Tuoretta tietoa Virosta
15.10.2015 | Ravintolat

Syksyn satoa

Syksyn satoa

Ravintola Leib tarjoaa sesongin parhaita herkkuja kodikkaaseen tyyliin.

 

Syyssäiden viiletessä ja tulevia talvipakkasia odotellessa mieltä ja kehoakin lämmittää parhaiten maanläheinen reilu ruoka. Ja tarkoitukseen sopivat myös muutkin ruuat kuin raskaat keitot ja porisevat padat. Leib-ravintolassa syksyn sesonkiin sopivia ruokia löytyy montaa tyyliä.

Poikkesimme lounaalle Leib-ravintolaan syyskuun puolivälissä, jolloin syyssesongin ruokalista oli juuri otettu käyttöön. Ravintolan sesonkilistoilla on aina Kalamatsin meijerin kanssa kehitelty tuorejuusto, tällä kertaa vuohenjuusto. Sitä tarjoiltiin tyrnimehussa marinoitujen porkkanoiden kera. Makuyhdistelmä todella toimi yhdistäen maanläheiset maut hienosti alkupalaksi, joka sopii vaikka kasvisruokalijoille, joille Leib tarjoaakin aina miellyttäviä yllätyksiä.

Seuraavaksi maistelimme häränhäntää – paikallista slowfoodia parhaimmillaan Liivinmaalla ruoholla ruokitusta härästä. Annoksen lisäkkeinä tarjottiin perunamuusia ja marinoituja paahdettuja porkkanoita. Häränhäntä oli voimakkaan makuista ja suussa sulavaa, todellista pimenevien iltojen herkkua. Ruoka-juomaksi sopi chileläinen Pinot Noir, joka tasapainotti makujen sinfoniaa.

Leib on paikka, jossa jälkiruualle kannattaa aina jättää tilaa vatsassa eikä syysmenu tee poikkeusta. Ehdoton suosituksemme jälkiruuaksi on ”Lumipallo”, joka sisältää omena-karpalo terriiniä ja mintulla maustettua vaniljakastiketta. Jälkiruuan kanssa kannatta nauttia lasillinen suositeltua 1993 Domaine de Clayou, Coteaux du Layon-Saint-Lambert (Chenin Blanc) -viiniä, joka kruunaa erinomaisen aterian.

 

Mistä löytää?

Leib Resto & Aed, Uus 31, Tallinna.

 

http://www.leibresto.ee/en/

Klikkaa osoitetta, jos haluat nähdä sijainnin kartalla.

TEKSTI KRISTINA LUPP, KUVA LEIB RESTO & AED

Lue lisää samasta aiheesta

20.3.2024 | Ravintolat

Saarenmaalla vietetään ravintolaviikkoa

Saarenmaalla vietetään ravintolaviikkoa

Maanantaina alkanut Saarenmaan ravintolaviikko esittelee saaren 13 huippuravintolaa. Erikoismenuita tarjoillaan koko tämän viikon ajan. Jos olet koskaan haaveillut kulinaarisesta … Lue lisää

17.3.2024 | Ravintolat

Gianni tarjoilee italialaista runsautta tyylikkäästi

Gianni tarjoilee italialaista runsautta tyylikkäästi

Ravintola Giannin pöydät ovat kahden aikaan melkein kaikki varattuja. Saamme kuitenkin kahden hengen pöydän ikkunan vierestä. Mustat, nahkaiset tuolit … Lue lisää

16.3.2024 | Ravintolat

Kahvila-konditorian palvelu ei yllä sen leivonnaisten tasolle

Kahvila-konditorian palvelu ei yllä sen leivonnaisten tasolle

Narva Kohvik on ollut avoinna vuodesta 1947 ja se on yksi Tallinnan vanhimmista kahviloista. Mikä on 76 vuotta pyörineen … Lue lisää

23.2.2024 | Ravintolat

Nauti paikallisista makuelämyksistä Täydenkuun syömingeissä

Nauti paikallisista makuelämyksistä Täydenkuun syömingeissä

Viron itsenäisyyspäivän iltana 24. helmikuuta avautuu neljäkymmentä kotikutoista ravintolaa 175 kilometrin pituisen Peipsijärven rantatien varrella. Tapahtuma kantaa nimeä Täydenkuun … Lue lisää

15.2.2024 | Ravintolat

Kulinaristien herkkutapahtumassa mukana jopa 62 ravintolaa

Kulinaristien herkkutapahtumassa mukana jopa 62 ravintolaa

Huomenna 16. helmikuuta alkava Foodlover -ravintolaviikko voi viedä varomattomalta kielen mennessään. Mutta onko sen väliä, kun on kysymys ruoasta. … Lue lisää

11.2.2024 | Ravintolat

Aamupalalle Tallinnan kahviloihin

Aamupalalle Tallinnan kahviloihin

Katharinenthalin idyllinen kahvila sijaitsee 1800-luvulta peräisin olevassa entisessä vahdin talossa Kadriorgin puistossa. Kesäisin iso terassi on viihtyisä lisä, josta … Lue lisää

10.2.2024 | Ravintolat

Ravintola luottaa tuleen ja hiilillä grillaamiseen

Ravintola luottaa tuleen ja hiilillä grillaamiseen

Tallinnan Maakri-kadulle vuonna 2018 valmistunut liikerakennuskokonaisuus on ainutlaatuinen. Yli sata metriä korkea tornitalo on sulautunut saumattomasti 1800-luvun historiallisten rakennusten … Lue lisää

4.2.2024 | Ravintolat

Tartossa käynnistyi ravintolakuukausi 

Tartossa käynnistyi ravintolakuukausi 

Vuotuinen Maukas Tartto (Maitsev Tartu) -ravintolakuukausi alkoi kuluneella viikolla. Yhteensä 24 ravintolaa eri puolilla kaupunkia tarjoavat toinen toistaan maistuvampia … Lue lisää