Tuoretta tietoa Virosta
15.9.2014 | Luonto

Syysretki kutsuu

Syysretki kutsuuKarhun kanssa nokikkain pääsee Itä-Viron salomailla.

The Baltic Guide esittelee kymmenen syksyistä retkikohdetta niin linnuista kiinnostuneelle kuin patikoijallekin.

 

1. Põõsaspean niemi. Itämeren parhaimmaksi lintujen muuton tarkkailupaikaksi kehuttu Põõsaspean niemi on parhaimmillaan syksyllä. Syys-lokakuussa niemenkärjen ohitse kulkee kymmenien tuhansien arktisten vesilintujen ja kahlaajien muuttoreitti. Muuttoa saa joskus ihailla aivan lähietäisyydeltä. Läheinen Haversin ranta on Viron parhaimpia kahlaajapaikkoja.

Tänä syksynä Põõsaspealla on havainnointia neljä kuukautta yhteen soittoon suomalais-virolaisen ryhmän toimesta. Põõsas- pean tuoreisiin havaintoihin voi tutustua osoitteessa www.eoy.ee/poosaspea.

2. Haapsalun merenlahdet. Haapsalua on kutsuttu Viron lintupää- kaupungiksi, koska kaupunkia ympäröivät merenlahdet ovat muuttoaikoina lintuja pullollaan. Syyskuussa voi rannalta nähdä muun muassa satoja harmaasorsia ja tuhansia nokikanoja ja haapanoita.

Parhaat näkymät lahdelle tarjoaa punainen lintutorni kaupungin itärannalla. Kannattaa myös pistäytyä Saunjan ja Kirimäen torneissa lyhyen automatkan päässä.

3. Matsalun kansallispuisto. Syksyn ehdoton spektaakkeli on kurkien kerääntyminen Matsaluun. Pitkäkauloja pääsee ihastelemaan niiden aamu- ja iltalennoilla etenkin Rannajõella ja Põgarissa. Parhaimmillaan voi yhdessä paikassa nähdä jopa yli 10 000 kurkea.

Syksyiseen Matsaluun kuuluvat myös tuhannet valkoposki- ja tundrahanhet, pikkujoutsenet, sorsalinnut ja kahlaajat. Linturetkeä piristävät silloin tällöin jalohaikarat, muuttohaukat ja punakaulahanhet.

4. Käinan lahti. Hiidenmaan parhaimpiin lintupaikkoihin kuuluu Käinan lahti, jossa on laskettu jopa 20 000 vesilintua. Erityisen paljon lahdella on syksyisin haapanoita, nokikanoja ja tukkasotkia. Alueen harvinaisuuksiin kuuluvat pikku-uikut, joskus punapäänarskutkin. Lintuja näkee helpoiten Orjakun ja Vaemlan torneista.

Hiidenmaalla kannattaa käydä myös Ristnassa, joka on Põõsaspean ohella Viron parhaimpia arktikapaikkoja.

5. Sõrve. Pitkin niemeä kulkeva muutto tuo Sõrveen syyskuun lopussa suuria määriä peippoja,tiaisia ja hippiäisiä sekä niiden imussa muuttavia varpushaukkoja. Peippoja on parhaimmillaan nähty jopa yli puoli miljoonaa päivässä. Niemen rannoilla riittää syys-lokakuussa myös kahlaajia ja vesilintuja.

Sõrven syksyyn kuuluu aina myös muutamia megaharvinaisuuksia, kuten viime syksynä havaitut kalliopääsky, arotasku ja nunnatasku.

6. Pärnun rantaniityt. Kesäpää- kaupungin rantoja alettiin laiduntaa muutama vuosi sitten. Maisema onkin muuttunut avoimemmaksi ja ruovikko vähentynyt roimasti.

Havainnointia helpottavat kaksi upouutta lintutornia, joista yksi sijaitsee Main kaupunginosan rannassa ja toinen Raekülassa.

Petolintujen muutolle tarjoavat parhaat apajat Laon niemi ja Kihnun saari, joista jälkimmäisessä on nähty jopa tuhat petolintua päivässä.

7. Soomaan kansallispuisto. Soomaa on syksyllä parhaimmillaan, kun hyttyset eivät enää kiusaa ja ruskan värjäämä suomaisema on huikaisevan kaunis. Kansallispuistossa on useita patikointireittejä, joita pitkin pääsee suolle, metsiin ja niityille.Patikoinnin ohella mainio tapa tutustua Soomaan luontoon on tehdä melontaretki maalauksellisen kauniilla Raudna-joella. Soomaan vierailukeskus sijaitsee Tõramaalla.

8. Alutagusen karhukoju. Metsän kuninkaan voi päästä näkemään lähietäisyydeltä 150 kilometrin päässä Tallinnasta, Alutagusen metsässä.

Karhukojuun mennään jo illalla ja siellä odotellaan mesikämmenen saapumista haaskalle. Hyvällä tuurilla voi syksylläkin nähdä yhden tai useamman karhun. Piilokojusta poistutaan vasta seuraavana aamuna, mutta onneksi kojussa on tuolit, sängyt ja kuivakäymälä.

