Tuoretta tietoa Virosta
11.1.2013 | Kauneus

Rypyt sileiksi ja iho terveeksi

Rypyt sileiksi ja iho terveeksi

Viro, Tallinna, kauneudenhoito, kirurgi, botox, laser, mesoterapia, kasvohoito, manikyyri, depilaatio, anu saagim

Tallinnassa lääketieteellisen ei-kirurgisen kauneudenhoidon ykkönen on suomalaisomisteinen Medemis. Suomalaiset muodostavat myös ison osan seitsemän vuotta toimineen klinikan asiakaskunnasta. Virolaisista suomalaisille tutuin Medemiksen asiakas lienee Anu Saagim, joka poseeraa vastaanottoaulan odotustilassa olevassa mainoskuvassakin.

The Baltic Guiden testihenkilölle suositeltiin joulun alla kasvojen kohentamiseksi kemialista kuorintaa sekä mesoterapiaa. Näitä tehdään lääketieteellisen alan johtajan Jevgenia Makarovan mukaan suomalaisille paljon.

Kemiallisen kuorinnan tarkoituksena on poistaa kuollut ihokerros ja samalla aktivoida tervettä ihoa. Käytännössä tämä tapahtuu levittämällä puhdistetulle iholle maitohappopitoista voidetta, jonka annetaan vaikuttaa noin 20 minuutin ajan kelmun alla.

Testihenkilölle kuorinta tehtiin kasvojen alueelle. Toimenpide ei ollut kivulias eikä epämiellyttävä, vaan tuntui lievänä kuumotuksena.

Mesoterapiassa hoitaja naputtelee ohuella injektioneulalla muun muassa vitamiineja ja mineraaleja sisältävää nestettä ihon keskikerrokseen. Herkimmillä ihoalueilla piikittely tuntui testihenkilön mukaan lievältä nipistelyltä, muualla kutittelulta. Siis helposti siedettävä operaatio, jolla saadaan ihoon uutta virkeyttä ja kosteutta. Parhaat tulokset mesoterapialla saavutetaan Makarovan mukaan hoitokuurilla, mutta jo kertakin näkyy ja nuorentaa ilmettä.

Medemiksen palveluun kuuluu aina ilmainen konsultaatio, jossa ammattilainen arvioi, mitkä hoidot asiakkaalle parhaiten sopivat. Asiakas päättää sitten mitä tehdään. Esimerkiksi meidän testihenkilöllemme tarjottiin vaihtoehtoisesti botox-injektiota kulmien silotukseen. Sekin olisi kokeiltu, mutta samalla kerralla mesoterapian kanssa ei injektiohoitoa voinut tehdä.

Avarat, valoisat ja tyylikkäät vastaanotto- ja hoitotilat antavat Medemiksestä juuri oikean kuvan. Toiminta on ammattimaista ja palvelu ystävällistä. Tekemiemme vertailujen perusteella Medemiksen hintataso on Suomen hintoihin verrattuna 30–70 prosenttia edullisempi, riippuen toimenpiteestä ja vertailupaikasta Suomessa, jossa myös hintavaihtelu on suurta. Testikäynnin vajaan tunnin hoitorupeama (kuorinta + mesoterapia) maksoi noin 150 euroa.

Mistä löytää?

Medemis, Narva mnt 7. Tallinna.TEKSTI JUKKA ARPONEN, KUVA MEDEMIS

Lue lisää samasta aiheesta

26.1.2024 | Kauneus

Itämainen perinnehieronta koko keholle

Itämainen perinnehieronta koko keholle

Thai Lotus Spa on erikoistunut thaimaalaisiin perinnehierontoihin. Thaihieronta perustuu kehon venyttelyyn, akupainantaan ja kehon meridiaanien eli energialinjojen avaamiseen. Kuulostaa … Lue lisää

15.1.2024 | Mainos | Kauneus

Seitsemässä päivässä seitsemän kiloa kevyemmäksi ja nuoremmaksi!

Mainos Seitsemässä päivässä seitsemän kiloa kevyemmäksi ja nuoremmaksi!

Tartossa oleva Loodus Bio­Spa on ainutlaatuinen paastokeskus, jossa mieli virkistyy ja keho puhdistuu. Paasto ja detox ovat ikivanhoja hoitotapoja, … Lue lisää

16.11.2023 | Kauneus

Joululahjaksi kiireetön päivä spassa

Joululahjaksi kiireetön päivä spassa

Hotelli Telegraafissa on samaan aikaan sekä vanhaa mannermaista loisteliaisuutta että hillittyä tyylikkyyttä. Sisään astuessa vieraita tervehtivät kohteliaat vastaanottovirkailijat. Aulatilassa … Lue lisää

3.9.2023 | Kauneus

Veitsetön kasvojenkohotus – lempeä menetelmä ikääntymistä vastaan

Veitsetön kasvojenkohotus – lempeä menetelmä ikääntymistä vastaan

Tallinnassa Artifex studiossa työskentelevät luonnonmukaisen kauneuden ja hyvinvoinnin ammattilaiset. Studio on erikoistunut kasvojen muokkaushoitoihin ilman plastiikkakirurgisia toimenpiteitä. Lisäksi tarjolla … Lue lisää

25.6.2023 | Kauneus

Terveempi päänahka ja kauniimmat hiukset

Terveempi päänahka ja kauniimmat hiukset

Juuste Akadeemia aloitti toimintansa vuonna 2008. Yritys tarjoaa kampaamo- ja hiustenhoitopalveluita Tallinnan liikekeskustassa Hotelli Olympian läheisyydessä. Nykyään palveluvalikoimaan on … Lue lisää

12.6.2023 | Kauneus

Lääkematkailusta on tullut arkipäivää

Lääkematkailusta on tullut arkipäivää

Viru Keskuksen tyylikkäässä Apothekassa käy kuhina lauantaina puolen päivän aikaan. Proviisori Annika Toobal tietää, mitä suomalaiset matkailijat hakevat heidän … Lue lisää

28.5.2023 | Kauneus

Pärnun Tervis-kylpylähotellin ilmastoidut huoneet valmistuivat toukokuussa – toiminnassa huomioitu ympäristöystävällisyys

Pärnun Tervis-kylpylähotellin ilmastoidut huoneet valmistuivat toukokuussa – toiminnassa huomioitu ympäristöystävällisyys

Pärnun tunnetuimpiin kylpylähotelleihin lukeutuva Tervis on panostanut viihtyvyyteen. Uudet ilmastoidut superior-huoneet valmistuivat toukokuussa. Ilmastoinnin lisäksi huoneet saivat uudistetut, tyylikkäät … Lue lisää

28.3.2023 | Kauneus

Virolaista muotia esittelevä Tallinn Fashion Week järjestetään ensi perjantaina ja lauantaina

Virolaista muotia esittelevä Tallinn Fashion Week järjestetään ensi perjantaina ja lauantaina

Viron muodin tärkein tapahtuma Tallinn Fashion Week esittelee tuoreita muotiluomuksia 31. maaliskuuta ja 1. huhtikuuta Tallinnan matkustajasatamaa lähellä sijaitsevassa … Lue lisää