Tuoretta tietoa Virosta

5.8.2014 | Ostokset

Taivaallista jäätelöä!

Taivaallista jäätelöä!

Uskottava se on, luomujäätelö maistuu paremmalta.

 

La Muu -yritys toi Viron ensimmäisen luomujäätelön markkinoille puolitoista vuotta sitten. Idean takana on yrittäjä Rasmus Rask. Koplissa sijaitsevassa jäätelötehtaassa valmistetaan jätskiherkkuja puhtaista ja paikallista raaka-aineista.

The Baltic Guide teki testikäynnin Viru Keskuksessa sijaitsevaan La Muun kahvilaan. Kesäkuun alussa avattu kahvila oli vierailukäynnilläkin asiakkaita pullollaan.

”Kysyntä on erittäin suurta”, kertoo kahvilan johtaja Mona Mägi.

Mikä La Muusta tekee ainutlaatuisen?

”Jäätelö on valmistettu alusta loppuun asti käsityönä. Esimerkiksi raparperit kuorimme käsin jäätelöä varten ja sitruunamehun puristamme itse.”

Gelato-koneen käyttöön saatiin opastusta Italiasta asti.

”La Muun jäätelöt ovat sataprosenttisesti luomua. Raaka-aineina käytetään mahdollisimman paljon paikallisia tuotteita. Esimerkiksi luomumaito tulee Pajumäen tilalta”, Mona esittelee.

Pakkauksen tuoteselosteessa on hauska yksityiskohta.

”Jokaiseen pakkaukseen merkitsemme, ketkä jätskin ovat valmistaneet.”

Ja toden totta, pohjassa lukee muun muassa Ingan nimi. Jokaisella jäätelöllä on siis oma tarinansa.

Mutta sitten asiaan. Miltä ne maistuvat? Eteemme kiikutetaan seitsemää erilaista jäätelöä. Ensimmäinen lusikallinen mangosorbettia – ja taivas on auki. Tämä on aivan käsittämättömän hyvää. Suussa sulavan pehmeää, raikasta ja makua riittää pitkäksi aikaa. Koostumus on tiivis, ihan kuin Italiassa.

”Jäätelöä ei ole vaahdotettu, mikä tekee koostumuksesta tiiviimmän kuin perusjätskissä”, Mona selittää.

Mona Mägin lempimaku on karamelli-merisuola, joten maistetaanpa sitä. Ja kyllä, todella miellyttävä yhdistelmä suolaista ja makeaa. Makunystyrät huutavat mielihyvästä.

Huonommiksi eivät jää myöskään toiset testatut maut: talkkuna, raparperi, mustaherukka ja suklaa. Sitruunajäätelössä on uskomatonta raikkautta. Ihan kuin juuri puristettua mehua olisi lisätty siihen.

Banaanijätskissä on käytetty kookosmaitoa ja muita kasvikunnan tuotteita, joten se sopii mainiosti myös vegaaneille.

Mukaan voi ostaa seitsemää erilaista jäätelöä, kahvilassa makuja on tarjolla peräti 12 erilaista. Seuraavaksi hitiksi povataan pistaasijäätelöä, jonka pitäisi tulla myyntiin lähiaikoina.

La Muun jäätelöä on myynnissä Viron suurimmissa kaupungeissa, erityisesti luomukaupoissa. 400 gramman pakkaus maksaa 5,90 euroa.

”Uusia makuja tulee vuodenaikojen ja tuoreiden raaka-aineiden saatavuuden mukaan. Talvella valmistamme uuniomenajäätelöä”, Mona paljastaa.

La Muun kahvilassa saa jäätelöä maistaa ennen ostopäätöstä. Tarjolla on jätskin lisäksi myös ruokaa, kahvia ja virolaisia pienpanimo-oluita.

Mistä löytää?

La Muun kahvila, Viru Keskuksen 3. kerros, Rahva Raamat -kirjakaupassa.

Katso kartalta

TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVAT ANDREI CHERTKOV

15.9.2017 | Ostokset

Luksusta arkeen

Luksusta arkeen

Wermstockista löytyy ideoita, joilla voi loihtia kylpyhuoneeseen ylellistä tunnelmaa kohtuuhintaan.   Kylpyhuoneen remontti maksaa aina melkoisesti aivan perustason varustuksellakin. Pienellä … Lue lisää

14.9.2017 | Ostokset

Auton huoltaminen Virossa kannattaa – säästöä jopa satasia

Verkkouutinen: Auton huoltaminen Virossa kannattaa – säästöä jopa satasia

Suomalainen säästää huomattavan summan tuodessaan autonsa Viroon huoltoon. Syy Viron edullisiin hintoihin on ennen kaikkea huoltotyön matalampi tuntiveloitus. Virossa tuntihinta … Lue lisää

13.9.2017 | Luonto

Luomua ja lähiruokaa asematorilta

Luomua ja lähiruokaa asematorilta

Vihanneskojujen takana sijaitseva Toiduhaldjas eli ruokahaltija on erikoistunut myymään hiidenmaalaisia tuotteita. Myyjän mukaan tomaatit, kurkut ja munat ovat kaikki joko … Lue lisää

13.9.2017 | Ostokset

Ideasta eteen päin

Ideasta eteen päin

Marliis Ros painottaa materiaalien valinnan tärkeyttä.   Marliis Ros rakastui kankaisiin jo lapsena. ”Rakastin niiden värejä, tekstuureja ja ominaisuuksia. Neuvostoaikaan, … Lue lisää

11.9.2017 | Ostokset

Kukkamyynti Tallinnan ”kukkakadulla” loppui remontin takia – väriloisto palaa joulukuussa

Verkkouutinen: Kukkamyynti Tallinnan ”kukkakadulla” loppui remontin takia – väriloisto palaa joulukuussa

Tallinnan Viru-kadun kaikille matkailijoillekin tutut kukkamyymälät suljetaan väliaikaisesti tänään maanantaina. Myyntikojut laitetaan remonttiin, jonka pitäisi valmistua 22. joulukuuta. Tallinnan kaupungin … Lue lisää

9.9.2017 | Ostokset

The Baltic Guiden muoti ja shoppailu -liitteestä ideoita ostosreissuun

Verkkouutinen: The Baltic Guiden muoti ja shoppailu -liitteestä ideoita ostosreissuun

Syyskuun The Baltic Guiden lehden välissä ilmestyi 16-sivuinen Muoti ja shoppailu -liite. Siitä voi kätevästi löytää ideoita ostosmatkaan Tallinnassa ja … Lue lisää

7.9.2017 | Ostokset

Holitonta hupia

Holitonta hupia

Saku Originaal hallitsi alkoholittomien oluiden testissä.   Täysveristen oluen ystävien joukossa alkoholiton olut aiheuttaa pientä hymähtelyä – lieneekö holittomissa humaloissa … Lue lisää

28.8.2017 | Ostokset

Prisma on aloittanut Tallinnassa ruoan kotiinkuljetuspalvelun

Verkkouutinen: Prisma on aloittanut Tallinnassa ruoan kotiinkuljetuspalvelun

Kuljetusyhtiö DPD tuo Prisman verkkoruokakaupasta tilatut ruoat ja päivittäistavarat kotiin. Alkuun palvelu toimii Tallinnassa ja sen lähiympäristössä. ”Raskaita tavaroita ja … Lue lisää