Tuoretta tietoa Virosta
25.9.2015 | Henkilö

Suomalainen Virossa

Suomalainen Virossa

Anu Laitila työskentelee Suomen Viron-instituutin johtajana Tallinnassa.

 

Mitä olet oppinut Virossa?

”Muutin perheeni kanssa Tallinnaan vuoden alussa. Vaikka olin asunut Virossa aiemminkin, tämä aika on ollut päivittäistä virolaisen yhteiskunnan ja mentaliteetin opettelua ja ymmärtämistä.

Tapaan mielelläni paikallisia vaikuttajia ja muita toimijoita, ja kysyn heidän näkemyksiään asioihin. Virolaiset ovat myönteisellä tavalla suurpiirteisiä ja nopeita työstäessään asioita. Ketteryys on myös yksi instituuttimme ominaisuuksia – pystymme tiukassa paikassa saamaan paljon aikaiseksi.

Kulttuuri-instituutti ei toimi tyhjiössä. Ajattelen työmme hyvin laajassa kokonaisuudessa – miksi juuri nämä hankkeemme ovat tärkeitä juuri tässä paikassa ja ajassa? Siksi haluan ymmärtää virolaisuuden mahdollisimman kokonaisvaltaisesti.”

Mitä muuttaisit Virossa?

”En voi, enkä sen vuoksi haluakaan muuttaa mitään. Tai no, lyhentäisin 4–7 -vuotiaiden pakollisen päiväuniajan kahdesta tunnista yhteen. Tai tarjoaisin lapsille mahdollisuuden lukea kirjaa, jos uni ei tule silmään!

Uskon, että maan hallitus työskentelee määrätietoisesti viron- ja venäjänkielisten välisen kuilun kaventamiseksi. Eri vähemmistöt ovat saavuttamassa myös entistä enemmän hyväksyntää. Suvaitsevaisuuden edistämiseksi on juuri perustettu kansalaisliike Salliv Eesti – Tolerant Estonia. Jään odottamaan sen aloitteita.”

Lue lisää samasta aiheesta

1.2.2024 | Henkilö

Vuoden 2023 matkailuvaikuttaja tarjoaa elämyksiä lukijoilleen

Vuoden 2023 matkailuvaikuttaja tarjoaa elämyksiä lukijoilleen

Viime vuoden lopussa Suomen matkailuala kokoontui vuotuiseen Finnish Travel Galaan palkitsemaan matkailualan yrittäjiä, vaikuttajia ja matkakohteita. Äänestyksiin kesä-heinäkuussa osallistui … Lue lisää

28.1.2024 | Henkilö

Heidi Iivari: ”Tartossa kulttuuri on käsitetty laajasti”

Heidi Iivari: ”Tartossa kulttuuri on käsitetty laajasti”

Heidi Iivari on asunut Tartossa lähes 18 vuotta. Nyt hänen kotikaupunkinsa paistattelee Euroopan kulttuuripääkaupunkina ja kuulimme parhaat kulttuuritärpit kaupunkiin. … Lue lisää

14.1.2024 | Henkilö

Nuoren Viron innostus siivitti Ella Kannisen opintoja Tartossa

Nuoren Viron innostus siivitti Ella Kannisen opintoja Tartossa

Marraskuun lumisateisena sunnuntaina Helsingin Kaapelitehdas on täynnä ihmisiä. Käytävillä myydään virolaisia tuotteita ja maakunnat sekä kaupungit esittelevät omia kohteitaan … Lue lisää

17.11.2023 | Henkilö

Kirjailija inspiroituu Virosta

Kirjailija inspiroituu Virosta

Kirjailija ja toimittaja Eveliina Talvitie ei ollut ennen Viroon muuttoaan mikään tyypillinen Tallinnan kävijä, mutta niinä kertoina kun kirjailija … Lue lisää

14.11.2023 | Henkilö

”Tanssi auttoi Suomeen sopeutumisessa” 

”Tanssi auttoi Suomeen sopeutumisessa” 

KatriRiihilahti on uransa huipulla oleva tanssija ja koreografi, jonka lähes kaikki suomalaiset tuntevat supersuositusta ”Tanssii tähtien kanssa” -ohjelmasta sekä … Lue lisää

1.9.2023 | Henkilö

J. Karjalainen: ”On hienoa nähdäeturivissä isä ja tytär tai äiti ja poika”

J. Karjalainen: ”On hienoa nähdäeturivissä isä ja tytär tai äiti ja poika”

Kuulun siihen ikäpolveen, joka muistaa vielä Jukka Tapio Karjalaisen työskennelleennuorena miehenä SEK-mainostoimistossa. Harva nykyinen faniehkä tietää, ettäennen mahtavaa musiikkiuraansa … Lue lisää

27.8.2023 | Henkilö

Hulvaton humoristi

Hulvaton humoristi

Kirjailija, käsikirjoittaja ja koomikko Antto Terras on ihastuttanut, ärsyttänyt ja naurattanut huumorillaan molemmin puolin Suomenlahtea jo pari vuosikymmentä. Hän … Lue lisää

24.8.2023 | Henkilö

Minnan kyydissä Tallinnassa

Minnan kyydissä Tallinnassa

Kaksi vuotta sitten Minna Rytylä teki rohkean päätöksen ja otti vastaan alkuopetuksen opettajan sijaisuuden Tallinnan suomalaisesta koulusta. Edessä oli … Lue lisää