Alutagusen karhukojusta on nähty vähintään 15 eri karhua.Villisiat, ketut ja supikoirat ovat tavallisia haaskavieraita.

9. RMK:n kaksi reittiä. Viron halki on mahdollista patikoida kahta eri reittiä. Molemmat reitit alkavat Lahemaan kansallispuistosta Tallinnan itäpuolelta.

Pituudeltaan 627 kilometrinen Eteläreitti kulkee Järvamaan peltolakeuksien ja Emajoen kosteikkoalueen kautta Põlvamaalle ja sieltä Setumaan mäkiselle seudulle. Reitin varrelle jää monta virolaista luonnonnähtävyyttä: maan korkein mäki Suur-Munamägi, maalauksellinen Taevaskoja ja korkein hiekkakiviseinämä Härmassa.

Länsipuolella kulkeva 370 kilometrin pituinen reitti kulkee Lahemaalta Iklaan kuuden maakunnan ja kahden kansallispuiston halki.

Reitin varrelle jää ikimetsiä, soita, merenrantoja ja kalastajakyliä.

Molemmat reitit hyödyntävät jo olemassa olevia luontopolkuja ja kulkevat osittain myös metsäteitä pitkin, joten matkaa voi tehdä myös polkupyörällä. Lisätietoa reiteistä saa RMK:n sivuilta www.rmk.ee.

10. Mehikoorma. Lämmijärven rannalla Mehikoormassa staijataan eli havainnoidaan lintujen muuttoa pääasiassa syksyllä. Huippupäivinä siellä on laskettu jopa 600 000 muuttavaa varpuslintua. Pitkin Peipsijärveä muuttaa myös kymmeniä tuhansia arktisia vesilintuja.

Havainnointipaikka sijaitsee majakan luona, jossa Venäjän ja Viron välinen salmi on kapeimmillaan.

TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVAT JAANUS JÄRVA, KRISTJAN KALJUND, SVEN ZACEK, TOOMAS TUUL JA MIKKO VIRTA, KARTTA EVE JAANSOO

Lue lisää samasta aiheesta

21.3.2024 | Luonto

Luonnonmukaisesta puutarhasta ja permakulttuurista Tartossa 

Luonnonmukaisesta puutarhasta ja permakulttuurista Tartossa 

Tänään 21. maaliskuuta sertifioitu permakulttuurin asiantuntija Marian Nummert luennoi permakulttuurista eli luonnonmukaisen puutarhan pitämisestä. Luento on ilmainen ja se … Lue lisää

1.3.2024 | Luonto

Tallinnan kasvitieteellisen puutarhan orkidealoisto

Tallinnan kasvitieteellisen puutarhan orkidealoisto

Tallinnan kasvitieteellisen puutarhan vuotuinen orkideanäyttely avautuu tänään 1. maaliskuuta. Näyttely tarjoaa mahdollisuuden nähdä hyvin harvinaisia ​​orkideoita luonnonvaraisia olosuhteita jäljittelevässä … Lue lisää

28.2.2024 | Luonto

Viro on pienentynyt neljällä neliökilometrillä

Viro on pienentynyt neljällä neliökilometrillä

Viron maanmittausviraston laatimassa uudessa kartassa Viron maa-ala on pienentynyt neljä kilometriä. Mutta kompensoiva uutinen on se, että maassa onkin … Lue lisää

27.2.2024 | Vapaa-aika

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Tarton tähtitornissa järjestetään yleisölle 26.2.–3.3. välisenä aikana opastettuja iltoja, jolloin katsellaan ja opitaan lisää tähtitaivaasta. Iltoihin on vapaa pääsy … Lue lisää

13.2.2024 | Luonto

Äänestä Euroopan vuoden puu 2024

Äänestä Euroopan vuoden puu 2024

Euroopan vuoden puu 2024 -kilpailun äänestys on nyt käynnissä. Kilpailussa on mukana 14 puuta, joista viisi on tammia, kaksi … Lue lisää

30.1.2024 | Kulttuuri

Vaella ikivanhoja jääteitä Tartumaalla

Vaella ikivanhoja jääteitä Tartumaalla

Tarton Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi ei rajoitu vain Tarton kaupunkiin, vaan tapahtumia järjestetään ympäri Etelä-Viroa. Yksi tällainen tapahtuma on lähes kolme … Lue lisää

22.1.2024 | Mainos | Vapaa-aika

Etelä-Viro on lähempänä kuin Lappi

Mainos Etelä-Viro on lähempänä kuin Lappi

Talviloma etelässä tuntuu ehkä kummalliselta, mutta Helsingistä on Etelä-Viroon huomattavasti lyhyempi matka, kuin Pohjois-Suomeen ja talvella Etelä-Virossa tapahtuu monenlaista. … Lue lisää

20.1.2024 | Luonto

camera icon6
Talviretkelle Viron luontoon 

Talviretkelle Viron luontoon 

Talviretkelle suomaisemiin Virolaiset suot ovat hienoja kohteita talvellakin. Pitkospuureiteillä on mukava tallustella, kun aurinko paistaa siniseltä taivaalta ja suomaisema … Lue lisää