Tuoretta tietoa Virosta

20.7.2018 | Viro

Verkkouutinen: Sinilevä haittaa uimareita myös Virossa – Pärnussa levää ei ole vielä löytynyt

Sinilevä haittaa uimareita myös Virossa – Pärnussa levää ei ole vielä löytynytPärnun rannalla sinilevää ei ole tänä kesänä vielä havaittu.

Kuluva kesä on ollut Virossakin sinilevien suhteen ennätyksellinen. Sinilevää on heinäkuussa löytynyt esimerkiksi Tallinnassa Piritan, Stroomin ja Pikakarin uimarannoilta.

Sinilevien määrä riippuu suuresti tuulen suunnasta. Suomenlahdella olevat sinilevät ajautuvat suotuisilla tuulilla Viron rannoille. Myös Saarenmaan ja Hiidenmaan rannikoiden lähellä on suuria sinilevälauttoja.

Suositulta Pärnun uimarannalta sinilevää ei ole vielä löydetty.

Rantojen puhtautta seurataan avoimilla uimarannoilla, joita on maassa yli viisikymmentä. Rantojen tilanteeseen voi tutustua terveysviraston sivuilla.

Varsinaista sinileväkarttaa ei kuitenkaan ole saatavilla, joten rannoilla kannattaa käydä katsomassa sinilevätilanne infotaululta tai kysyä asiaa rantavalvojilta. Paljon sinilevää sisältävä vesi on myös helppo tuntea keltavihreästä väristä.

Sinilevä on viroksi sinivetikas.

Teksti ja kuva Mikko Virta

10.12.2018 | Viro

Tallinnan sataman A-terminaalissa uusia liikennejärjestelyjä ja Kiss&Sail-parkkialue

Verkkouutinen: Tallinnan sataman A-terminaalissa uusia liikennejärjestelyjä ja Kiss&Sail-parkkialue

Tallinnan sataman A-terminaalin liikennejärjestelyjä on muutettu loogisemmiksi. Samalla on otettu käyttöön Kiss&Sail-parkkialue (katso oheinen kuva) lyhytaikaista pysäköintiä varten. 15 minuutin … Lue lisää

7.12.2018 | Viro

Junaliikenne Tallinnan ja Pärnun välillä loppuu – viimeinen juna Pärnuun lähtee huomenna

Verkkouutinen: Junaliikenne Tallinnan ja Pärnun välillä loppuu – viimeinen juna Pärnuun lähtee huomenna

Lauantai 8. joulukuuta on viimeinen päivä, jolloin on mahdollista matkustaa junalla Tallinnasta Pärnuun. Junaliikenne kaupunkien välillä loppuu, koska huonokuntoista Lellen … Lue lisää

4.12.2018 | Viro

Ensimmäinen The Baltic Guide ilmestyi 25 vuotta sitten – katso miltä ensimmäinen lehti näyttää

Verkkouutinen: Ensimmäinen The Baltic Guide ilmestyi 25 vuotta sitten – katso miltä ensimmäinen lehti näyttää

Ensimmäinen The Baltic Guide ilmestyi joulukuussa 1993. Lehden aiheina olivat muun muassa Tallinnan kiinnostavat ravintolat ja muut kohteet. Makutestissä olivat … Lue lisää

3.12.2018 | Vapaa-aika

TBG suosittelee joulukuussa

TBG suosittelee joulukuussa

Luistelua Vanhassakaupungissa Tuskinpa on maailmassa montaa niin hienoa luistelupaikkaa kuin Tallinnan vanhankaupungin Harju-kadun luistelukenttä. Keskiaikaisten rakennusten kupeessa, Nigulisten kirkon vieressä … Lue lisää

3.12.2018 | Viro

Joulukuun The Baltic Guide on ilmestynyt

Joulukuun The Baltic Guide on ilmestynyt

Nyt on aika nauttia Viron joulusta! Etelänaapuri on täynnä viehättäviä joulumarkkinoita ja -toreja, konsertteja ja hauskoja koko perheen joulutapahtumia. Niistä … Lue lisää

28.11.2018 | Viro

Laivavarustamo Tallink Grupp listautuu Helsingin pörssiin – kaupanteko alkaa 3. joulukuuta

Verkkouutinen: Laivavarustamo Tallink Grupp listautuu Helsingin pörssiin – kaupanteko alkaa 3. joulukuuta

Laivavarustamo AS Tallink Grupp vahvisti perjantaina 23. marraskuuta 2018, että tämän vuoden ajan valmisteltu listautuminen Helsingin pörssiin on nyt saanut … Lue lisää

28.11.2018 | Historia

Kioskit ovat kadonneet

Kioskit ovat kadonneet

Kun Viron itsenäisyys palautui vuonna 1991, monet aloittivat isomman tai pienemmän liiketoiminnan. Katujen varsilla oli monissa paikoissa kuvassa olevia ”mutterikioskeja”. … Lue lisää

26.11.2018 | Viro

Itsenäisyyspäivän juhlia

Itsenäisyyspäivän juhlia

Suomen itsenäisyyspäivää 6.12. juhlitaan myös Virossa. Juhlapäivänä on jumalanpalvelus kello 10 Tallinnan Pyhän Mikaelin kirkossa (Rüütli 9). Jumalanpalveluksen jälkeen on … Lue lisää