Tuoretta tietoa Virosta
7.8.2013 | Kulttuuri

Taidetta ja botaniikkaa

Taidetta ja botaniikkaa

Tallinnan kukkafestivaalin puutarhat koukuttavat kävijöitä ja kimalaisia jo viidettä kesää.

Tornienaukiolla, Vanhankaupungin muurin ja rautatieaseman välisessä puistikossa satunnainen matkailija löytää itsensä yhtäkkiä keskeltä Eedenin kukkatarhoja, urbaaneja ryytimaita ja botaanisia veistoksia.

Aukion poikki kävelevä mies on reipas ja ruskettunut kuten puutarhurin pitääkin. Ain Järve, Kadriorgin puiston johtaja ja kukkafestivaalin koordinaattori, haluaa esitellä lempitarhansa.

Koko kesän kestävän festivaalin aikana istutukset muuttavat muotoaan ja kasvin koko elämänkaari paljastuu. Vielä juhannuksena pilkottanut musta multa on nyt peittynyt ja taimet kasvaneet hurjasti pituutta ja leveyttä.

Kun apulaiskaupunginjohtaja Deniss Boroditš aikoinaan esitteli ideaa, Kadriorgin ylityöllistetty puistoryhmä otti haasteen vastaan pitkin hampain. Mutta sitten innostuttiin: näin voitaisiin herättää eloon pultsareiden valtaama puistikko. Myös historia tuki hanketta, sillä jo 1930-luvulla Tornienaukiolla pidettiin puutarhanäyttelyitä.

Puistossa on kaikkiaan 30 noin aarin suuruista hyvin eri-ilmeisistä istutuksista ja rakennetuista elementeistä koostuvaa puutarhaa, joita ovat luoneet alan koulut ja yritykset, Tallinnan ystävyyskaupungit sekä maisema-arkkitehtien ryhmät.

Festivaali tarjoaa myös kulttuuriohjelmaa, konsertteja, teemapäiviä ja puutarhatietoutta. 1. ja 2. elokuuta puistossa voi nauttia öisistä elokuvaesityksistä.

Puutarhan pitää puhutella

Tämän kesän teemoja ovat Parantava puutarha ja Puutarha taideteoksena. Ain Järven mielestä puutarhalla on aina parantava vaikutus, ja luultavasti jokainen pitää omaa kukkapenkkiään taiteena. ”Kun astut puutarhaan, istut ja kuuntelet hiljaa, löydät tarinan, jonka puutarha haluaa sinulle kertoa.”

Mutta värikäskään penkki ei aina synnytä tunteita tai puhuttele katsojaa. Ja paperilla hyvältä näyttänyt idea saattaa vesittyä tai kuihtua säiden armoilla.

Järve pysähtyy. Kielin kaupungin puutarhassa on kasvien lisäksi tynnyreitä, vesiaihe ja polku. Teos viittaa historiaan. ”Aikoinaan kasvit matkustivat meritse viinitynnyreissä nunnien ja munkkien mukana uusiin luostareihin ja maihin. Näin esimerkiksi punajuuri, sipuli ja kurkku levisivät Pohjolaan.”

Järven mukaan puutarha on myös opettaja. Jokainen on nähnyt kaupassa punajuuren, mutta harva tajuaa, että sekin on kukkiva kasvi, joka valmistaa siemeniä.

Scheteligin taimimyymälän aarilla punajuuri on koristekasvi siinä missä huovinkukatkin. Järve kiitteleekin kompositiota rohkeudesta ja myyttien murtamisesta. Keittiövihannesten lisäksi istutuksia piristävät kirkkaanväriset ruukut, joista suurimmat ovat metrin korkuisia. ”Ruukkuja tai vihanneksia ei pidä hävetä. Fenkoli on muuten hyvin koristeellinen kukkapenkissä”, vinkkaa puutarhuri.

Eräs Järven suosikeista on komposti, jonka seinistä yksi on lasia. Sen takana rikkaruohot, sanomalehdet ja muu roska vähitellen maatuvat mullaksi – mutta elämä kuhisee. Kasvien valkoiset juuret antavat seinämälle graafisen ilmeen, ja madot, toukat ja muurahaiset esittävät hypnoottista videotaidetta.

Helsingin kaupungin puutarhureiden kosmoksia, verbenoita, sirokesäkynttilöitä ja lautasenkokoisia daalioita pursuava englantilaistyylinen puutarha saa Järven huokaamaan ihastuksesta.

Sen yltäkylläisyyttä tasapainottaa vastapäinen minimalistinen teos, jossa valkoiset ihmisfiguurit toivottavat kävijän tervetulleeksi, ihastelevat kanssasi kukkasia ja levittävät lopuksi käsiään: ”Joko sinä lähdet!”

