Tuoretta tietoa Virosta

23.5.2017 | Kauneus

Sisäistä rauhaa etsimässä

Sisäistä rauhaa etsimässä

Reiki voi puhdistaa fyysisesti ja psyykkisesti.

 

Reiki Kliinik sijaitsee WTC-talossa lyhyen kävelymatkan päässä satamasta. Klinikan perustehtävänä on hoitaa ihmisiä psykologisen aspektin kautta;  kun mieli on kunnossa, niin myös keho vapautuu ongelmista. Puhdistusprosessi tapahtuu niin psyykkisesti kuin fyysisestikin.

 

Toomas Piik klinikalta kertoo, että reiki on voimakas väline, jonka avulla ihmisiä on mahdollista hoitaa nopeasti ja tehokkaasti.

Testikäynnillä hoito tapahtui pitämällä käsiä kehon eri osien yläpuolella. Sillä tavoin energiaa ohjattiin kehon eri pisteisiin. Rauhallisen musiikin tarkoituksena on rentouttaa ja viedä ajatukset muualle arkisista mietteistä.

 

Hoidon jälkeen päällimmäisinä tunteina oli lämpö ja keveys sekä yleinen hyvä olo. Myös mieli oli ikään kuin puhdistunut turhasta tavarasta. Hoidon tavoitteena onkin sisäinen rauha ja tasapaino sekä stressin vähentäminen. Reikin vaikutukset ovat toki jokaisella ihmisellä yksilöllisiä.

Toomas Piik on kokenut reikin harjoittaja. Hän on myös hieroja sekä luennoitsija. Piikin lisäksi klinikalla työskentelevät Kaja Kuivjõgi ja Merle Peipsi. Jokaisella heistä on oma osaamisalueensa.  

 

Mistä löytää? Reiki Kliinik, Parda 4, Tallinna. WTC-talo sataman lähellä. reiki-kliinik.ee

Reiki

Klikkaa osoitetta, jos haluat nähdä sijainnin kartalla.

TEKSTI KRISTA MALDUR, KUVA ANDREI CHERTKOV

13.12.2017 | Kauneus

Virolaisen kosmetiikan voimin juhlakauteen

Virolaisen kosmetiikan voimin juhlakauteen

Virossa tehtyä kosmetiikkaa on kaupoissa yhä enemmän. The Baltic Guide testasi virolaista kosmetiikkaa myyvän Pillerkaar-myymälän tuotteita.   Aesti-turveshampoo, 250 ml, … Lue lisää

9.12.2017 | Kauneus

Suoraan laivasta kaunistautumaan

Suoraan laivasta kaunistautumaan

Butterfly Salon & Spa on sataman uusin kauneuskeskus.    Vau, mikä maisema, on ensimmäinen reaktio Butterfly Salon & Spa -kauneushoitolaan … Lue lisää

3.11.2017 | Kauneus

Kauneutta keskellä kaupunkia

Kauneutta keskellä kaupunkia

Kaubamaja Ilustuudioon on helppo tulla.   Tallinnan Kaubamaja-tavaratalo on varmasti kaikille Viron-matkaajille tuttu. Sen uumenissa sijaitseva pieni kauneuden pesä Kaubamaja … Lue lisää

27.10.2017 | Kauneus

Nyt on oikea aika tehdä edullinen ja nopea borrelioositesti

Verkkouutinen: Nyt on oikea aika tehdä edullinen ja nopea borrelioositesti

Ilmojen kylmennyttyä on oikea aika tehdä borrelioositesti. Virossa tämä on mahdollista esimerkiksi Benu-apteekeissa. Testi näyttää sekä tuoreet että vanhemmat borrelioositartunnat. … Lue lisää

21.10.2017 | Kauneus

Hierontaa perinteisellä otteella

Hierontaa perinteisellä otteella

Pelkästään hierontoja tarjoavassa Hea Elussa rentoutuu niin keho kuin mieli.   Hea Elu eli Hyvä Elämä -hierontastudiossa työskentelee kolme hierojaa: … Lue lisää

19.10.2017 | Kauneus

Dental Kaartisen Vip-palvelu sisältää kaiken laivalipuista hammasremonttiin

Dental Kaartisen Vip-palvelu sisältää kaiken laivalipuista hammasremonttiin

Hammaslääkäri Ilkka Kaartinen tarjoaa nyt Tallinnassa asiakkailleen Vip-palvelua. Tarvittaessa Kaartisen klinikka auttaa vaikka laivalipun tilaamisessa ja on satamassa vastassa, jotta … Lue lisää

18.10.2017 | Kauneus

Kauneuden ja terveyden klinikka – Villa Medica hoitaa kokonaisvaltaisesti

Kauneuden ja terveyden klinikka – Villa Medica hoitaa kokonaisvaltaisesti

Vuodesta 1997 toiminut Villa Medica on johtaja Aili Lindmäen mukaan aloittanut kolmannen aikakautensa. Pääpaino on nyt asiakkaan monipuolisessa hoidossa. Villa … Lue lisää

13.10.2017 | Kauneus

Melior Clinics on kauneusteknologian kärjessä

Melior Clinics on kauneusteknologian kärjessä

Kauneushoitola Melior Clinicsissä tuntee, että viihtyisien tilojen sisällä työskentelee ammatistaan pitäviä tekijöitä. Kosmetologi Kelly Tomsonin yhtenä työvälineenä on Proshock ICE … Lue lisää