Tuoretta tietoa Virosta
1.4.2015 | Henkilö

Suomalainen Virossa

Suomalainen Virossa

Tarja Tanttu tuli Viroon opiskelemaan viron kieltä ja kulttuuria ensimmäisen kerran jo neuvostovallan loppuaikoina, vuonna 1990. ”Silloin opiskelin Tallinnassa ja vuonna 1992 palasin opiskelemaan viroa Tarttoon. Palasin pidemmäksi jaksoksi Tallinnaan 1999–2001 työskentelemään suomen kielen ja kulttuurin vierailevana lehtorina Tallinnan pedagogisessa yliopistossa. Nyt työskentelen toista lukuvuotta Tallinnan yliopistossa jälleen samoissa tehtävissä: opetan suomea lähinnä suomen kielen pääaineopiskelijoille ja nautin monipuolisesta työstä tavattomasti!”

Mitä olet oppinut Virossa?

”Eivät taida rivit riittää kaiken oppimani luettelemiseen. Tärkein lienee kuitenkin viron kielen taito, josta on ollut elämässä monenlaista iloa. Työskentelen Suomessa myös viron kielen opettajana. Opiksi on koitunut myös oman kotimaan katseleminen ulkosuomalaisen silmin.”

Mitä muuttaisit Virossa?

”Työskentelen Virossa Suomesta lähetettynä vierailevana lehtorina, eikä vieraan ole helppo osoitella isäntäväelle huushollin korjauskohteita, vaikka joitakin asioita ihmettelisikin. Jos jokin toive on tässä kuitenkin sanottava, rohkenen toivoa, että tulevaisuudessa Virossa osattaisiin suhtautua avoimemmin ja kunnioittavammin monenlaiseen ihmisten erilaisuuteen.”

TEKSTI TARJA TANTTU, KUVA TANTUN KOTIALBUMISTA

Lue lisää samasta aiheesta

1.2.2024 | Henkilö

Vuoden 2023 matkailuvaikuttaja tarjoaa elämyksiä lukijoilleen

Vuoden 2023 matkailuvaikuttaja tarjoaa elämyksiä lukijoilleen

Viime vuoden lopussa Suomen matkailuala kokoontui vuotuiseen Finnish Travel Galaan palkitsemaan matkailualan yrittäjiä, vaikuttajia ja matkakohteita. Äänestyksiin kesä-heinäkuussa osallistui … Lue lisää

28.1.2024 | Henkilö

Heidi Iivari: ”Tartossa kulttuuri on käsitetty laajasti”

Heidi Iivari: ”Tartossa kulttuuri on käsitetty laajasti”

Heidi Iivari on asunut Tartossa lähes 18 vuotta. Nyt hänen kotikaupunkinsa paistattelee Euroopan kulttuuripääkaupunkina ja kuulimme parhaat kulttuuritärpit kaupunkiin. … Lue lisää

14.1.2024 | Henkilö

Nuoren Viron innostus siivitti Ella Kannisen opintoja Tartossa

Nuoren Viron innostus siivitti Ella Kannisen opintoja Tartossa

Marraskuun lumisateisena sunnuntaina Helsingin Kaapelitehdas on täynnä ihmisiä. Käytävillä myydään virolaisia tuotteita ja maakunnat sekä kaupungit esittelevät omia kohteitaan … Lue lisää

17.11.2023 | Henkilö

Kirjailija inspiroituu Virosta

Kirjailija inspiroituu Virosta

Kirjailija ja toimittaja Eveliina Talvitie ei ollut ennen Viroon muuttoaan mikään tyypillinen Tallinnan kävijä, mutta niinä kertoina kun kirjailija … Lue lisää

14.11.2023 | Henkilö

”Tanssi auttoi Suomeen sopeutumisessa” 

”Tanssi auttoi Suomeen sopeutumisessa” 

KatriRiihilahti on uransa huipulla oleva tanssija ja koreografi, jonka lähes kaikki suomalaiset tuntevat supersuositusta ”Tanssii tähtien kanssa” -ohjelmasta sekä … Lue lisää

1.9.2023 | Henkilö

J. Karjalainen: ”On hienoa nähdäeturivissä isä ja tytär tai äiti ja poika”

J. Karjalainen: ”On hienoa nähdäeturivissä isä ja tytär tai äiti ja poika”

Kuulun siihen ikäpolveen, joka muistaa vielä Jukka Tapio Karjalaisen työskennelleennuorena miehenä SEK-mainostoimistossa. Harva nykyinen faniehkä tietää, ettäennen mahtavaa musiikkiuraansa … Lue lisää

27.8.2023 | Henkilö

Hulvaton humoristi

Hulvaton humoristi

Kirjailija, käsikirjoittaja ja koomikko Antto Terras on ihastuttanut, ärsyttänyt ja naurattanut huumorillaan molemmin puolin Suomenlahtea jo pari vuosikymmentä. Hän … Lue lisää

24.8.2023 | Henkilö

Minnan kyydissä Tallinnassa

Minnan kyydissä Tallinnassa

Kaksi vuotta sitten Minna Rytylä teki rohkean päätöksen ja otti vastaan alkuopetuksen opettajan sijaisuuden Tallinnan suomalaisesta koulusta. Edessä oli … Lue lisää