa sijaitsevassa Haaberstin kaupunginosassa on kolme koko perheen kohdetta, joissa jokaisessa voi viettää vaikka koko päivän.

Ulkomuseo, viroksi Eesti Vabaõhumuuseum ja Tallinnan eläintarha ovat pinta-alaltaan laajoja. Niissä on molemmissa nähtävää vaikka kahdeksi päiväksi.

Mikäli aikaa ei ole montaa päivää, kannattaa yhdistää eläintarhan tai ulkomuseon puolen päivän käynti Rocca al Maren kauppakeskukseen, jossa voi päivän päätteeksi käydä ruokailemassa tai tekemässä ostoksia. 

Tallinnan eläintarhassa pääsee myös ruokkimaan eläimiä lasten eläintarhan puolella.

Tallinnan eläintarha

Tallinnan eläintarhan (Tallinna loomaaed) tunnus on ilves, koska yksi sen ensimmäisiä asukkaita oli Suomesta vuonna 1937 lahjoituksena saatu ilveksenpentu Illu, joka sai surmansa 1945 maaliskuun pommituksessa.

Nykyään eläinten elämä on turvallisempaa ja eläintarhan olosuhteet ovat parantuneet vuosi vuodelta. Viimeisin uutuus ja nykyään kenties suosituin kohde on Jääkarhumaailma. Siellä voi nähdä valkean jättiläisen läheltä uimassa lasin takana.

Amurin tiikeriuros Pootsman lähti viime vuonna tapaamaan tyttöystävää Tsekkiin ja palaa parin vuoden kuluttua, kun uusi Tiikerilaakso valmistuu. Se valmistuu suurin piirtein sille paikalle, jossa nyt on tiikerin patsas.

Mutta muuta nähtävää riittää ja myös kukkien ystäville. Kaikkiaan eläintarhassa asuu noin 10 000 eläintä yli 500 eri lajista.

Kolme norsua ja yhtä monta sarvikuonoa ovat suurimpia eläintarhan eläimiä. Norsuja voi katsella myös tornista, jossa on myös kahvila tarjoten virvokkeita niin lapsille kuin vanhemmillekin. Alueella on kahviloita ja myyntikojuja.

Laajan alueen eteläportista länteen on visenttien, biisonien ja kamelien aitaukset. Pienimmät eläimet ovat sisätiloissa, kuten myös lämpöä tarvitsevat trooppiset eläimet. Lasten eläintarhassa on niin kilejä, kaneja kuin alpakoitakin. 

Perheen kanssa liikkuessa on hyvä ottaa mukaan kärryt, joita voi myös lainata. Niistä pitää maksaa viisi euroa lippuja ostaessa. Palautuksen jälkeen saa takaisin kaksi euroa.

Eteläpuolen vesilintualueella voi syöttää lintuja. Kannattaa varata taskuun 20 sentin kolikoita ruoka-automaattia varten.

  Viron ulkomuseossa voi viettää päivää kauniissa maisemissa.

Viron ulkomuseo

Viron ulkomuseo (Eesti Vaba­õhumuuseum) on yli 70 hehtaarin alue, jossa on noin 80 koko Viron alueelta tuotua rakennusta. Maatalot piharakennuksineen, koulu, kauppa, krouvi, kappeli sekä paloasema ovat eri aikakausilta, nuorimmat 1930-luvulta. Parhaillaan sinne valmistuu neuvostoaikainen kolhoosin asuintalo, joka alunperin rakennettiin Otepäälle vuosina 1963–64.

Entisajan kaupasta voi ostaa teemaan sopivia tuotteita, kuten nekkuja, suklaata tai perinteistä olutta. Lapsille on museon alueella leikkipaikkoja ja keinuja. Alueella on paljon paikkoja, joissa voi viettää piknikiä.

Jos Viron ulkomuseossa kävelymatkat tuntuvat liian pitkiltä, voi museosta lainata kärryn.

