Tuoretta tietoa Virosta
2.6.2017 | Henkilö

Suomalainen Virossa

Suomalainen Virossa

Hannele Vuorinen tuli Saarenmaalle kesämökkiläiseksi jo 17 vuotta sitten. Vuonna 2006 mökkeily muuttui yritystoiminnaksi, kun Vuorinen perusti Orissaareen Haikaranpesän majatalon. Matkailun sekatyöläiseksi itseään kutsuva Vuorinen viettää puolet vuodesta Saarenmaalla ja on tulisieluinen saaren puolestapuhuja.

 

1. Mitä olet oppinut Virossa?

”Olen oppinut olemaan luonnon kanssa sinut. Nyt laivayhteydet saarille ovat jo hyvät, mutta ennen saattoi myrskyn takia joutua odottamaan satamassa pitkäänkin. Olen myös oppinut, miten luonto lääkitsee. Ymmärrän, mitä luonto antaa ja millaiset kasvit auttavat mihinkin vaivaan.

Virossa ihmiset ovat vähempään tyytyväisiä. Suomessa ollaan yltäkylläisyydestä sekaisin, on niin paljon vinkumista ja valittamista.

Olen oppinut, että Saarenmaata pitäisi markkinoida mystisenä paikkana. Täällä on hyvin vahva energia. Saarille kannattaa tulla sellaisen ihmisen, joka haluaa voimistuttaa itseään luonnossa. Kaupungista sellaista energiaa ei saa. Tallinnassa ja Kuressaaressa uuvun aivan täysin.

Saarenmaalla olen oppinut tuntemaan hyviä ihmisiä, joista on tullut hyviä ystäviä. Olen oppinut kielen, mikä on suuri rikkaus. Selviän hyvin erilaisissa virastoissa ja tunnen virolaista lainsäädäntöä.”

 

2. Mitä muuttaisit Virossa?

”Muuttaisin täysin palkkauksen! Minimipalkan pitäisi olla edes 700–800 euroa kuussa. Nykyinen järjestelmä erottaa perheet. Ei pitäisi olla niin, että äidin tai isän pitää lähteä ulkomaille töihin. Tämänhetkisillä palkoilla ei saa edes elämän perusjuttuja eikä pankista lainaa asunnon hankkimista varten. Tallinna on tässä asiassa aivan eri tilanteessa maaseutuun verrattuna.

Eläkkeen pitäisi olla sellainen, että se kattaa hoivan vanhainkodissa. Jos eläke on 400 euroa ja vanhainkotipaikka 650 euroa, niin tilanne on mahdoton. Minullekin soitettiin eräästä vanhainkodista ja kysyttiin, olisiko minulla koon 42 kenkiä. Myös vammaisilla pitäisi olla perustoimeentulo.” 

 

TEKSTI SILJA HURSKAINEN, KUVA HANNELE VUORINEN

Lue lisää samasta aiheesta

1.2.2024 | Henkilö

Vuoden 2023 matkailuvaikuttaja tarjoaa elämyksiä lukijoilleen

Vuoden 2023 matkailuvaikuttaja tarjoaa elämyksiä lukijoilleen

Viime vuoden lopussa Suomen matkailuala kokoontui vuotuiseen Finnish Travel Galaan palkitsemaan matkailualan yrittäjiä, vaikuttajia ja matkakohteita. Äänestyksiin kesä-heinäkuussa osallistui … Lue lisää

28.1.2024 | Henkilö

Heidi Iivari: ”Tartossa kulttuuri on käsitetty laajasti”

Heidi Iivari: ”Tartossa kulttuuri on käsitetty laajasti”

Heidi Iivari on asunut Tartossa lähes 18 vuotta. Nyt hänen kotikaupunkinsa paistattelee Euroopan kulttuuripääkaupunkina ja kuulimme parhaat kulttuuritärpit kaupunkiin. … Lue lisää

14.1.2024 | Henkilö

Nuoren Viron innostus siivitti Ella Kannisen opintoja Tartossa

Nuoren Viron innostus siivitti Ella Kannisen opintoja Tartossa

Marraskuun lumisateisena sunnuntaina Helsingin Kaapelitehdas on täynnä ihmisiä. Käytävillä myydään virolaisia tuotteita ja maakunnat sekä kaupungit esittelevät omia kohteitaan … Lue lisää

17.11.2023 | Henkilö

Kirjailija inspiroituu Virosta

Kirjailija inspiroituu Virosta

Kirjailija ja toimittaja Eveliina Talvitie ei ollut ennen Viroon muuttoaan mikään tyypillinen Tallinnan kävijä, mutta niinä kertoina kun kirjailija … Lue lisää

14.11.2023 | Henkilö

”Tanssi auttoi Suomeen sopeutumisessa” 

”Tanssi auttoi Suomeen sopeutumisessa” 

KatriRiihilahti on uransa huipulla oleva tanssija ja koreografi, jonka lähes kaikki suomalaiset tuntevat supersuositusta ”Tanssii tähtien kanssa” -ohjelmasta sekä … Lue lisää

1.9.2023 | Henkilö

J. Karjalainen: ”On hienoa nähdäeturivissä isä ja tytär tai äiti ja poika”

J. Karjalainen: ”On hienoa nähdäeturivissä isä ja tytär tai äiti ja poika”

Kuulun siihen ikäpolveen, joka muistaa vielä Jukka Tapio Karjalaisen työskennelleennuorena miehenä SEK-mainostoimistossa. Harva nykyinen faniehkä tietää, ettäennen mahtavaa musiikkiuraansa … Lue lisää

27.8.2023 | Henkilö

Hulvaton humoristi

Hulvaton humoristi

Kirjailija, käsikirjoittaja ja koomikko Antto Terras on ihastuttanut, ärsyttänyt ja naurattanut huumorillaan molemmin puolin Suomenlahtea jo pari vuosikymmentä. Hän … Lue lisää

24.8.2023 | Henkilö

Minnan kyydissä Tallinnassa

Minnan kyydissä Tallinnassa

Kaksi vuotta sitten Minna Rytylä teki rohkean päätöksen ja otti vastaan alkuopetuksen opettajan sijaisuuden Tallinnan suomalaisesta koulusta. Edessä oli … Lue lisää