Tuoretta tietoa Virosta

25.6.2015 | Viro

Põltsamaa – ruusujen kaupunki

Põltsamaa – ruusujen kaupunki

Tiesitkö, että Põltsamaa on ollut vuosina 1570–1578 Liivinmaan valtakunnan pääkaupunki? Nykyään Põltsamaa on pieni kaupunki Keski-Virossa, Tallinnan ja Tarton välisen tien varrella. Siellä asuu noin 5 000 ihmistä. Kaupungin keskellä virtaa Viron kolmanneksi pisin joki, Põltsamaajoki (135 km). Põltsamaalla on ommeltu ensimmäinen sinimustavalkoinen lippu, joka siunattiin Eesti Üliõpilaste Selts -opiskelijajärjestön käyttöön myöhemmin Otepäällä.

Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Põltsamaata on nimitetty viinipääkaupungiksi, ja viiniä voikin maistella historiallisella linnanpihalla sijaitsevassa viinikellarissa. Keskiaikaisen linnan vieressä on myös Põltsamaan ruokamuseo, jossa voi tutustua muun muassa siihen, minkälaista ruokaa tarjottiin parikymmentä vuotta sitten kosmonauteille.

Lisäksi voi vierailla Põltsamaan Nigulisten kirkossa, joka on rakennettu vuonna 1272 joen äärelle. Kirkon viereen rakennettu historiallinen linnoitus on ollut Liivinmaan kuninkaan residenssi. Linnan pihalla on myös galleria PART, savityöpaja, käsityöpaja ja lehdistömuseo. Joka kesä on tapana pitää linnanpihalla festivaali, jota kutsutaan Põltsamaan linnanpäiväksi. Silloin on aamusta asti tekemistä niin lapsille kuin vanhemmillekin: linnanpihalla on esimerkiksi käsityötori, illalla esiintyy jokin tunnettu yhtye – ja illan päättää aina upea ilotulitus. Tänä kesänä Põltsamaa lossipäev järjestetään 4.7.2015.

Põltsamaa on tunnettu myös kauniista silloistaan: valkoisia siltoja on yhteensä 18. Aurinkoisena kesäpäivänä on mukava kävellä kaikkien siltojen yli.

Vihreää Põltsamaan sydäntä kaunistaa ruususaari, jossa on noin 2 000 ruusua. Tästä tulee myös Põltsamaan kolmas nimi eli ruusupääkaupunki. Põltsamaalla sijaitsee Baltian suurin ruusujen viljelylaitos, joka on samalla yksi Euroopan kymmenestä suurimmasta. Ruusujen viljelylaitoksessa kasvaa noin 1 000 erilaista ruusulajiketta. Ne tarjoavat silmäniloa niin pienille kuin aikuisillekin.

Vauhdista pitäville Põltsamaalla on mikroautorata, jossa kannattaa vierailla. Rata on 850 metriä pitkä ja monien kilpailijoiden mielestä Viron paras – ja myös hauskaa ajanvietettä seikkailunhaluisille. Tervetuloa viettämään kaunista kesäpäivää Põltsamaalle!

TEKSTI KÄTLIN KASVO, KUVAT ANDREI CHERTKOV

18.7.2019 | Vapaa-aika

Alkuhärän äärellä – Rakvere on hyvä päiväretkikohde

Alkuhärän äärellä – Rakvere on hyvä päiväretkikohde

Länsi-Virumaan maakunnan pääkaupunki Rakvere on tasan sadan kilometrin päässä Tallinnasta. Narvaan johtavalta hyväkuntoiselta E20-valtatieltä käännytään Haljalan kohdalla etelään ja hetken … Lue lisää

17.7.2019 | Ostokset

Rakveren Liliina on pellavatehdas ja hauska ostospaikka

Rakveren Liliina on pellavatehdas ja hauska ostospaikka

Virolaisen tekstiiliteollisuuden perinteet jyskyttävät Rakveren Liliinassa.   ”Haluatteko nähdä ompelimon puolelle myös? Menkää vain tuosta ovesta”, ystävällinen myyjärouva osoittaa kaupan … Lue lisää

17.7.2019 | Vapaa-aika

Tallinna jää taakse – Harjun maakunta on muutakin kuin pääkaupunki

Tallinna jää taakse – Harjun maakunta on muutakin kuin pääkaupunki

Tallinnasta länteen suuntautuva rantatie kulkee Tabasalun taajaman läpi. Se on Harkun kunnan kaupallinen keskus. Siitä kymmenkunta kilometriä eteenpäin on Suurupi, … Lue lisää

16.7.2019 | Luonto

Venäjä tuo positiivista jännitystä

Venäjä tuo positiivista jännitystä

Narvan taiteilijaresidenssiä vetävä Ann Mirjam Vaikla viihtyy hyvin rajakaupungissa.   Narvan taiteilijaresidenssiä johtava Ann Mirjam Vaikla muutti Narvaan vuoden 2017 … Lue lisää

16.7.2019 | Viro

Uusia kokemuksia Noblessnerista majakoihin – Viroon on syntynyt kiinnostavia uusia matkailukohteita

Uusia kokemuksia Noblessnerista majakoihin – Viroon on syntynyt kiinnostavia uusia matkailukohteita

Kesän uudet kohteet kiehtovat.   Viro tarjoaa kesäturisteille paljon uutta koettavaa. Uudet kaupunkialueet, uudistuneet museot ja kylpylät sekä yleisölle avautuneet … Lue lisää

14.7.2019 | Vapaa-aika

Pysäytä aika Hiidenmaalla

Pysäytä aika Hiidenmaalla

Reilun tunnin lauttamatkan aikana manner-Viron Rohukülasta Hiidenmaan Heltermaan satamaan ehtii asettaa ajatuksensa loma-asentoon. Hiidenmaalla ei kannatakaan hosua, vaan nauttia mieleenjäävistä … Lue lisää

14.7.2019 | Luonto

Seikkailu viikinkisaarella – Länsi-Viron Vormsin saari tarjoaa paljon yllätyksiä

Seikkailu viikinkisaarella – Länsi-Viron Vormsin saari tarjoaa paljon yllätyksiä

Retkellämme Viron neljänneksi suurimmalla saarella eteemme tupsahti kyy, sarvipää ja presidentin rouva. Vormsi tarjosi myös muita yllätyksiä.   Vormsin satamassa … Lue lisää

13.7.2019 | Viro

Matkusta kätevästi Viron suursaarille

Matkusta kätevästi Viron suursaarille

Viron saarille voi matkustaa helposti lentäen tai autolla.   Saarenmaa ja Hiidenmaako muka kaukana? Ei suinkaan. Tallinnan sataman kupeesta voi … Lue lisää