Tuoretta tietoa Virosta

14.4.2018 | Kulttuuri

Verkkouutinen: Suomalais-ugrilaiseksi kulttuuripääkaupungiksi valittiin Shorunza Marin tasavallasta

Suomalais-ugrilaiseksi kulttuuripääkaupungiksi valittiin Shorunza Marin tasavallastaVuoden 2019 suomalais-ugrilainen kulttuuripääkaupunki on Shorunza Marin tasavallasta.

Vuoden 2019 suomalais-ugrilainen kulttuuripääkaupunki on Marin tasavallassa sijaitseva Shorunzan kylä. Valinta selvisi viime viikonloppuna Kaakkois-Viron Obinitsassa järjestetyssä suomalais-ugrilaisten kylien foorumissa.

Kulttuuripääkaupunki-titteliä tavoitteli yhteensä kolme suomalais-ugrilaista kaupunkia tai kylää. Kulttuuripääkaupungiksi valittua aluetta pyritään vuoden aikana esittelemään suurelle yleisölle ja siellä järjestetään useita tapahtumia.

Suomalais-ugrilainen pääkaupunki valittiin viidettä kertaa. Setomaalla sijaitseva Obinitsa sai kunnian toimia kulttuuripääkaupunkina vuonna 2015.

Teksti Mikko Virta, kuva Andrei Chertkov

11.12.2018 | Kulttuuri

Tallinnan joulutori valittiin Euroopan parhaaksi

Verkkouutinen: Tallinnan joulutori valittiin Euroopan parhaaksi

Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva joulutori valittiin European Best Destinations -verkkosivulla järjestetyssä äänestyksessä Euroopan parhaaksi. Tallinnan joulutori sai kehuja muun muassa historiallisesta sijainnistaan … Lue lisää

9.12.2018 | Kulttuuri

Viron vireä filmivuosi

Viron vireä filmivuosi

Viro 100 -juhlavuoden ohjelmabudjetista lohjennut lisäraha tuotti runsaan elokuvasadon.   Kirjailija Leelo Tungalin lapsuudenkokemuksiin perustuva elokuva Toveri lapsi (Seltsimees laps) … Lue lisää

5.12.2018 | Kulttuuri

Suomen itsenäisyyspäivää juhlistetaan eri puolilla Viroa

Verkkouutinen: Suomen itsenäisyyspäivää juhlistetaan eri puolilla Viroa

Itsenäisyyspäivän ohjelma alkaa aamulla kello 10 Tallinnan Pyhän Mikaelin kirkossa, jossa on Suomen itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus. Jumalanpalveluksen jälkeen on ohjelmassa kukkien … Lue lisää

5.12.2018 | Ostokset

Viron joulun parhaat palat

Viron joulun parhaat palat

TBG esittelee Viron joulunajan kiinnostavimmat menovinkit.   Joulumarkkinoita eri puolilla Viroa Tallinna ja lähiseutu Tallinnan Raatihuoneentorin joulutori 7.1.2019 saakka. Jouluklassikko, … Lue lisää

4.12.2018 | Vapaa-aika

Nyt meni pipariksi!

Nyt meni pipariksi!

Piparkakkumania-näyttely juhlistaa 100-vuotiasta Viroa piparkakkutaiteen voimin.   Jo 13. kertaa järjestettävä piparinäyttely on vuosien saatossa tuonut katsojien eteen niin tunnettuja … Lue lisää

1.12.2018 | Kulttuuri

Joulupukit valtaavat tänään Pärnun keskustan – ohjelmassa tanssia, laulua ja joulupukkien paraati

Verkkouutinen: Joulupukit valtaavat tänään Pärnun keskustan – ohjelmassa tanssia, laulua ja joulupukkien paraati

Lauantaina perustetaan Pärnun keskustaan taas Joulukylä, jonne saapuu sata joulupukkia eri puolilta Viroa. Ohjelmassa on muun muassa joulupukkien paraati Rüütli-kadulla … Lue lisää

29.11.2018 | Kulttuuri

Viron kansallismuseo juhlistaa Viron postimerkin satavuotista historiaa virtuaalinäyttelyllä

Verkkouutinen: Viron kansallismuseo juhlistaa Viron postimerkin satavuotista historiaa virtuaalinäyttelyllä

Marraskuun 24. päivä tuli kuluneeksi sata vuotta Viron ensimmäisen postimerkin käyttöönotosta. Sen kunniaksi Viron kansallismuseo ERM avasi kotisivuillaan virtuaalinäyttelyn ”Oma … Lue lisää

27.11.2018 | Vapaa-aika

Joulunajan menovinkkejä Pärnuun

Joulunajan menovinkkejä Pärnuun

Joulun tunnelmaan voi virittäytyä vaikkapa menemällä konserttiin, joita järjestetään joulukuun aikana muun muassa Elisabetin kirkossa ja Pärnun konserttitalossa. Koko perheelle … Lue lisää