Tuoretta tietoa Virosta
12.1.2018 | Ravintolat

Ravintolauutisia

RavintolauutisiaTarttolaisen ravintola Tšehhovin ruokalistalla on venäläistä henkeä.

Tallinnan vanhassakaupungissa avatun kellariravintola Lokin ruokalista alkaa savustetuilla porsaankorvilla ja päättyy sorbettiin. Kansainvälisyyttä edustaa muun muassa ukrainalainen borssi ja portugalilainen hampurilainen. Arkipäivisin on tarjolla lounaskeitto kolmella ja lounasannos kuudella eurolla.

Steakhouse Liivi on maan ensimmäinen liharuokiin erikoistunut ravintola, joka on kaikki vuodet ollut suomalaisten suosiossa. Ravintola on toiminut vuodesta 1995. Ruokalistalla on nykyään myös kasvisvaihtoehdot, kuten vegaanihampurilainen ja -pihvi. Uutta ravintolassa on myös kansainvälinen Lyoness-kanta-asiakasohjelma.

Viron ulkomuseo on tuonut Tallinnan keskustaan oman puodin ja kahvilan.

Viron ulkomuseo, joka sijaitsee Rocca al Maressa, avasi oman puotinsa ja kahvilansa keskustaan. Kahvilassa on 1930-luvun tunnelmaa ja tietenkin tietoa ulkomuseon toiminnasta. Pood & Kohvik sijaitsee aivan Vanhankaupungin ytimessä, Raatihuoneentorin välittömässä läheisyydessä.

The Nautilus on erikoistunut mereneläviin.

Joulukuussa Tallinnan Vanhassakaupungissa avasi ovensa ravintola The Nautilus. Nimensä mukaisesti merihenkisessä paikassa on tarjolla erityisesti vesien antimia. Listalta löytyy muun muassa ostereita, rapuja ja hummeria.

Tarton uusin ravintola on Tšehhov. Venäläisen kirjailijan mukaan nimensä saanut ravintola on tuonut listalle muun muassa Požarski kotletin eli suomeksi Pojarskin kyljyksen. Laajahkolla listalla on myös erilaisia pelmenejä, muun muassa haukitäytteisinä. Lastenannokset maksavat neljä euroa ja kallein annos, pitkään kypsennetty lammas, 18 euroa. Lounasruuat ovat 4,50 euroa.

Café Lyonin huumaavat leivonnaisvalikoimat ovat levittäytyneet nyt myös Viimsiin.

Café Lyon laajensi ja avasi uuden kahvilansa Viimsi Äritaressa, uudessa liike- ja toimistotalossa. Se sijaitsee Viimsin uudeksi liike-elämän keskukseksi muodostuneella alueella, liikenneympyrän varrella. Kahviloiden lisäksi ketjuun kuuluu Viru Keskuksessa sijaitseva ravintola Lyon.

Tallinnan vanhassakaupungissa viime syksynä avattu Sweet Home BaR pidensi loppuvuodesta aukioloaikojaan. Karaoken lisäksi ravintolassa on viikonloppuisin elävää musiikkia ja suomalaisia esiintyjiä. Paikan päällä on myös vapaa lava, jossa jokainen lauluintoinen voi vaikka napata kitaran ja esiintyä toisten iloksi. 

 

Mistä löytää?

Lokki, Pikk 30, Tallinna. www.facebook.com/lokkitallinn

Steakhouse Liivi, Viru väljak 2, Tallinna. www.steakhouse.ee

Pood & Kohvik, Pikk 2, Tallinna. evm.ee/est/ponev-ja-kasulik/pood-kohvik-vanalinnas

Nautilus, Pikk 36 / Olevimägi 5, Tallinna. www.facebook.com/TheNautilusRestaurant

Tšehhov, Ülikooli 5, Tarttotsehhov.ee

Café Lyon, Paadi tee 3, Viimsi. cafelyon.ee

Sweet Home BaR, Väike-Karja 8, Tallinna. www.sweethomefoodbaral.com

Lue lisää samasta aiheesta

12.4.2024 | Ravintolat

Otepään maut -ruokatapahtuma esittelee Etelä-Viron kulinaarista elämää

Otepään maut -ruokatapahtuma esittelee Etelä-Viron kulinaarista elämää

Suosittu ruokafestivaali Otepää Maitsed (Otepään Maut) alkoi eilen. 11 päivää kestävän festivaalin aikana kuusi ravintolaa Otepäällä ja sen ympäristössä … Lue lisää

20.3.2024 | Ravintolat

Saarenmaalla vietetään ravintolaviikkoa

Saarenmaalla vietetään ravintolaviikkoa

Maanantaina alkanut Saarenmaan ravintolaviikko esittelee saaren 13 huippuravintolaa. Erikoismenuita tarjoillaan koko tämän viikon ajan. Jos olet koskaan haaveillut kulinaarisesta … Lue lisää

17.3.2024 | Ravintolat

Gianni tarjoilee italialaista runsautta tyylikkäästi

Gianni tarjoilee italialaista runsautta tyylikkäästi

Ravintola Giannin pöydät ovat kahden aikaan melkein kaikki varattuja. Saamme kuitenkin kahden hengen pöydän ikkunan vierestä. Mustat, nahkaiset tuolit … Lue lisää

16.3.2024 | Ravintolat

Kahvila-konditorian palvelu ei yllä sen leivonnaisten tasolle

Kahvila-konditorian palvelu ei yllä sen leivonnaisten tasolle

Narva Kohvik on ollut avoinna vuodesta 1947 ja se on yksi Tallinnan vanhimmista kahviloista. Mikä on 76 vuotta pyörineen … Lue lisää

23.2.2024 | Ravintolat

Nauti paikallisista makuelämyksistä Täydenkuun syömingeissä

Nauti paikallisista makuelämyksistä Täydenkuun syömingeissä

Viron itsenäisyyspäivän iltana 24. helmikuuta avautuu neljäkymmentä kotikutoista ravintolaa 175 kilometrin pituisen Peipsijärven rantatien varrella. Tapahtuma kantaa nimeä Täydenkuun … Lue lisää

15.2.2024 | Ravintolat

Kulinaristien herkkutapahtumassa mukana jopa 62 ravintolaa

Kulinaristien herkkutapahtumassa mukana jopa 62 ravintolaa

Huomenna 16. helmikuuta alkava Foodlover -ravintolaviikko voi viedä varomattomalta kielen mennessään. Mutta onko sen väliä, kun on kysymys ruoasta. … Lue lisää

11.2.2024 | Ravintolat

Aamupalalle Tallinnan kahviloihin

Aamupalalle Tallinnan kahviloihin

Katharinenthalin idyllinen kahvila sijaitsee 1800-luvulta peräisin olevassa entisessä vahdin talossa Kadriorgin puistossa. Kesäisin iso terassi on viihtyisä lisä, josta … Lue lisää

10.2.2024 | Ravintolat

Ravintola luottaa tuleen ja hiilillä grillaamiseen

Ravintola luottaa tuleen ja hiilillä grillaamiseen

Tallinnan Maakri-kadulle vuonna 2018 valmistunut liikerakennuskokonaisuus on ainutlaatuinen. Yli sata metriä korkea tornitalo on sulautunut saumattomasti 1800-luvun historiallisten rakennusten … Lue lisää