Tuoretta tietoa Virosta

29.8.2018 | Viro

Verkkouutinen: Suomalaisen Metsä Woodin koivuvaneritehdas aloitti Pärnussa

Suomalaisen Metsä Woodin koivuvaneritehdas aloitti PärnussaMetsä Woodin uusi tehdas Pärnussa aloitti virallisesti toimintansa 27. elokuuta.

Suomalaiseen Metsä Groupiin kuuluva Metsä Wood rakensi Pärnuun koivuvaneritehtaan, jonka tuotanto käynnistettiin virallisesti 27. elokuuta.

Tehdas on Pärnun alueella merkittävä työllistäjä. Alkuvaiheessa tehtaan tuotannossa on kolmessa vuorossa viitenä päivänä viikossa 65 työntekijää. Syyskuun aikana ja ensi vuoden alussa työntekijöitä tulee vielä joitakin kymmeniä lisää.

Metsä Wood siirtää Suomessa Suolahdella sijaitsevan jatkojalostustehtaan tuotannon Pärnuun.

Pärnun tehtaan käyttämät koivuviilut valmistetaan Äänekoskella ja jalostetaan vaneriksi Pärnussa.

 

Teksti Silja Hurskainen, kuvat Maris Tomba, Rasmus Kooskora

KORJAUS: Toisin kuin aiemmassa versiossa mainittiin, Suolahdelta siirretään Pärnuun jatkojalostustehdas, ei vaneritehdasta. 

18.4.2019 | Viro

Kevään lämpöennätys syntyi Pärnun maakunnassa – pääsiäiseksi luvassa upeaa säätä!

Verkkouutinen: Kevään lämpöennätys syntyi Pärnun maakunnassa – pääsiäiseksi luvassa upeaa säätä!

Pärnun maakunnassa syntyi eilen kevään lämpöennätys, kun Läänerannan kunnassa elohopea nousi lähes 20 asteeseen. Lämpöä riitti myös muualla. Esimerkiksi Häädemeesten … Lue lisää

10.4.2019 | Viro

Virossa ennätysmäärä ennakkoäänestäjiä – vaalivalvojaiset sunnuntaina Tallinnan Viru-hotellissa

Verkkouutinen: Virossa ennätysmäärä ennakkoäänestäjiä – vaalivalvojaiset sunnuntaina Tallinnan Viru-hotellissa

Suomen eduskuntavaalien ennakkoäänestys Virossa on päättynyt. Suomen Viron-suurlähetystön mukaan ennakkoäänestäjiä oli Virossa ennätysmäärä, 879. Tallinnassa äänesti ennakkoon 614 ihmistä, Tartossa … Lue lisää

8.4.2019 | Viro

Kevätaurinko helli ulkoilijoita Pärnussa – katso kuvat!

Verkkouutinen: Kevätaurinko helli ulkoilijoita Pärnussa – katso kuvat!

Pärnun uusi rantareitti oli viikonloppuna ahkerassa käytössä. Sunnuntaina upeasta auringonpaisteesta oli nauttimassa runsaasti ulkoilijoita. Lämpötila nousi eilen parhaimmillaan yli 13 … Lue lisää

3.4.2019 | Viro

Itä-Viron Sillamäelle rakennetaan uusi rantapromenadi

Verkkouutinen: Itä-Viron Sillamäelle rakennetaan uusi rantapromenadi

Itä-Virossa sijaitsevaan Sillamäen kaupunkiin rakennetaan uusi rantapromenadi, joka valmistuu arvion mukaan vuonna 2021. Sillamäen kaupungin keskustasta satamaan ulottuvan promenadin suunnittelutyöt … Lue lisää

3.4.2019 | Kulttuuri

Viljandin kansanmusiikkifestivaali

Viljandin kansanmusiikkifestivaali

Advertoriaali   Vuosittain heinäkuussa Viljandin linnamäellä ja keskustassa järjestettävä kansanmusiikkifestivaali ilmentää vahvasti yhtä erityistä, 1990-luvun alussa leviämään alkanutta ajattelutapaa. Tämä … Lue lisää

3.4.2019 | Kulttuuri

Täysillä lomatunnelmaan!

Täysillä lomatunnelmaan!

Advertoriaali   Kesällä kaasutellaan, joogataan ja purjehditaan.   Virolaiset ovat innokasta urheilukansaa, ja erilaisia urheilutapahtumia riittää koko kesäkaudelle. Tapahtumia on … Lue lisää

2.4.2019 | Vapaa-aika

TBG suosittelee huhtikuussa

TBG suosittelee huhtikuussa

Kahvifestivaali porisee Kulttuurikattilassa Kolmatta kertaa järjestettävä Tallinn Coffee Festival kutsuu kofeiininjanoisia Tallinnan Kulttuurikattilaan 26.–27. huhtikuuta. Festivaaleilla esitellään erilaisia kahvilajeja, kahvinvalmistustapoja … Lue lisää

2.4.2019 | Viro

Virossa matkustamisen ABC

Virossa matkustamisen ABC

Advertoriaali Virossa on edullista ja kätevää matkustaa julkisilla kulkuneuvoilla paikasta toiseen. Tässä vinkkejä maassa liikkumiseen ja matkalippujen ostamiseen.   Laivalla … Lue lisää