Tuoretta tietoa Virosta
12.11.2013 | Kauneus

Rypyt saapuivat yllättäen ja pyytämättä – onko jotain tehtävissä?

Rypyt saapuivat yllättäen ja pyytämättä – onko jotain tehtävissä?LED-valohoito kiinteyttää ihoa, vähentää punoitusta ja hoitaa aknea ja ruusufinniä.

Moni meistä on aamulla peiliin katsoessa huomannut kasvoissa rypyn, jota siellä ei ihan varmasti ollut ennen. Totuus on, että rypyt alkavat kehittyä jo 25 ikävuoden jälkeen.

Mistä löytyy apu? Kosmetiikasta on apua ainakin ensimmäisiin ikämuutoksiin. Tärkeintä on voiteen kosteuttava ja ihoa suojaava vaikutus, jonka lisäksi ryppyvoiteet kiinteyttävät ja vahvistavat ihoa. Nykyään voidaan aloittaa myös tehokkaammalla kotihoitoohjelmalla, johon kuuluvat esimerkiksi mieto hedelmähappokuorinta, ihoa uudistava retinoli ja muita ryppyjä vähentäviä ainesosia.

Kotihoitotuotteiden lisäksi ensimmäisiin ikämuutoksiin voidaan hakea apua kosmetologilta. Kasvohoidot ja hieronta parantavat säännöllisesti käytettynä ihon verenkiertoa ja aineenvaihduntaa.

Vaikka usein luullaan, että kirurgin veitsi oikaisee rypyt vuosiksi, totuus on, että mikään leikkaus ei kiinteytä ihoa eikä täytä ryppyjä. Ihoa kiinteyttäviä ja uudistavia hoitoja tarvitaan myös kirurgisten leikkausten jälkeen. Viimeisen 10 vuoden aikana tapahtunut teknologinen kehitys on merkittävästi muuttanut esteettisen lääketieteen hoitokäytäntöjä maailmalla.

Ensimmäiset ja yksittäiset rypyt ovat helposti hoidettavissa botuliini- ja hyaluronihappopistoksilla. Botuliinin vaikutus kestää keskimäärin kuusi kuukautta ja täyteaineilla noin vuoden. Molemmista menetelmistä on vuosikymmenten kokemus.

Nykyaikaiset lääketieteelliset hoitolaitteet kiinteyttävät ihoa ja tasoittavat ryppyjä polttamatta ihon pintaa. Hoitotavoitteistariippuen käytetään eri menetelmiä: valoimpulssi- ja LED-hoitoja, ei-kuorivaa laseria, radiofrekvens- silaitteita ja näiden yhdistelmiä. Yksi uusista hoitomuodoista on fotodynaaminen hoito (PDT), jota voidaan käyttää ihosyövän esiasteiden, tiettyjen pinnallisten ihosyöpien hoitoon, aknen hoitona ja myös ihon nuorennukseen. Ryppyhoitoja suunnitellessa on hyvä muistaa, että tehokkailla hoitolaitteilla voi olla myös sivuvaikutuksia.

Ryppyjen hoito kannattaa aina aloittaa konsultaatiokäynnillä, jossa tehdään yksilöllinen hoitosuunnitelma, kerrotaan toimenpiteistä, toipumisesta ja myös mahdollisista sivuvaikutuksista.

TEKSTI MARGE UIBU, IHOTAUTIEN ERIKOISLÄÄKÄRI, IHOAKATEMIA HELSINKI/DERMAMED TALLINNA, KUVAT DERMAMED

Lue lisää samasta aiheesta

26.1.2024 | Kauneus

Itämainen perinnehieronta koko keholle

Itämainen perinnehieronta koko keholle

Thai Lotus Spa on erikoistunut thaimaalaisiin perinnehierontoihin. Thaihieronta perustuu kehon venyttelyyn, akupainantaan ja kehon meridiaanien eli energialinjojen avaamiseen. Kuulostaa … Lue lisää

15.1.2024 | Mainos | Kauneus

Seitsemässä päivässä seitsemän kiloa kevyemmäksi ja nuoremmaksi!

Mainos Seitsemässä päivässä seitsemän kiloa kevyemmäksi ja nuoremmaksi!

Tartossa oleva Loodus Bio­Spa on ainutlaatuinen paastokeskus, jossa mieli virkistyy ja keho puhdistuu. Paasto ja detox ovat ikivanhoja hoitotapoja, … Lue lisää

16.11.2023 | Kauneus

Joululahjaksi kiireetön päivä spassa

Joululahjaksi kiireetön päivä spassa

Hotelli Telegraafissa on samaan aikaan sekä vanhaa mannermaista loisteliaisuutta että hillittyä tyylikkyyttä. Sisään astuessa vieraita tervehtivät kohteliaat vastaanottovirkailijat. Aulatilassa … Lue lisää

3.9.2023 | Kauneus

Veitsetön kasvojenkohotus – lempeä menetelmä ikääntymistä vastaan

Veitsetön kasvojenkohotus – lempeä menetelmä ikääntymistä vastaan

Tallinnassa Artifex studiossa työskentelevät luonnonmukaisen kauneuden ja hyvinvoinnin ammattilaiset. Studio on erikoistunut kasvojen muokkaushoitoihin ilman plastiikkakirurgisia toimenpiteitä. Lisäksi tarjolla … Lue lisää

25.6.2023 | Kauneus

Terveempi päänahka ja kauniimmat hiukset

Terveempi päänahka ja kauniimmat hiukset

Juuste Akadeemia aloitti toimintansa vuonna 2008. Yritys tarjoaa kampaamo- ja hiustenhoitopalveluita Tallinnan liikekeskustassa Hotelli Olympian läheisyydessä. Nykyään palveluvalikoimaan on … Lue lisää

12.6.2023 | Kauneus

Lääkematkailusta on tullut arkipäivää

Lääkematkailusta on tullut arkipäivää

Viru Keskuksen tyylikkäässä Apothekassa käy kuhina lauantaina puolen päivän aikaan. Proviisori Annika Toobal tietää, mitä suomalaiset matkailijat hakevat heidän … Lue lisää

28.5.2023 | Kauneus

Pärnun Tervis-kylpylähotellin ilmastoidut huoneet valmistuivat toukokuussa – toiminnassa huomioitu ympäristöystävällisyys

Pärnun Tervis-kylpylähotellin ilmastoidut huoneet valmistuivat toukokuussa – toiminnassa huomioitu ympäristöystävällisyys

Pärnun tunnetuimpiin kylpylähotelleihin lukeutuva Tervis on panostanut viihtyvyyteen. Uudet ilmastoidut superior-huoneet valmistuivat toukokuussa. Ilmastoinnin lisäksi huoneet saivat uudistetut, tyylikkäät … Lue lisää

28.3.2023 | Kauneus

Virolaista muotia esittelevä Tallinn Fashion Week järjestetään ensi perjantaina ja lauantaina

Virolaista muotia esittelevä Tallinn Fashion Week järjestetään ensi perjantaina ja lauantaina

Viron muodin tärkein tapahtuma Tallinn Fashion Week esittelee tuoreita muotiluomuksia 31. maaliskuuta ja 1. huhtikuuta Tallinnan matkustajasatamaa lähellä sijaitsevassa … Lue lisää