Kukkafestivaali kuljettaa erilaisiin tunnelmiin. On rantahiekan lakonisuutta ja urbaanin joutomaan rikkaruohottunutta kauneutta. Joukkoon mahtuu toki myös tylsiä barokkityylisistä samettiruusu- ja petunia-asetelmia.

Paras puutarha valitaan Kukkafestivaalin päättäjäisissä 24. elokuuta. Samalla selviää kansan valitsema suosikki, jota voi äänestää Tornienaukion infopisteessä. Lopuksi löydän oman lemmikkini. Budapestin puutarhurit ovat rakentaneet uskomattoman yksinkertaisen mutta säväyttävän installaation erivärisistä siankärsämöistä, ruohotupsuista ja muovisista mobileista.

TEKSTI ARJA KORHONEN, KUVAT ANDREI CHERTKOV

Lue lisää samasta aiheesta

19.4.2024 | Kulttuuri

Modernin jazzin suurmiehen sävellykset soivat kahdessa konsertissa

Modernin jazzin suurmiehen sävellykset soivat kahdessa konsertissa

Viikon päätteeksi voi nauttia amerikkalaisen jazzpianistin ja -säveltäjän Thelonious Monkin ajattomista sävellyksistä kahden illan ajan Tallinnassa ja Pärnussa. Thelonious … Lue lisää

18.4.2024 | Kulttuuri

Jazzia ja Mozartia Mustapäiden talossa

Jazzia ja Mozartia Mustapäiden talossa

18. huhtikuuta konserttisarja ”Aavik Salzburgissa” jatkuu Mustapäiden talossa Tallinnan vanhassakaupungissa. Konsertissa kantaesitetään Kristjan Randalun uusi sävellys, jossa vaikutteita jazzista … Lue lisää

18.4.2024 | Kulttuuri

The Prodigy palaa Tallinnaan elokuussa

The Prodigy palaa Tallinnaan elokuussa

Legendaarinen brittiläinen elektropunk-yhtye The Prodigy esiintyy Tallinnan laululavalla 17. elokuuta. Konsertin liput ovat nyt myynnissä. The Prodigy on ollut … Lue lisää

17.4.2024 | Kulttuuri

camera icon10
Open House -tapahtuma ensimmäistä kertaa Tartossa

Open House -tapahtuma ensimmäistä kertaa Tartossa

Tulevana viikonloppuna (20.–21.4.) kulttuuripääkaupunki Tartossa järjestetään ensimmäistä kertaa Open House Tartto -tapahtuma. Tapahtumaviikonlopun aikana yleisöllä on mahdollisuus tutustua 30 … Lue lisää

16.4.2024 | Kulttuuri

Tommy Cash, nublu ja Bedwetters esiintyvät Eurooppa-päivänä Tallinnan Vapaudenaukiolla 

Tommy Cash, nublu ja Bedwetters esiintyvät Eurooppa-päivänä Tallinnan Vapaudenaukiolla 

Tallinnan Vapaudenaukiolla järjestetään 9. toukokuuta ilmainen konsertti Eurooppa-päivän kunniaksi. Konsertissa esiintyvät Viron huippuartistit Tommy Cash, nublu, Gameboy Tetris ja … Lue lisää

16.4.2024 | Kulttuuri

Circum Absurdum – Surrealistinen kabareesirkus kuljettaa katsojaa kohti uuden ja kauniimman maailman luomista

Circum Absurdum – Surrealistinen kabareesirkus kuljettaa katsojaa kohti uuden ja kauniimman maailman luomista

Tänä keväänä Circum Absurdum jatkaa surrealistisen kabareesirkuksenparissa. Esityksistä voi nauttia Noblessnerinvalimon Nobel-salissa 18.4., 19.4., 20.4. ja 26.4. Circum Absurdumin … Lue lisää

15.4.2024 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

5.4.–9.6.Giselle -baletti, Tallinna 11.–21.4.Otepään maut -ruokafestivaali, Otepää 16.4. ”Sakraaliminimalismi” -konsertti, Tartto 16.4. Steinway Gaala, Pärnu 16.4.–3.5. Kabaree Circum Absurdum, … Lue lisää

14.4.2024 | Kulttuuri

Balettia ja oopperaa lapsille

Balettia ja oopperaa lapsille

Narvassa järjestetään 15.–20. huhtikuuta jo kolmatta kertaa lasten ooppera- ja balettifestivaali. Tapahtuma on osa Narvan elokuisia oopperapäiviä(21.–25.8.) ja se … Lue lisää