Tuoretta tietoa Virosta

6.3.2018 | Henkilö

Suomalainen Virossa

Suomalainen VirossaRiitta Kemppainen on ollut Tallinnan suomalaisen koulun rehtori syksystä 2017 alkaen.

Tallinnassa asuva Riitta Kemppainen on kotoisin Lapista. ”Olen alun perin täysin Lapin tyttö, kotoisin Ivalosta tuntureiden juurelta. Sieltä tieni on tuonut monien mutkien kautta tänne Tallinnaan”, hän kertoo.

Kemppainen muutti perheineen Tallinnaan viime syksynä, kun hän aloitti elokuussa Tallinnan suomalaisen koulun rehtorina. Hänen mukaansa uusi työ on vienyt täysin mennessään. 

”Kouluyhteisömme on tiivis yksikkö, jossa oppilaat, henkilökunta ja vanhemmat tuntevat hyvin toisensa. TASK onkin kuin kyläkoulu keskellä isoa kaupunkia. Oppilaaksi meille voi hakea ympäri vuoden, ja tutustumiskäynnille on jokainen tervetullut!”

 

Mitä olet oppinut Virossa?

”On ollut huikeaa tulla töihin tänne tällaisena aikana, kun sekä Suomi, että Viro juhlivat peräkanaa 100 itsenäistä vuotta, ja yhä useammalla taholla rakennetaan tiiviimmällä tahdilla monenlaisia siltoja näiden kahden maan ja kulttuurin välille.

Työni kautta olen saanut tutustua hyvin monenlaisiin ihmisiin ja muun muassa Suomi-toimijoihin paitsi Tallinnassa, myös muualla Virossa. Täällä olen huomannut senkin, kuinka hataralla pohjalla ennakkotietoni Virosta, sen historiasta sekä ihmisistä ovat olleet. Nyt alkaisi olla aika tutustua vielä paremmin esimerkiksi virolaiseen koulumaailmaan. Sekä suomalaisella että virolaisella koulujärjestelmällä olisi varmasti paljon opittavaa puolin ja toisin.

 

Mitä muuttaisit Virossa?

”Toivoisin Tallinnan kaduille vielä turvallisempia mahdollisuuksia ja ratkaisuita kaupunkipyöräilyyn. Etäisyydet täällä ovat sen verran pieniä, että koko kaupunki olisi turistinkin helppo ottaa haltuun pyöräillen. Käsitys kaupungista kesäisellä Tallinnan-kävijällä voisi olla siten muutakin kuin sataman ja Vanhankaupungin väli.

Tallinna on kaunis ja kulttuurisesti hyvin mielenkiintoinen ja rikas kaupunki. Ihmisten kanssa on helppo asioida, mutta mitään ei voi olettaa tapahtuvan itsestäänselvyytenä. Täällä on oltava oma-aloitteinen, sisukas ja avoin – niillä pärjää jo pitkälle!”

 

Teksti Mikko Virta, kuva Riitta Kemppainen  

16.7.2019 | Luonto

Venäjä tuo positiivista jännitystä

Venäjä tuo positiivista jännitystä

Narvan taiteilijaresidenssiä vetävä Ann Mirjam Vaikla viihtyy hyvin rajakaupungissa.   Narvan taiteilijaresidenssiä johtava Ann Mirjam Vaikla muutti Narvaan vuoden 2017 … Lue lisää

8.7.2019 | Ostokset

Sipulitie itkettää vain ilosta

Sipulitie itkettää vain ilosta

Peipsijärven rannoilta kuoriutuu kolme kulttuuria ja kaksi kieltä.   Viron Peipsijärven länsilaidalla olevaa aluetta kutsutaan Sipulitieksi (Sibulatee), joka pitää sisällään … Lue lisää

7.7.2019 | Vapaa-aika

Tartto lumosi suomalaisopiskelijan

Tartto lumosi suomalaisopiskelijan

Elma Reinikka opiskelee Tartossa.   Tarton ikonisen suutelevien ylioppilaiden patsaan suihkulähde solisee niin keväisesti kuin vain voi, kun istumme opiskelija … Lue lisää

6.7.2019 | Henkilö

Muhussa lepää aika, Namastessa aika – Sikke Sumari kutsuu rauhoittavalle lomalle Muhuun

Muhussa lepää aika, Namastessa aika – Sikke Sumari kutsuu rauhoittavalle lomalle Muhuun

Sikke Sumari emännöi Muhun saarella asiakkailleen täydellistä rauhaa tarjoavaa Nami Namasten tilaa.   Hiekkatie kiemurtelee keskelle metsää ja lopulta vastaan … Lue lisää

30.6.2019 | Vapaa-aika

Löydä toisenlainen Pärnu

Löydä toisenlainen Pärnu

Pärnussa koko ikänsä asunut Heiko Leesment rohkaisee lähtemään uusiin paikkoihin.   Paljasjalkainen pärnulainen Heiko Leesment soittaa bassoa paikallisessa Sibyl Vane … Lue lisää

28.6.2019 | Henkilö

Viime tipassa Tallinnaan

Viime tipassa Tallinnaan

Wilma Salmenjaakko opiskelee Virossa oikeustieteitä.   “Olen Wilma Salmenjaakko, 18-vuotias oikeustieteiden opiskelija, kotoisin Salosta. Olen jo lapsuudessani asunut ulkomailla perheeni … Lue lisää

27.6.2019 | Vapaa-aika

Suomi-koulun oppilaiden vinkit Tallinnaan

Suomi-koulun oppilaiden vinkit Tallinnaan

Tallinnassa toimii Suomi-koulu, joka tarjoaa kerran viikossa suomen kielen opetusta kaupungissa asuville suomalaisille lapsille. Koulun oppilaat jakavat nyt omat Tallinna-vinkkinsä. … Lue lisää

25.6.2019 | Vapaa-aika

Kaakonkulman lumoa

Kaakonkulman lumoa

Trad.Attack!-yhtyeen Sandra Vabarnan juuret ovat syvällä Setomaalla.    Viron musiikkimaailman supertähtiin kuuluva Sandra Vabarna kertoo Setomaalla olevan vankka paikka hänen … Lue lisää