Tuoretta tietoa Virosta
21.3.2018 | Kolumnit

Sata vuotta kaveruutta

Sata vuotta kaveruutta

Suomi ja Viro ovat nyt molemmat sata vuotta vanhoja nuorukaisia. Monta asiaa on koettu yhdessä, mutta välillä oltiin puoli vuosisataa erossa. Ensimmäinen maailmansota ja Venäjän vallankumoukset antoivat molemmille mahdollisuuden irtautua Venäjästä.

Viron itsenäisyystaistelun venyessä Viroon tuli Suomesta apujoukkoja, muun muassa Pohjan Pojat, jotka osallistuivat Viron vapaussotaan. Virolaiset Soomepoisid (Suomen Pojat) vastavuoroisesti kävivät auttamassa Suomea niin talvi- kuin jatkosodassakin. Kaveria ei jätetty puolin eikä toisin.

 

Viron ensimmäinen presidentti Konstantin Päts olisi vienyt maidemme välisen kaveruuden aina valtioliittoon asti, mutta ainakaan virallinen Suomi ei koskaan oikein tälle asialle lämmennyt. Viro ja Suomi olivat silloin jatkuvassa kanssakäymisessä, mutta Euroopan silloiset suurvallat jyräsivät pienet valtiot ja niiden toiveet.

Nyt liittoa yritetään tehdä maiden pääkaupunkien välille tunnelin avulla ja tämä liitto on saanut virallistakin kannatusta tunnelin molemmissa päissä. Vielä jos joku maksaisi tunnelin tekemiseen tarvittavat miljardit, niin silloin kavereita pääsisi katsomaan vaikka joka päivä.

Toisen maailmansodan jälkeen kaveruutta oli vaikea harjoittaa, koska Viro oli neuvostomiehityksen alla. Varsinkin virallinen Suomi, koululaitos mukaan luettuna, yritti vaieta koko aiheen kuoliaaksi. Suomi harjoitti ystävyyttä ja yhteistyötä Neuvostoliittoon, josta lienee ainoa merkittävä poikkeus presidentti Urho Kekkosen vironkielinen puhe Tartossa vuonna 1964.

 

Vielä Viron uuden itsenäisyyden kynnyksellä Suomen jahkailija presidentti Mauno Koivisto yritti toppuutella virolaisia itsenäisyyskysymyksessä, mutta samaan aikaan monet yksityiset suomalaiset ja virkamiehet antoivat kaiken mahdollisen avun Virolle. Suomen apu oli tärkeää, sillä uusi Viron valtio joutui aloittamaan elämisen lähes nollasta.

Suomalaiset kävivät neuvostoaikoina auttamassa virolaisia muutamissa Viron rakentamisen suurprojekteissa, kuten Viru-hotellin tekemisessä ja nyt Viron-kaverit ovat kiinteä osa suomalaista rakentamista. Kymmenet tuhannet virolaiset ovat muuttaneet Suomeen ja ilmeisesti yhtä paljon suomalaisia on muuttanut Viroon.

 

Aluksi suomalaiset ostivat yrityksiä ja liiketoimintaa Virosta ja nyt näyttää virta pikkuhiljaa kääntyneen toiseen suuntaan. Virolaiset ovat viime vuosina ostaneet Suomesta ja varsinkin perustaneet ennätysmäärän yhtiöitä Suomeen. Myös opiskelijat liikkuvat Virosta Suomeen ja päinvastoin. Tartto ja Tallinnan on monen suomalaisen opiskelijan nykyinen kotikaupunki.

Juhlien jälkeen arjen aherrus jatkuu ja tulevaisuudessa on varmasti odottamassa monta maidemme välistä yhteisprojektia. Tunneli on se suurin, mutta Viro ja Suomi kohtaavat koko ajan niin kaupan kuin kulttuurinkin alalla. Kaveruus jatkuu varmasti myös seuraavat sata vuotta. 

