Tuoretta tietoa Virosta
15.9.2017 | Vapaa-aika

Verkkouutinen Sirkusta ja markkinahumua – viikonloppuna ympäri Viroa on kymmeniä syysmarkkinoita

Sirkusta ja markkinahumua – viikonloppuna ympäri Viroa on kymmeniä syysmarkkinoitaSyksyn satoa myydään viikonloppuna kymmenillä eri markkinoilla ympäri Viroa.

Syksyn sato on valmistunut ja tulevana viikonloppuna on Virossa noin kahdetkymmenet markkinat.

Lauantaina on perinteinen Paunveren näyttely ja markkinatapahtuma Palamusella Jõgevan maakunnassa. Esiintyjiä on koko perhettä ajatellen. Markkinoilla ovat esillä puutarhojen suurimmat, painavimmat sekä kauneimmat  tuotteet.

Virolaisen leivän päivää vietetään sunnuntaina klo 10–16 syysmarkkinoiden yhteydessä Viron ulkomuseossa Tallinnassa (Vabaõhumuuseumi tee 12).

Tallinnassa muita markkinatapahtumia ovat Mustamäen päivät Männi parkissa (Sõpruse puiestee 252) ja Veerennin syksymarkkinat Kodu parkissa (Vaikne 3-5). Kummatkin alkavat lauantaina kello 11.

Kansainvälistä taitoa ja taiteellisuutta esittää sunnuntaihin saakka Saku Suurhallissa Cirque du Soleil, jonka Varekai-show kertoo Ikaroksen tarinan. Ilma-akrobatiaa, musiikkia, tanssia ja videotaidetta esittävät 50 sirkusartistia ja muusikkoa. Lauantaina ja sunnuntaina on kaksi näytöstä. Lippuja on myynnissä Piletilevin verkkosivuilla ja myyntipisteissä. Kannattaa huomioida, että verrattuna lokakuun Helsingin Hartwall Arenan esityksiin Tallinnan-esitysten liput ovat selvästi huokeampia.

 

Teksti: Mikko Savikko, kuva: Andrei Chertkov

Lue lisää samasta aiheesta
Palamuse Piletilevi Saku Suurhall sirkus syyssato ulkomuseo Vabaõhumuuseum

19.3.2024 | Vapaa-aika

Tutustu Tarttoon pyörän selästä

Tutustu Tarttoon pyörän selästä

Tästä päivästä aina huhtikuun loppuun saakka joka tiistai klo 18.00 kaikenikäisiä pyöräilijöitä kutsutaan ilmaisille pyöräretkille. Reitit kulkevat pitkin poikin … Lue lisää

7.3.2024 | Vapaa-aika

Naistenpäivän hemmotteluhetkiä Virossa

Naistenpäivän hemmotteluhetkiä Virossa

Virossa naistenpäivää juhlitaan antamalla kukkia ja lahjoja naisille. Jos miehiä ei muulloin näe kukkakaupoissa, on heitä naistenpäivän aamuna kukkakauppojen … Lue lisää

5.3.2024 | Vapaa-aika

Talviuinnin MM-kisat käynnissä Tallinnassa

Talviuinnin MM-kisat käynnissä Tallinnassa

Eilen alkoivat viikon kestävät talviuinnin maailmanmestaruuskilpailut Tallinnassa. Tapahtuma on suurin maailmassa järjestettävä talviuintikilpailu, johon osallistujia saapuu ympäri maailmaa. Tämänpäiväisen … Lue lisää

4.3.2024 | Vapaa-aika

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

21.2.–30.3. Fotofest, Pärnu 4.–10.3. Talviuinnin maailmanmestaruuskilpailut, Tallinna 5.–9.3. TUJA 2024 -jazzfestivaali, Tallinna, Tartto, Viljandi, Pärnu 7.3.–23.4. Tribute to Queen … Lue lisää

2.3.2024 | Vapaa-aika

Heitä hyvästit talvelle Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien talvifestivaaleilla

Heitä hyvästit talvelle Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien talvifestivaaleilla

Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien Talvifestivaalilla(Kolkja Kelk ja Talveprääznik) saatetaan hyvinkin heittää hyvästit vuoden kylmimmälle vuodenajalle, jos säätiedotukset pitävät paikkansa. … Lue lisää

27.2.2024 | Vapaa-aika

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Tarton tähtitornissa järjestetään yleisölle 26.2.–3.3. välisenä aikana opastettuja iltoja, jolloin katsellaan ja opitaan lisää tähtitaivaasta. Iltoihin on vapaa pääsy … Lue lisää

26.2.2024 | Vapaa-aika

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

1.–29.2. Maukas Tartto -ravintolakuukausi, Tartto 23.2.–2.3. Nuorten ampumahiihdon MM-kisat, Otepää 25.–27.2. Dokumenttielokuvien sarja Ukraina. Murrosvuodet., Tartto 26.2. Elokuvan 20 … Lue lisää

23.2.2024 | Vapaa-aika

Otepää isännöi IBU:n nuorten ja juniorien ampumahiihdon MM-kisoja

Otepää isännöi IBU:n nuorten ja juniorien ampumahiihdon MM-kisoja

Viron talvipääkaupunki Otepää toivottaa tervetulleeksi 500 nuorta ampumahiihtäjää 38 maasta Kansainvälisen ampumahiihtoliiton (IBU) järjestämiin nuorten ja juniorien MM-kilpailuihin. Tehvandin … Lue lisää