Ulkomuseossa järjestetään tapahtumia, kuten juhannusjuhlat, erilaiset teemapäivät ja markkinat. Usein esitellään vanhoja työtapoja ja opetetaan niitä myös yleisölle, erityisesti koululaisryhmille.

Esimerkiksi lauantaisin ja sunnuntaisin pääsee seuraamaan Kõstriasemen talossa kangaspuilla kutomista ja samoina päivinä Sepan talossa työskentelevät sepät. Härjapean talossa tehdään sunnuntaisin ruokaa 1920–30-lukujen keittokirjojen mukaisesti. Museon Kolu-krouvissa on tarjolla tyypillisiä virolaisia ruokia.

Viikonloppuisin esiintyy kesäaikaan kansantanssiryhmä Leigarid kello 11 Sassi-Jaanin talon pihalla.

Ulkomuseossa, kuten muissakin virolaisissa museoissa, voi ladata puhelimeensa suomeksikin toimivan ääniopastussovelluksen nimeltä NUMU. Sovelluksen saa GooglePlay:sta tai AppStoresta.

  Vaikkapa sadesäällä Rocca al Maren sisäleikkipaikka Seiklusmaassa riittää tekemistä.

Rocca al Maren kauppakeskus

Rocca al Maren kauppakeskuksessa on noin 170 liikettä, joista muoti- ja asusteliikkeitä on noin 70. Toisessa kerroksessa sijaitsevat lastenvaate- ja leikkikaluliikkeet. Lastenvaateosasto on myös Debenhams-tavaratalon yläkerrassa.

Lastenliikkeiden vieressä on Seiklusmaa, joka on yli 700 neliömetrin leikkihuone. Siellä voi kiipeillä ja laskea liukumäestä tai kulkea esteradan läpi.

Keskuksen suurin toimija on Prisma, joka on avoinna kello 23:een. Ravintoloita ja kahviloita on yhteensä 15 ja suurin osa niistä on keskittynyt toisen kerroksen ravintolamaailmaan.

Rocca al Maren kauppakeskuksen omistaa suomalainen kiinteistösijoitusyhtiö Citycon Oyj, jolle kuuluu myös Tallinnassa oleva Kristiine Keskus. Näin ollen kauppakeskuksilla on molemmissa toimiva yhteinen lahjakortti, jonka voi ostaa lahjakorttiautomaatista.

Keskuksessa toimii ilmainen wifi-yhteys Cityconnect-verkossa. 

 

Käytännön vinkit kolmeen kohteeseen

Lippujen hinnat

Perhelippu eläintarhaan (kaksi aikuista ja kolme alle 17 v lasta) maksaa 20 euroa ja alle kouluikäiset pääsevät sinne ilmaiseksi. Yhtä paljon maksaa myös ulkomuseon perhelippu. Kuuden euron lisähinnalla saa perhe myös hevosajelun.

• Yhteinen perhelippu eläintarhaan ja ulkomuseoon maksaa 26 euroa.

• Rocca al Maren Seiklusmaassa yli yksivuotiaiden tunnin lippu maksaa vitosen ja kahdelta lapselta 9 euroa.

 

Miten pääsee?

• Ulkomuseoon saakka pääsee rautatieasemalta (Balti jaam) lähtevillä busseilla numerot 21 ja 21B. Samat bussit pysähtyvät myös Zoo-pysäkillä eläintarhan edessä. Kansallisooppera Estonian edestä lähtevä bussi 22 menee myös Zoo-pysäkille. Eläintarhan eteläportille pääsee keskustasta muun muassa bussilla numero 16, pysäkki on Meistri.

 

Pysäköintipaikat

• Alueen suurin ja maksuton pysäköintialue on Rocca al Maren kauppakeskuksessa. Huomioi myös talon katolla oleva alue.

• Eläintarhan pohjoisportin (Kauppakeskuksen puolella) luona on pieni pysäköintialue.

• Enemmän tilaa on eteläportin luona, Ehitajate teellä. Yksi käynti maksaa euron.

• Ulkomuseon portin edessä on maksuton pysäköintialue vieraille.