 

Teksti Pentti Nokelin

Pentti Nokelin on asunut ja ollut yrittäjänä Virossa vuodesta 1992 asti. Hän toimii Suomen Yrityskaupat Eesti toimitusjohtajana ja omistaa Katusekohvik-ravintolan Viru-kadulla, on mukana Design Works -keramiikkapajassa, katukeittiö Hotokassa ja Jess! Beebi tuleb! -messuissa.

 

Lue lisää samasta aiheesta
mauno koivisto naapurivaltiot naapuruus pentti nokelin urho kekkonen Viro-100 viron itsenäistyminen

14.3.2024 | Kolumnit

Hüttünen pistää maaliskuussa: Miksi virolaisnuoret menestyvät niin hyvin Pisa-testissä?

Hüttünen pistää maaliskuussa: Miksi virolaisnuoret menestyvät niin hyvin Pisa-testissä?

Joulukuussa saimme tietää, että suomalaiskoululaisten Pisa-menestys jatkaa laskuaan. Vuonna 2004 Suomi oli ensimmäisenä kaikissa Pisa-tutkimuksen kolmessa kategoriassa, jotka ovat … Lue lisää

15.1.2024 | Kolumnit

Stop! Älköön aika seisahtuko!

Stop! Älköön aika seisahtuko!

Nostan vinyylilevyn soittimelle jaStop, seisku aeg!kuuluu kaiuttimista heleän pehmeänä virona. Velly Joonas, tuo Tõrvan motownin ääni ja olemus, venyttelee … Lue lisää

13.12.2023 | Kolumnit

Omena- ja kirsikkavarkaissa

Omena- ja kirsikkavarkaissa

Olen ajatellut viime aikoina lastenkasvatuksellisia eroja Viron ja Suomen välillä. Pojallani on eräs hyvä ystävä, kahdeksanvuotias pikkupoika S. He … Lue lisää

28.11.2023 | Kolumnit

Viron parlamentin toiminta on halvaantunut

Viron parlamentin toiminta on halvaantunut

Viime aikoina on Viron poliittista elämää hallinnut keskustelu pääministeri Kaja Kallaksen miehen osittain omistaman kuljetusyhtiön jatkamasta toiminnasta Venäjällä sen … Lue lisää

6.8.2023 | Kolumnit

Piirissaar kuvastaa Itä-Viron sitkeyttä

Piirissaar kuvastaa Itä-Viron sitkeyttä

Ville Hytösen kolumni Ville Hytönen on Harkun Suurupissa asuva Suomen kirjailijaliiton puheenjohtaja. ”Kirkko oli tuossa vieressä. Minun isoisäni Kirill … Lue lisää

30.7.2023 | Kolumnit

Tallinnan laaja katuremontti on aiheuttanut kaupunkiin kaaoksen 

Tallinnan laaja katuremontti on aiheuttanut kaupunkiin kaaoksen 

Valtavien tieremonttien takia on tänä kesänä Tallinnassa vaikea liikkua. Kaupungin kadut on revitty auki. Suuri määrä katuja on suljettu. … Lue lisää

22.6.2023 | Kolumnit

Muutama sana virolaisesta työnteosta

Muutama sana virolaisesta työnteosta

Ville Hytösen kolumni Ville Hytönen on Harkun Suurupissa asuva Suomen kirjailijaliiton puheenjohtaja. ”Kierrellessäni Tallinnassa näen miten surkeassa jamassa kaikki on”, … Lue lisää

15.5.2023 | Kolumnit

Viron poliittinen kenttä liberalisoitui – Ekre istuu pitkään oppositiossa

Viron poliittinen kenttä liberalisoitui – Ekre istuu pitkään oppositiossa

Viron maaliskuisten parlamenttivaalien jälkeen poliittinen kenttä maassa muuttui pysyvästi. Vuosien ajan politiikkaa dominoinut ja osittain jopa terrorisoinut oikeistolainen ja … Lue lisää