Tuoretta tietoa Virosta

2.12.2013 | Henkilö

Suomalainen Virossa

Suomalainen Virossa

Kirkkoherra Markku Päiviö on asunut Tallinnassa vuodesta 2010 lähtien, mutta on toiminut Tallinnan suomalaisessa seurakunnassa aika ajoin jo vuodesta 2008. Turistina hän kävi maassa neuvostoaikana vain kerran, huhtikuussa 1988. Silloin hän oli Kainuun Valogospelryhmän kanssa esiintymässä kahdesti Johanneksen kirkossa. Seuraava matka oli äitienpäivänä 1995, josta alkaen turistina 3–6 kertaa vuodessa.

Markku on naimisissa TT, kirkkoherra Hannele Päiviön kanssa, yhteisessä ”suurperheessä” on 5 nuorta aikuista kumppaneineen ja 4 neljä lastenlasta.

Mitä olet oppinut Virossa?

”Olen oppinut, että me heimokansoina olemme sittenkin kovin erilaisia, vaikka ensi alkuun tuntuikin siltä, että suomalaisissa ja virolaisissa on erityisen paljon samaa kun kieletkin tuntuvat olevan niin lähellä toisiaan.

Virolainen huumori ja innovaatiot poikkeavat paljon siitä, mitä suomalaisena tunnen tutuiksi. Kulttuurierot ja tavat ovat korostuneet. Hyvänä piirteenä mielestäni on, että esimerkiksi teitittely on tapakulttuurissa edelleen tärkeää. Virolainen selviytymistaito vaikeuk- sien keskellä on ihailtavaa. Kielteisenä koen, että monesti virolaisen on vaikeaa myöntää olevansa väärässä tai pahoitella virhettään; asiakkaana voi jopa kokea, että myyjän tai palvelutarjoajan virheestä syytetäänkin asiakasta.”

Mitä muuttaisit Virossa?

”Haluaisin, että minä-minulle -ajat- telusta päästäisiin enemmän memeille -ajatteluun sekä politiikassa että erityisesti sosiaalisten kysymysten käsittelyssä. Tallinnan liikennekulttuurissa omaehtoinen, etuileva ryntäily näkyy selvimmin,mutta ilmiö on tuttu myös vaikkapa oopperalippuja jonotettaessa. Vanhemmatkin saattavat etuilla!”

TEKSTI MIKKO SAVIKKO, KUVA ANDREI CHERTKOV

17.9.2017 | Henkilö

Wilma Schlizewski panee syyskuun lopussa Tallinnan pienimmän terassin talviunille

Verkkouutinen: Wilma Schlizewski panee syyskuun lopussa Tallinnan pienimmän terassin talviunille

Vaikka yhden pöydän ja kahden tuolin Grazy Granny´s Cafe -terassi meneekin talvilevolle, aukeaa se uudelleen heti keväällä kun säät taas … Lue lisää

14.9.2017 | Henkilö

”Tervetuloa Viroon!” Palvelualan ammattilainen lähikuvassa

”Tervetuloa Viroon!” Palvelualan ammattilainen lähikuvassa

Juttusarjassa haastattelemme virolaisia, jotka kohtaavat työssään paljon matkailijoita.   Indrek Amorin on luultavasti nähnyt lähes jokainen Tallinnan-kävijä, ainakin jos on … Lue lisää

11.9.2017 | Henkilö

Vieraiden tarpeet huomioiden

Vieraiden tarpeet huomioiden

Klaus Ek on Viru-hotellin uusi johtaja.   Klaus Ek aloitti SOK-konsernin tytäryhtiön AS Sokotelin toimitusjohtajana kesäkuun lopussa. Hänen vastuulleen kuuluu … Lue lisää

8.9.2017 | Henkilö

Turisti rysässä

Turisti rysässä

Tiina, Liisa ja Sanna olivat lähteneet monien muiden tapaan viikonlopun viettoon Tampereelta Tallinnaan. Tavoitimme heidät Rotermannin korttelista lauantai-iltaa nauttimasta. ”Alun … Lue lisää

5.9.2017 | Henkilö

Suomalainen Virossa

Suomalainen Virossa

Mikko Kauppi muutti Viroon asumaan pysyvästi vuonna 2001. Opiskelujen (Tallinnan teknillinen yliopisto, kauppatieteet) jälkeen hän työskenteli muutaman vuoden ajan myyntipäällikkönä … Lue lisää

14.8.2017 | Henkilö

Turisti rysässä

Turisti rysässä

Rysän haaviin jäi heinäkuun helteisessä Pärnussa perheensä kanssa lomaileva keravalainen Jussi Korpela. Useaan otteeseen Pärnussa käynyt mies kertoi, että tarkoituksena … Lue lisää

9.8.2017 | Henkilö

Fillarikulttuuri odottaa uutta nousua

Fillarikulttuuri odottaa uutta nousua

Polkupyörä on tuttu näky Tallinnan katukuvassa, vaikka kaupunkilaisten työmatkat taittuvatkin vielä usein autoilla.   Tallinn Bicycle Weekiä järjestävä Tõnis Savi … Lue lisää

8.8.2017 | Henkilö

”Tervetuloa Viroon!” Palvelualan ammattilainen lähikuvassa

”Tervetuloa Viroon!” Palvelualan ammattilainen lähikuvassa

Juttusarjassa haastattelemme virolaisia, jotka kohtaavat työssään paljon matkailijoita.   ”Missä muualla on sellaisia työpaikkaetuja!” kehuu Kristina Rosenberg työtään. Kyse ei … Lue lisää