 

Tallinnan eläintarha, Paldiski maantee 145 ja Ehitajate tee 150, Tallinna.

Viron ulkomuseo, Vabaõhumuuseumi tee 12, Tallinna.

Rocca al Maren kauppakeskus, Paldiski maantee 102, Tallinna.

 

Teksti Mikko Savikko, Kuvat Andrei Chertkov, Mikko Savikko, Kert Kruusakivi, Viron ulkomuseo

17.9.2019 | Ostokset

Virosta rakennustarvikkeet yhä selvästi halvemmalla

Virosta rakennustarvikkeet yhä selvästi halvemmalla

The Baltic Guide vertaili elokuussa 2019 rakennustarvikkeiden hintoja Suomessa ja Virossa. Pienen hintavertailun pohjalta voi tehdä johtopäätöksen, että monien rakennustarvikkeiden … Lue lisää

17.9.2019 | Ostokset

Suomalaiset rakentajat käyttävät yhä enemmän virolaisia materiaaleja ja työvoimaa

Suomalaiset rakentajat käyttävät yhä enemmän virolaisia materiaaleja ja työvoimaa

Suomalaiset pienrakentajat käyttävät kasvavassa määrin virolaisia materiaaleja ja työvoimaa. Arkkitehti Aki Hiltunen antaa vinkkejä omasta kokemuksestaan.   Arkkitehti Aki Hiltusella … Lue lisää

12.9.2019 | Ostokset

Kukkaro kiittää Tallinnan erilaisissa outleteissä

Kukkaro kiittää Tallinnan erilaisissa outleteissä

The Baltic Guide tutustui pääkaupungin outlet-liikkeiden valikoimaan.   Tallinnan tihein outlet-kauppojen keskittymä on Pohjois-Tallinnan Arsenal-ostoskeskuksessa, jonka voi jo sanoa olevan outletien … Lue lisää

10.9.2019 | Ostokset

Virolaisen ruokakulttuurin kulmakivet

Virolaisen ruokakulttuurin kulmakivet

Osta matkalta mukaan Viron parhaimpia herkkuja.   Virolaista ruokakulttuuria ovat muokanneet naapurit. Se näkyy muun muassa ruokasanastossa. Juhlapöytään nostetaan kringel … Lue lisää

9.9.2019 | Ostokset

Huumaamaton hamppu kiinnostaa suomalaisia – Suomeen vienti voi olla huumausainerikos

Huumaamaton hamppu kiinnostaa suomalaisia – Suomeen vienti voi olla huumausainerikos

Kevytkannabis on uusi hittituote, mutta sen vienti Suomeen voidaan tulkita huumausainerikokseksi.   Tallinnaan on auennut yrttimyymälöitä, jotka herättävät sekä uteliaisuutta … Lue lisää

6.9.2019 | Ostokset

Ohoo, mikä outlet!

Ohoo, mikä outlet!

Mainos   Uusi outlet avataan Tallinnassa 12. syyskuuta.   OHOO Outlet ei ole perinteinen outlet. Kun tavallisissa outleteissä myydään yleensä … Lue lisää

4.9.2019 | Ostokset

Vanhankaupungin ensimmäinen Prisma avasi ovensa

Vanhankaupungin ensimmäinen Prisma avasi ovensa

Tallinnan vanhankaupungin ensimmäinen Prisma avattiin elokuun lopussa. Uusi myymälä sijaitsee WW-Passaaži -keskuksessa, osoitteessa Aia 3. Noin 800 neliön suuruinen supermarket … Lue lisää

3.9.2019 | Ravintolat

Syyskuu on virolaisen ruuan kuu – laita muistiin kiinnostavat ruokatapahtumat

Syyskuu on virolaisen ruuan kuu – laita muistiin kiinnostavat ruokatapahtumat

Syyskuu on virolaisen ruuan teemakuu (Eesti toidu kuu), mikä näkyy lukuisina ruoka-aiheisina tapahtumina eri puolilla maata. The Baltic Guide poimi … Lue lisää