Tuoretta tietoa Virosta
5.7.2017 | Ostokset

Ruokakorien hinnoissa häviävän pieni ero

Ruokakorien hinnoissa häviävän pieni ero

Halpuutuskampanja näkyy Suomessa, mutta ei vielä Virossa.

 

The Baltic Guiden puolivuosittaisessa hintavertailussa on vertailtu ruokakorin hintaa Virossa ja Suomessa vuodesta 2012 lähtien. Hinnat on poimittu pääkaupunkiseutujen Prismoista, joten tuotteet ovat olleet joko samoja tai hyvin lähellä vastaavia.

S-ryhmän Suomessa kovasti mainostama halpuutus on hilannut Suomen hintoja alas joulukuisesta vertailusta selvästi, mutta samaan aikaan Virossa hinnat ovat aavistuksen nousseet. Hintaero oli enää reilun euron luokkaa ja muutos edellisiin vertailuihin oli merkittävä.

 

Kun ensimmäinen vertailu tehtiin vuonna 2012 olivat hinnat Virossa 40,64 ja Suomessa 46,46 euroa. Säännöllisellä päivityksellä oli tarkoitus seurata saman korin hintakehitystä niin, että muuttuvia tekijöitä olisi mahdollisimman vähän.

Tuolloin ennuste oli, että ruokien hinnat lähenevät toisiaan, mutta lähinnä siksi, että ruoka kallistuisi Virossa nopeammin kuin Suomessa. Hintaero onkin supistunut, mutta syy on ollut hintojen nopeampi lasku Suomen puolella. Molemmissa maissa ruoka on kuitenkin nyt selvästi halvempaa kuin viisi vuotta sitten.

 

Syitä hintakehitykseen on vaikea löytää muualta kuin Suomessa kiristyneestä kilpailutilanteesta. Lidlin tulo markkinoille on ahdistanut vanhat markkinajohtajat laskemaan hintojaan. Lidl on rantautumassa Viroonkin uutisten mukaan kolmeen kaupunkiin, mutta aikataulu ei vielä ole toimituksemme tiedossa.

Voi olla, että lisäkilpailua tarvitaankin, että ruoka Virossa halpenee. Koska yleinen kustannustaso on matalampi kuin Suomessa, luultavasti jatkossa hintaero tulee jälleen kasvamaan. Me jatkamme kehityksen seuraamista – seuraavan kerran joulukuussa. 

RUOKAKORI

TEKSTI JUKKA ARPONEN JA MIKKO SAVIKKO, KUVA ANDREI CHERTKOV

Lue lisää samasta aiheesta

1.4.2024 | Mainos | Ostokset

Prisman huhtikuun tarjoukset

Mainos Prisman huhtikuun tarjoukset

30.3.2024 | Ostokset

Viinimessu kokoaa yhteen viinialan ammattilaiset ja -harrastajat

Viinimessu kokoaa yhteen viinialan ammattilaiset ja -harrastajat

Viinimessut järjestetään tänä vuonna jo kymmenettä kertaa. (4. ja 5. huhtikuuta) Tallinnan Kultuurikatelissa. Viron suurimmassa viinitapahtumassa on mukana satoja … Lue lisää

15.3.2024 | Ostokset

camera icon5
Täyden palvelun lemmikkitarvikekaupat

Täyden palvelun lemmikkitarvikekaupat

Urr & Nurr on perheomisteinen life­style-myymälä, josta löytyy kaikille kodin lemmikeille jotakin. Tarjolla on myös eläinaiheisia tuotteita ihmisille, kuten … Lue lisää

31.1.2024 | Ostokset

camera icon6
Kaksi sataa vuotta makeisia ja suklaata

Kaksi sataa vuotta makeisia ja suklaata

Viron makeisten ja suklaiden historian lyhyt oppimäärä Kalevin makeistehdas on Viron suurin ja vanhin makeisten valmistaja. Makeistehtaan ensimmäinen edelläkävijä … Lue lisää

6.1.2024 | Ostokset

Joulutorit avoinna vielä tämän viikonlopun

Joulutorit avoinna vielä tämän viikonlopun

Tallinnan joulutori on avoinna vielä Loppiaisviikonlopun (6.–7.1.). Keskiaikaisessa miljöössä on helppo hellittää arjen kiireestä ja nauttia talvisista Raatihuoneentorin maisemista, … Lue lisää

22.12.2023 | Ostokset

Narvan joulukylä tänä vuonna Raatihuoneentorilla

Narvan joulukylä tänä vuonna Raatihuoneentorilla

Narvan joulukylä avataan tänään 22.12. kello 17 juhlallisuuksineen Narvan raatihuoneentorilla. Tunnelmallinen joulukylä on avoinna aina Loppiaiseen 26.12. asti. Nelipäiväisen … Lue lisää

20.12.2023 | Ostokset

Viljandin kolmipäiväiset joulumarkkinat

Viljandin kolmipäiväiset joulumarkkinat

Huomenna alkaa kolmipäiväiset joulumarkkinat UKU Keskuksessa Viljandissa. Tapahtuman järjestää paikallinen käsityöläisten ryhmä nimeltään Bonifatiuksen Kilta. Viljandin joulumarkkinat juhlivat tänä … Lue lisää

18.12.2023 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

1.12.–6.1.Rotermannin joulutori, Tallinna 1.12.–7.1.Tallinnan joulutori, Tallinna 3.12.–7.1.Tarton joulukaupunki, Tartto 5.12.–5.1. Väätsan joulunäyteikkunat, Väätsa 18.–22.12. MozartFest III -festivaali, Tallinna 19.–20.12. … Lue lisää