Tuoretta tietoa Virosta
3.1.2018 | Ostokset

Ruuan hinta on noussut Suomessa ja Virossa lähes samaa tahtia

Ruuan hinta on noussut Suomessa ja Virossa lähes samaa tahtia

The Baltic Guide vertailee kaksi kertaa vuodessa Suomen ja Viron elintarvikkeiden hintoja. Viime kesänä totesimme, että hinnat ovat lähes samat: eroa oli vain 1,22 euroa.

Joulukuussa kerätyt hinnat osoittavat, että suomalaiset hinnat ovat nousseet vertailukorissamme 3,37 ja virolaiset 2,49 euroa. Hintaeroa on nyt siis 2,10 euroa.

 

Huomio vertailussa kiinnittyy voin hintaan. Tämän vuoden aikana Virossa koettiin jopa voipulaa ja se selittää kahden euron nousun kilohinnassa. Suomalaisten tuotteiden hintojen nousu on ollut tasaista. 

Juustojen hinta on Virossa korkeampi kuin Suomessa, jossa virolaista juustoa saattaa saada jopa kolme euroa edullisemmin kuin sen kotimaasta. Suomalainen kurkku maksaa Virossa vähemmän kuin Suomessa (1,89 e / kg). Vertailussa oleva kahvi oli Virossa vertailuhetkellä tarjouksessa.

Korissamme voisi olla toisenlainenkin valikoima. Jos ottaisimme vaikkapa mukaan E-ainevapaat nakit ja muut lihajalosteet, kasvaisi hintaero voimakkaasti Viron hyväksi.

 

Monet ruokamatkailijat ostavat Virosta mukaansa hapankermaa (hapukoor), jonka 20-prosenttinen versio on erinomainen ruokien raaka-aine. Sitä myydään nykyään Suomessakin, mutta Virosta sitä voi ostaa muovipusseissa puolta halvemmalla.

Useasti Suomenlahden ylittävä matkailija säästääkin melkoisen summan hyödyntäen oikein hintaeroja, oli koti sitten Suomenlahden etelä- tai pohjoisrannalla.

Ruokakorin tuotteiden hinnat kerättiin perinteisesti molempien pääkaupunkien Prismoista.

Teksti Mikko Savikko, kuva Andrei Chertkov

Lue lisää samasta aiheesta
hinnat suomessa hinnat virossa ostoskori ostoskorivertailu ruuan hinta ruuan hinta suomessa ruuan hinta virossa vertailu

19.4.2024 | Ostokset

Kevät alkaa sisustusmessuilla

Kevät alkaa sisustusmessuilla

Sisustus- ja designmessut järjestetään Viron messukeskuksessa Tallinnassa 19.–21. huhtikuuta. Messuilta voi löytää uusia ideoita ja trendejä oman kodin, vapaa-ajan … Lue lisää

1.4.2024 | Mainos | Ostokset

Prisman huhtikuun tarjoukset

Mainos Prisman huhtikuun tarjoukset

30.3.2024 | Ostokset

Viinimessu kokoaa yhteen viinialan ammattilaiset ja -harrastajat

Viinimessu kokoaa yhteen viinialan ammattilaiset ja -harrastajat

Viinimessut järjestetään tänä vuonna jo kymmenettä kertaa. (4. ja 5. huhtikuuta) Tallinnan Kultuurikatelissa. Viron suurimmassa viinitapahtumassa on mukana satoja … Lue lisää

15.3.2024 | Ostokset

camera icon5
Täyden palvelun lemmikkitarvikekaupat

Täyden palvelun lemmikkitarvikekaupat

Urr & Nurr on perheomisteinen life­style-myymälä, josta löytyy kaikille kodin lemmikeille jotakin. Tarjolla on myös eläinaiheisia tuotteita ihmisille, kuten … Lue lisää

31.1.2024 | Ostokset

camera icon6
Kaksi sataa vuotta makeisia ja suklaata

Kaksi sataa vuotta makeisia ja suklaata

Viron makeisten ja suklaiden historian lyhyt oppimäärä Kalevin makeistehdas on Viron suurin ja vanhin makeisten valmistaja. Makeistehtaan ensimmäinen edelläkävijä … Lue lisää

6.1.2024 | Ostokset

Joulutorit avoinna vielä tämän viikonlopun

Joulutorit avoinna vielä tämän viikonlopun

Tallinnan joulutori on avoinna vielä Loppiaisviikonlopun (6.–7.1.). Keskiaikaisessa miljöössä on helppo hellittää arjen kiireestä ja nauttia talvisista Raatihuoneentorin maisemista, … Lue lisää

22.12.2023 | Ostokset

Narvan joulukylä tänä vuonna Raatihuoneentorilla

Narvan joulukylä tänä vuonna Raatihuoneentorilla

Narvan joulukylä avataan tänään 22.12. kello 17 juhlallisuuksineen Narvan raatihuoneentorilla. Tunnelmallinen joulukylä on avoinna aina Loppiaiseen 26.12. asti. Nelipäiväisen … Lue lisää

20.12.2023 | Ostokset

Viljandin kolmipäiväiset joulumarkkinat

Viljandin kolmipäiväiset joulumarkkinat

Huomenna alkaa kolmipäiväiset joulumarkkinat UKU Keskuksessa Viljandissa. Tapahtuman järjestää paikallinen käsityöläisten ryhmä nimeltään Bonifatiuksen Kilta. Viljandin joulumarkkinat juhlivat tänä … Lue lisää